Ensimmäinen
havainto jonka teen bussin ikkunasta, auringon sarastaessa kello 7:00
Laosin puolella on se, että maisema on vaihtunut vuorisemmaksi sekä
luonto vehreämmäksi ja puhtaammaksi. Matka Vietnamista Laosiin
taittui jälleen niin ikään maateitse, huolimatta siitä, että
olimme kuulleet joitain kauhutarinoita yön yli kestävästä
bussimatkasta Hanoin ja Laosin pääkaupungin Vientianen välillä.
Matka kartalla ei ole aivan mahdoton, 786 km, mutta maiden rajaa
lähestyessä ja erityisesti Laosin puolella maasto muuttuu erittäin
vuoristoiseksi. Matka vuorten sekä rajan ylityksineen kesti lopulta
18 tuntia. Tällä kertaa onnetar suosi paikkojen arvonnassa ja
saimme bussin parhaat petipaikat aivan bussin takaosasta joten
alkumatka meni mukavasti nukkuen ja aamun sarastaessa Laosin puolella
rajamuodollisuuksien jälkeen maisemia tuijotellen.
Toinen havainto,
jonka teen välittömästi Vientianeen saavuttuamme on se, että
Laosissa on rauhallista. Autot ja mopot eivät tööttäile, ne
ajavat rauhallisesti ja väistävät jalankulkijoita. Katukauppiaat
ja tuktuk-kuskit eivät tarjoa tavaroitaan ja palveluitaan
raivokkaasti eikä kukaan tartu hihasta kiinni. Yhdyn samantien
siihen, että tuhannet reissaajat ovat julistaneet Laosin Aasian
chilleimmäksi kohteeksi. Kaikki tämä tuntuu Vietnamin jälkeen
suorastaan ihmeelliseltä.
 |
Vientiane ja mahtava Mekong joki |
Kolmen Vientianessa
vietetyn päivän jälkeen jatkamme matkaa legendaariseen Vang
Viengiin, joka on pieni kylä pahanen noin neljä tuntia Vientianesta
pohjoiseen. Reppureissaajien keskuudessa Vang Vieng on erityisen
tunnettu ns. tubingista eli vapaasti suomennettuna joenlaskusta
traktorin sisärenkailla. Moni on varmasti kuullut tarinoita
tubingista ja siitä kuinka kaikki ei mennytkään aivan putkeen.
Tarinoita on monenlaisia, mutta me halusimme ottaa selvää mitä
todella tapahtui. Seuraavaa kertomus tubingista sekä Vang Viengistä
perustuu Abigail Haworthin 7.4.2012 brittiläisen The Guardian lehden
nettisivuille kirjottamaan artikkeliin,
Vang Vieng, Laos: The
worlds most unlikely party town. (Alkuperäinen lähde
www.guardian.co.uk)
The short history
of tubing
Tarinani lähtee
liikkeelle niinkin kaukaa kun Vietnamin sodasta, mutta ei hätää,
lupaan edetä tarinassa nopeasti. 60-luvulla Laosin pääkaupunki
Vientiane oli vielä maailman suurimman laillisen opiumin pesäpaikka,
joka houkutteli maahan hippireissaajia maateitse Afganistanin ja
Intian kautta. Vähäisetkin turistivirrat kuitenkin katkesivat kun
Laos joutui osalliseksi Vietnamin sotaan. USA pommitti rajusti
Vietnamin sodan vuosien aikana myös naapurimaa Laosia tehden maasta
historian raskaimmiten pommitetun maan asukaslukuunsa nähden. Sen
lisäksi, että pommitukset tappoivat ihmisiä, taivaan täydeltä
sataneella ruudilla oli luonnollisesti myös vaikutuksensa luontoon.
Vang Viengistä kotoisin oleva Laosilaismies, Thanongsi Sorangkoun,
kertoo muistavansa hyvin kuinka riisinviljelyn elpyminen vei kauan
vaikeuttaen kyläläisten elämää vielä vuosia sodan päättymisen
jäkeen. Viljelysten mukana myös alueen runsas villieläinkanta
katosi kauaksi aikaa ja osin pysyvästi. Muiden mukana myös
Sorangkoun halusi kantaa oman kortensa kekoon auttaakseen kylän
toipumista. Hän perusti organisen farmin kylän läpi virtaavan Nam
Song joen varteen ja kun turistit 1990-luvulla alkoivat pikku hiljaa
valua takaisin Laosiin, hän perusti farmin yhteyteen vierasmajan,
jonne ulkomaalaiset reissaajat saattoivat tulla vapaaehtoistöihin,
nauttimaan kauniista vuoristomaisemista ja tutustumaan Laosilaiseen
kulttuuriin.
Vang Vieng muun
Laosin mukana alkaa elpyä, osin sen ansiosta, että riisi kasvaa
jälleen, osin sen myötä, että Luang Prabangiin matkalla olevat
turistit alkavat pysähtyä myös pienessä, kuvan kauniissa Vang
Viengin kylässä. 1998 Sorangkoun kertoo tehneensä omien sanojensa
mukaan kuitenkin ”kohtalokkaan ostoksen”, ja tarinaan tulee
radikaali käänne. Sorangkoun ostaa traktorin sisäkumeja
vapaaehtoistyöntekijöitään varten sillä ajattelee joenlaskun
sisäkumeillä olevan rentouttavaa ajanvietettä vapaaehtoisilleen ja
samalla halpa ja ekologinen tapa nähdä jokea sekä vuorimaisemaa.
Villitys alkaa kuitenkin levitä nopeasti, useat paikalliset alkavat
ostaa sisäkumeja ja perustaa yrityksiä joenlaskun ympärille. Sana
tubingista kiirii nopeasti myös reppureissaajien korviin ja
turisteja alkaa virrata kylään entistä enemmän. Äkkiä turistit
eivät kuitenkaan ole enää vapaaehtoistöistä kiinnostuneita
luonnonläheisiä nuoria vaan huonosti käyttäytyviä hedonistisia
länsimaalaisia reppureissaajia. Paikalliset näkevät nuorissa
länkkärituristeissa mahdollisuuden ja äkkiä joen varteen, noin
kilometrin matkalle, alkaa nousta baareja joissa raikuu
länkkärimusiikki ja joihin tuubailijat voivat pysähtyä juomaan
ja bilettämään. Baareissa aletaan tarjoilla ilmaisia Lao-Lao
whisky shotteja, baarien yhteyteen rakennetaan liukumäkiä ja
kiikkuja joilla pääsee hyppimään kivikkoiseen jokeen. Äkkiä
mukaan tulee myös huumeet ja alkoholin lisäksi baareista alkaa
saada marijuanaa, opiumia sekä ”iloisia sieniä” eli happy
mushrooms. Baarien omistajat, tekevät peliliikkeen ottamalla
baareihinsa länsimaalaisia nuoria vapaaehtoistöihin tarjoilemaan
shotteja ja nostattamaan bileiden tunnelmaa. Länsimaalaiset
reppureissaajat luottavat toisiinsa eivätkä asiakkaat näin ollen
alkaneet epäillä, että juomia olis myrkytetty tai että heidät
ryöstettäisiin hauskanpidon lomassa.
Lisäksi kylään
alkaa nousta ennätysvauhtia ravintoloita, baareja,
internetkahviloita, katukioskeja sekä budjetti majataloja ja
neljässä vuodessa turismi kylässä paisuu räjähdysmäisesti
tavalla josta ei ole enää paluuta. Äkkiä 51 000 asukkaan kylään,
jonne aiemmin vain harva turisti pysähtyi matkallaan, alkaa virrata
arviolta jopa 170 000 turistia vuosittain muuttaen koko kylän elämän
lopullisesti. Vesiurheilu, alkoholi ja huumeet eivät ole hyvä
yhdistelmä missään päin maailmaa sen sanoo jokaisen aivoilla
ajattelevan aikuisen ihmisen järki. Vielä kun soppaan lisätään
se fakta, että joen pohja on erittäin kivikkoinen, 0,7L pullo 45%
Lao Lao whiskyä maksaa vähemmän kuin puolitoista litraa coka colaa
ja se, että suurin osa turisteita on välivuotta viettäviä,
vanhempiaan vastaan kapinoivia jopa alle 20-vuotiaita nuoria,
katastrofin ainekset ovat valmiit. Ei aikaakaan kun joella alkaa
tapahtua vakavia onnettumuuksia. Suurin osa onnettumuuksista tapahtuu
kännisten nuorten hyppiessä kivikkoiseen jokeen tietämättä mitä
pinnan alla on. Paikallinen sairaala täyttyy loukkaantuneista
turisteista joista vakavimmin loukkaantuneet joudutaan toimittaman
hoitoon Vientianeen, sillä sairaalalla ei ole resursseja hoitaa
kaikkia potilaita. Homma riistäytyy täysin käsistä kun vuonna
2011 Vang Viengin sairaala julistaa 27 kuolemaan johtanutta
onnettomuutta joella vuoden aikana. Tosiasiassa luvun arvioidaan
olevan paljon suurempi sillä osa pahasti loukkaantuneista joudutaan
toimittamaan hoitoon Vientianeen ,jossa uhrit menehtyivät saamiinsa
vammoihin.
Turismi alkaa
vaikuttaa yhä voimakkaammin negatiivisesti kuin positiivisesti
paikallisten elämään. Paikalliset, joille joki on tähän saakka
ollut keskeinen osa elämää eivät enää uskalla mennä joelle
uimaan, leikkimään, pesemään pyykkejä tai kalastamaan sillä he
alkavat pelätä joen olevan kirottu koska sinne kuolee nuoria
ulkomaalaisia jo miltei viikoittain. Laosilaisiin juhliin kuuluu
Lao-Lao whisky ja opiumin poltto on vuosisatoja vanha perinne
alkuasukkaiden keskuudessa, mutta ihmissuhde asioissa Laosilaiset
ovat yhä edelleen konservatiivisia. Vuosisatoja ja yhä edelleen
Laosilaiset ovat peittäneet vartaloaan vaattein, eikä tunteita ei
ole hyväksyttävää näyttää julkisesti, ei hyvässä eikä
pahassa. Turisteja pyydetään kunnioittamaan Laosilaista kulttuuria
pukeutumalla ja käyttäytymällä paikallisten tavoin. Suurin osa
teinituristeista jättävät kehoittavat kyltit huomioimatta ja
harhailevat kaduilla pelkissä bikineissä tai uimashortseissa.
Siveettömyys,
rauhattomuus sekä roskaaminen ottaa valtaa katukuvassa ja
huonostikäyttäytyvien länsimaalaisnuorten esimerkki alkaa
vaikuttaa myös paikallisiin nuoriin. Pahinta kaikessa on se, että
teinituristit ajattelevat ettei paikallisia haittaa sillä hehän
tuovat rahaa köyhään kylään. Niinpä. Laosilaiset ovat perusluonteeltaan rahanomaisia, he sietävät paljon asioita eivätkä he juurikaan valita. Tämä ei
kuitenkaan tarkoita etteivätkö he välittäisi. Paikalliset alkavat
turhautua tilanteeseen jolle ei näytä olevan mitään tehtävissä.
Joenvarsibaarien suuret omistajat lahjovat poliiseja saadakseen
jatkaa tuottoisaa bisnestään ja juhlat jatkuvat lakkaamatta päivä
toisensa jälkeen, onnettomuuksista huolimatta. Se että turistit
tuovat paljon rahaa sodan köyhdyttämään kylään, ei äkkiä enää
lohduta kun ihmisten perinteinen tapa elää on syöty elävältä
toteaa toinen Vang Viengistä kotoisin oleva Laosilaismies, Sengkeo "Bob" Frichitthavong. Frichitthavong asui 12 vuotta kanadassa ja palattuaan
takaisin kylään hän oli järkyttynyt näkemästään. On
ymmärrettävää että kaikki haluavat hyötyä taloudellisiesti
turismista, mutta kenenkään ei pitäisi joutua myymään sieluaan
sen eteen, lisää laosilaismies.
Loppuvuodesta 2012
järjettömyyteen tulee vihdoin loppu kun maan hallitus lähettää
poliisi- sekä sotilasvoimia ottamaan tilanteen haltuun. Muutamassa
viikossa suurin osa joenvarren baareista saa toimimiskiellon, eikä
virkavalta ole enää lahojottavissa. Liukumäet ja liaanit
kirjaimellisesti puretaan ja huumeet poistetaan katukuvasta. Elämä
kylässä hiljenee vielä nopeammin kuin kaikki sai alkunsa, josta
seurauksena on jälleen niin hyvää kuin pahaa. Meno vihdoinkin
rauhoittuu, kuolemantapauksia ei enää raportoida, mutta myös
turistivirrat ehtyvät radikaalisti kun sana kiirii, että juhlat
ovat päättyneet. Tämä tarkoittaa sitä että monet paikalliset,
jotka ovat ehtineet rakentaneet elantonsa kylään virtaavien
turistien varaan, ovat nyt vaikeuksissa tyhjänä ammottavien
ravintoloiden, baarien sekä vierasmajojensa kanssa.
Tubingia ei ole
kuitenkaan kokonaan lopetettu. Renkaita voi edelleen vuokrata, mutta
ainoastaan yhdellä firmalla kylässä on lupa harjoittaa vuokrausta.
Joen varressa on ainoastaan kaksi baaria, joissa kummassakaan EI ole
liukumäkeä tai kiikkua. Sään suosiessa päätämme vuokrata
renkaat heti kylään saavuttuamme. Lähdemme liikkeelle kolmelta
iltapäivällä ja heti ensimmäisen sadan metrin jälkeen
rantaudumme toiseen edelleen toimivista baareista. Meiniki baarissa
on rento. Pihalle on rakennettu patioita hengailua varten,
koripallokenttä, lentopallokenttä sekä pienempi kenttä petangueta
varten. Baariin saapuville tarjotaan edelleen ilmainen shotti –
mutta vain yksi. Happy menuta ei ole tarjolla, mutta tarkkanenäinen
havaitsee, että siellä täällä tuoksahtaa edelleen kirpsakka
kasvin savu. Otamme baarista kylmät oluet ja jäämme havainnoimaan
tilannetta. Ei tarvitse kauaa istua baarissa kun tunnistaa yleisön
joukosta ne urpot jotka ovat potentiaalisia tapaturman uhreja.
Pääasiassa nämä urpot ovat nuoria brittituristeja jotka ovat
vetäneet viinaa luultavasti kaksin käsin viimeiset neljä tuntia.
Nämä turistit ovat niitä joista huokuu kilometrin päähän se
kuinka vähän he välittävät mistään muusta kuin omasta
viihtyvyydestään.
Yllätykseksemme
suurin osa yleisöstä on kuitenkin nopealta silmäykseltä
”järkiporukkaa” jotka ovat tulleet nauttimaan kauniista
kesäpäivästä joelle, pelaamaan pelejä, pitämään hauskaa ja
ottamaan muutaman oluen järkikädessä. Toinen baari on noin sadan
metrin päässä ensimmäisestä. Kyltissä lukee the Last Bar ja
epäuskoisille tiedoksi, baari todellakin on se viimeinen ennen
lopullista rantautumispaikkaa. Lyöttäydymme porukkaan toisen
suomalaispariskunnan kanssa sekä kahden jenkkipojan kanssa.
Pariskunnan suomalaiskundi Antti kertoo käyneensä laskemassa jokea
ensimmäisen kerrän vuonna 2009 jolloin tubing eli kulta-aikojaan.
Antti kertoo meinigin todella olleen aivan toista luokkaa, mutta ei
muista kuulleensa tuolloin yhdestäkään vakavasta loukkaantumisesta
saati kuolemantapauksesta. Maisemat noin kahden kilometrin
mittaisella matkalla on todella päräyttävät ja jo pelkästään
sen takia kannatan pään pitämistä selvänä. Hyvässä
porukassa, kauniilla säällä ja ennen kaikkea järkikädessä
tuubailu oli aivan mahtava kokemus.
Suosittelen
tuubailua kaikille Laosin kävijöille, mutta haastan samalla kaikki
suomalaiset travellerit pitämään vielä ainakin toistaiseksi
nuorten suomalaisten fiksun matkaajan mainetta yllä. Juhlimisessa ja
hauskanpidossa ei ole mitään pahaa, mutta se, ettei
maailmanmatkaaja osaa kunnioittaa viereilemansa maansa kulttuuria
saati pitää itse itsestään huolta on suurinta törkeyttä. Kyse
on siitä, että vaikka alastomuus esimerkiksi meille Suomalaisille
olisikin luonnollinen asia vauvasta saakka lähteneen
sekasaunomistradition myötä, emme me ole ketään arvostelemaan
toisen kansan konservatiivisuuden astetta niin kauan kuin se ei ole
toista ihmistä loukkaavaa, vaan maan kulttuuriin on sopeuduttava tai
sitten on jäätävä kotiin. Törmäsimme Vang Viengissä yhteensä
11 suomalaiseen, joka on enemmän kuin koko tähän astisen reissumme
aikana yhteensä. Iloksemme kaikki suomalaiset olivat korrektisti
käyttäytyviä mukavia nuoria vaikka toki mukissa olikin mukana
muutakin kuin maitoa.
Vang Vieng on
saanut selkeästi tuubailuleiman otsaansa, mutta kylä on paljon
muutakin kuin koski ja renkaat. Kylä on aivan mielettömän
kauniiden, sademetsän peitossa olevien vuorten ympäröimä. Vuoret
ovat hiekkakiveä ja niistä löytyy kymmenittäin luolia joiden
sisällä on mitä mystisempiä hiekkakivimuodostumia. Luoliin on
kätevää lähteä tutustumaan pyörällä tai skootterilla ja ne
löytyvät helposti kartan ja tienvarsiopasteiden avulla. Luolia
pääsee tutkimaan pienellä sisäänpääsymaksulla ja joidenkin
luolien yhteydessä on kauniita turkooseja laguuneita joihin voi
hypätä viilentymään paahtavalta kuumuudelta. Ihme kyllä,
skootterilla ajellessa useat kyläläiset hymyilevät ja lapset
vilkuttavat vaikka heillä olisi kaikki oikeus olla hieman nyrpeitä
turisteja kohtaan. Hymyä ja kohteliasta käytöstä vastaan saamme
vastineeksi samanlaisen kohtelun paikallisilta. Uskon että tässä
olisi myös ainekset Vang Viengin parempaan tulevaisuuteen jonka
korjaaminen on tästä eteenpäin niin paikallisten kuin Vang
Viengissä vierailevien turistien yhteinen asia!
 |
Hanhiperhe iltapäiväkävelyllä vuoristomaisemissa |
 |
Yksi Vang Viengin monista laguuneista |
 |
Yksi Vang Viengin miljoonista perhosista! |
Vietnamin ja Laosin rajan pystyy
ylittämään maateitse helposti ja turvallisesti bussilla. Busin voi
varata Hanoista mistä tahansa hostellista tai matkanjärjestäjältä.
Bussilippu yöbussissa, jossa on sängyt jokaiselle maksaa noin 26-35
USA:n dollaria riippuen mistä matkan varaa. Niin kuin kaikesta
erityisesti Vietnamissa – kannattaa tinkiä! Itse maksoimme
matkasta ryöstöhintaisen 32 dollaria, ja miltei kaikki muut joihin
bussimatkan aikana ehdimme tutustua olivat maksaneet matkasta eri
summan. Varoituksen sanan, että ainakaan meidän matkan aikana
ohjelmaan ei kuulunut yhtään levähdys/vessa taukoa ennen Laosin
rajaa joka tekee yhteensä 13 tuntia. 5 tunnin kohdalla minun naama
alkoi vääntyä siihen malliin että Jarmo kävi kohteliaasti
kysymässä olisiko mahdollista pysähtyä vessaan kun bussista ei
sellaista löydy. Tuloksena kuljettaja iski jarrut salamana pohjaan
tien pientareeseen, ei puita ei puskia, pöntöstä puhumattakaan
mutta hätä on hätä ja näinpä minä ja pari muuta tyttöä
kyykistyimme bussin kylkeen yön pimeyteen, poikien ihaillessa bussin
ikkunasta.. Tähän kannattaa siis varautua. Viisumin Laosiin saa
rajalta ja se kustantaa Suomen kansalaiselle 35 dollaria / 30 päivää.
Viisumihakemukseen tarvitaan yksi passivalokuva, mutta ilman
valokuvaakin viisumin näytti saavan kun vain maksoi yhden dollarin
ekstraa.
Kiitos teille molemmille Annin rippilahjasta joka saapui yllättävän nopeasti :) Kuukauden päästä nähdään! Oletteko viimeiset viikot Laosissa vai mistä lennätte kotiSuomeen? Terkkuja koko perheeltä :) Maarit
VastaaPoista