Kaikourasta Cave Streamiin – Delfiiniuintia ja luolaseikkailu

Pari päivää sitten koettiin ehkä tähän mennessä Uuden-Seelannin huikein seikkailu! Ilmassa oli sydämmentykytyksiä, jääkylmää vettä sekä kostean kallion seinämistä kaikuvia riemun kiljahduksia kun kahlasimme läpi Maoreille pyhän Cave Streamin, lähellä Uuden-Seelannin Arthur's Passia. Ennen kuin alan hehkuttamaan luolaseikkailun jälkeisiä fiiliksiä kerrottakoon muutamalla sanalla kuinka oikein päädyimme Arthur's Passiin syvälle luolan pimeyteen...

Christchurchista matka jatkui jälleen rannikkoa ylös päin, tällä kertaa Kaikouraan. Kolme kuukautta aiemmin kun ajoimme Pictonista kohti Christchurchia jouduimme kaasuttamaan kuvan kauniin Kaikouran ohi kiirehtiessämme työhaastatteluihin. Onneksi vahinko saatiin korjattua sillä Kaikoura todellakin oli näkemisen arvoinen paikka!

Kaikoura on erityisen tunnettu rikkaasta merieläimistöstä ja niin paikallisia kuin turistejakin ilahduttavat erityisesti delfiinit, hylkeet, albatrossit sekä ei enempää tai vähempää kuin valaat. Eläimellisen päivänsä voi päättää nauttimalla mahtavan Grayfish-illallisen. Kyseistä merenherkkua (Grayfish on siis jättimäinen rapulaji joka viihtyy viileissä merivesissä) pyydystetään alueella runsaasti ja pienessä kylässä onkin useita ravintoloita, joiden menusta löytyy Grayfishiä. Mikäli gurmeet mielii duunata itse niin fisua saa kaupasta 70nzd kilohintaan (n.50e / kg).

Alun perin meillä oli tarkoitus mennä HelpXaamaan Kaikourassa B&B:tä pyörittävää Alisonia. Perille saavuttuamme saimme selville, että Alisonille oli tullut tuplabuukkaus ja pieni ja kodikas asuntovaunu, jossa meidän oli tarkoitus asustella odotellessa Suvia ja Aimoa, olikin kolmen saksalaisen reissaajan valloittama. Hyväsydämisenä ihmisenä Alison oli kuitenkin keksinyt ratkaissut tilanteen ja ”lahjoitti” meidät naapuriin Bradshawn perheelle. Tämä diili ei kuitenkaan ollut meille yhtään aiempaa diiliä huonompi. Itse asiassa tämä järjestely oli meille erittäin loistava. Ianin ja Jackien mahtavassa kartanossa saimme oman bungalowin kaikilla mukavuuksilla. Perheeseen kuului kaksi ihanaa lasta, 2-vuotias enkelityttö Rosa ja 5-vuotias puuhapetteri Toby.

Ensimmäisenä aamuna heräsimme klo 7.30 kun perheen äiti Jackie tuli koputtamaan ovelle. Jackie ei suinkaan tullut hätistelemään meitä edellispäivänä kesken jääneen kitkemishomman viimeistelyyn vaan tuli kysymään haluttaisko me lähteä uimaan delfiinien kanssa. Uimaan delfiinien kanssa?!? Todellakin! Perheen isä Ian nimittäin omistaa Kaikouran ainoan ja koko maailman ensimmäisen ”Swim with Dolphins” (Dolphin Encounter, Kaikoura) -yrityksen. Retket ovat varsinkin kesäaikaan suosittuja ja usein täyteen buukattuja, mutta tuona aamuna yhdessä paateista sattui olemaan kaksi paikkaa vapaana. Koska Ian oli edellispäivänä töistä kotiin tullessaan niin iloinen aikaansaannoksistamme halusi hän kiitokseksi tarjota meille mahdollisuuden päästä uimaan delfiinien kanssa – ilmaiseksi tottakai. Ja sehän sopi meille. Coiban muistot edelleen vahvasti mielessä heitin matkapahoinvointilääkkeet paahtoleivän väliin ja menoksi kohti Dophin Encounteria.

Lyhyen märkäasujen sovitusten sekä priiffauksen jälkeen suuntasimme veneen nokka kohti ulappaa ja delfiinejä. Priiffausvideon tärkein opetus oli, että delfiinit, joita olimme menossa katsomaan, ovat täysin luonnonvaraisia. Delfiinejä ei syötetä tai houkutella ihmisten ilmoille millään muillakaan keinoilla. Delfiinit voivat tulla näyttäytymään jos niitä huvittaa – tai sitten ei. Koko homman juju piilee siinä, että delfiinit eivät tule viihdyttämään ihmisiä vaan meidän tehtävä oli viihdyttää niitä saadaksemme ne kiinnostumaan meistä. Moottorin pysähdyttyä 12 märkäpukuihin ja snorkkeleihin sonnustautunutta ikähaitarilla 10-70-vuotiasta turistia hyppää mereen ja aloittaa armottoman delfiinikutsukonsertin - jokainen täysin omalla sävelellään. Vain viiden minuutin jälkeen olen saada sydänkohtauksen kun ensimmäinen delfiini sujahtaa ohitseni katsoen kummaksuen epätoivoista esitystäni. Innostuksen vimmalla jatkan esittämällä delfiinille ympyräuintia ja snorkkelin läpi esitettyä Aapiinaa orkesterii -biisiä. Jarmo liittyy seuraani omaperäisellä gorillasaundillaan. Haltioissamme töllistelemme vajaan tunnin verran kun noin 20 delfiiniä sujahtelee ohi, yli ja ympäri. Esityksen päätyttyä kapuamme jääkalikkoina, mutta onnesta soikeina takaisin veneeseen. Jatkamme vielä toiselle paikalle ottamaan kuvia delfiiniparvista. Jarmo hoitaa tällä kertaa kuvaukset sillä aamupalasta huolimatta istun loppumatkan pää sankossa...

Delfiinien kanssa pulikointia

Delfiiniuinti oli huikea aloitus kymmenen päivän mittaiselle visiitillemme Ianin ja Jackien luona. Siivouksen ja pihanhoidon lomassa ehdimme kiivetä 1600m korkealle Mt. Fyffe vuorelle katsomaan upeita vuorimaisemia, ihmetellä rantakivikossa majailevaa hylje yhdyskuntaa, opetella kuinka Grayfishiä pyydystetään, nauttia Ianin ja Jackien huikeista kiviuunipitsoista, leikkiä yllinkyllin Rosan ja Tobyn kanssa sekä jakaa matkakertomuksia viinilasin äärellä Ianin, Jackien ja naapurin Alisonin kanssa. Viikon jälkeen oli kuitenkin aika jättää haikeat hyvästit huikealle isäntäperheelle sekä Alisonille ja suunnata kohti Pictonia Suvia ja Aimoa vastaan.

Back flip

Toby opettaa Veeralle ja Rosalle Grayfishin anatomiaa

Delfiiniparvi

Vuorenvalloituksessa

Jackie ja Ian paistaa kiviuunipitsoja

Alisonin alpakat oli veikeitä

Luolaseikkailu

Pictonista duoomme täydentyi kvartetiksi ja matkustamiseen tuli lisää vauhtia. Lyhyen Abel Tasman kansallispuistovisiitin, Marlboroughn alueen viinitioihin tutustumisen sekä Caken iloisen jälleen näkemisen jälkeen Christchurchissa Caravaanin renkaat kääntyivät kohti eteläsaaren länsirannikkoa. Jenkkikundi Colin, johon Jarmo tutustui kolme kuukautta sitten räftäysretkellä, oli kertonut meille, että mikäli rohkenee, Arthur's Passia ennen Castle Hill Villagessa olisi mahdollista tehdä huikea luolaseikkailu omin päin.

Retkiremmi

Cave Stream, suoraan suomennettuna ”luola virtaus”, on siis kallion läpi virtaava joki. Lähellä Arthur's Passia Broken River -niminen joki virtaa 500m matkalta Castle Hillin kallioiden läpi ja silloin kun vesi on riittävän matalalla, eikä se ole liian kylmää luolan läpi on mahdollista kahlata. Chrichchurchista Greymouthiin johtavan tien varrella on selkeät opasteet joiden mukaan Cave Streamille voi suunnistaa. Useat turistit pysähtyvät paikalle kurkistamaan jokea luolan alasuulta. Uteliaimmat haluavat kahlata luolan läpi ja siitä syystä Department of Conservation (valtion ylläpitämä osasto joka huolehtii maan kansallispuistoalueista) on asettanut luolan alasuulle kyltin, jossa on turvallisuusohjeita luolaan aikoville. Ohjeissa mm. suositellaan käyttämään märkäpukua ja ottamaan ylimääräinen taskulamppu mukaan mikäli patterit loppuvat tai taskulamppu tippuu veteen. Luolaan on turvallista sukeltaa mikäli vesi joen alasuulla on korkeintaan rintaan saakka ja se ei ole jäätävän kylmää.

Colinin kertomuksen perusteella luolan läpi virtaavan joen kahlaaminen kuulosti sen verran mielenkiintoiselta kokemukselta, että halusimme ehdottomasti vetää jarrut pohjaan Cave Streamin kohdalla. Legginsit board shortsien alla ja villasukat lenkkareissa saivat tällä kertaa ajaa märkäpuvun asemaa. Fikkarit nuppiin ja extra fikkarit kuivapussiin ja olimme valmiita seikkailuun. Lähdemme Jarmon ja Aimon kanssa suunnistamaan kohti luolan alasuuta Suvin jäädessä auton vahdiksi.

Luolan suun lähentyessä yritimme vielä pitää kenkiä kuivina hyppimällä virtausten yli ja ohi. Hyvin pian kuitenkin huomasimme, että mikäli mielii kulkea luolan läpi, kuivana säilymisestä ei olisi pienintäkään toivoa. Lähden vetämään retkijoukkiotamme sisälle luolan uumeniin ja humps hujahdan saman tien rintaan saakka jääkylmään veteen. Valitan ääneen ”miks mä oikein teen tän, tää tuntuu tosi inhottavalta”. Pian vesi kuitenkin laskee taas ja sitä on ainoastaan pohkeisiin saakka. Tunnelin alapään valo katoaa kun joki jatkaa mutkittellen kallion sisään. Joessa on kevyt virtaus ja kuljemme joen yläjuoksua kohden. Joenvirtaus sekä katosta tihkuvat vesipisarat kaikuvat kallion seinämissä. Luolassa on pilkko pimeää joka luo hetkeen pientä jännitystä. Taskulampun valossa suunnistamme eteenpäin ja tutkailemme luolan seinämiä. Vesi on aivan kirkasta ja virtauksen pyöreäksi hiomat kivet näkyvät selvästi taskulampun valossa. Matkan varrella joki paikoin syvenee ja taas madaltuu. Luola tuoksuu raikkaalle veden ja kostean kiven sekoitukselle.

Puolenvälin paikkeilla luovutan yritykset pitää fleecen kuivana. Vesikään ei enää tunnu niin kylmältä kuin aluksi. Loppua kohden joen virtaus voimistuu ja alan jännittää miten luolasta päästään pois. Lopulta kallioiden välistä paistaa valoa, mutta samalla paljastuu, että luolaseikkailun vaikein osuus on vielä edessä. Cave Stream päättyy noin 5m pitkään vesiputoukseen ja ainut mahdollisuus päästä luolasta ulos on kiivetä kallion seinämään ruuvattuja metalliaskelmia pitkin ja sen jälkeen ryömiä vesiputouksen ja kallion seinämän välistä reunalle asetetusta kettingistä kiinni puristaen (toivoen parasta ettei luiskahda vieressä pauhaavaan vesiputoukseen). Liukas kallionpinta nostaa hetkeksi taas sykettä kunnes pääsen vihdoin nousemaan ylös tukevalle maalle. Olen aivan jäässä, mutta siitä huolimatta hymy kipuaa huulille. Jälleen yksi totaalisen erinlainen kokemus matkakirjaan. Cave Stream - suosittelen!

Kuvista huolimatta luolassa OLI pimeää!

Luolahirviö

Aimo suunnistaa luolassa

Maanjäristyksien runtelema Christchurch

Vajaan kolmen kuukauden mittainen visiitti Christchurchissa on tullut päätökseen ja on aika jatkaa matkaa. Minä laitoin pillit pussiin hostellilla tammikuun puolessa välissä ja Jarmo viimeistelee parhaillaan viimeistä pihaprojektia Carloksen kanssa. Viihdyimme alusta saakka Christchurchissa hektistä Aucklandia paremmin. Blogia ei kolmen kuukauden aikana tullut juurikaan kirjoiteltua, mutta ennen maisemanvaihdosta maanjäristyksien runtelema Chrischurch sekä kaikki ne ihmiset joihin tänä aikana tutustimme ansaitsevat ehdottomasti muutaman rivin blogissa.

Christchurch on etelä-saaren suurin kaupunki. Asukkaita kaupungissa on arviolta noin 363 000, joka tekee Christchurchista maan kolmanneksi suurimman kaupungin Aucklandin ja pääkaupunki Wellingtonin jälkeen. Eurooppalaiset uudisasukkaat päräyttivät laivueineen Uuteen-Seelantiin 1800-luvun alussa juurikin Christchurchin kohdilla ja perustivat kaupungin vuonna 1856. Tänä vuonna 157 vuotta täyttävä kaupunki kantaa Uuden-Seelannin vanhimman kaupungin titteliä.

Kaupunki on levittäytynyt väkilukuun nähden suurelle alueella, jonka vuoksi Christchurchissa on pikkukaupungin tunnelmaa. Kaupugin läpi virtaa Avon -joki, jota ympäröi lukuisat kauniit puistoalueet ja kaupunkia kutsutaakin ”Garden Cityksi”. Vielä ennen kohtalokkaita maanjäristyksiä kaupungin keskusta rakentui mielettömän kauniista kolonian aikaisista suurista kivirakennuksista. Helmikuun 2012 jälkeen näky siltä osin on kuitenkin murheellinen.

Ensimmäinen maanjäristys (7.1 richteriä, 10km syvyydessä) koetteli kaupunkia syyskuussa 2010. Tuolloin järistys vaurioitti joitain rakennuksia, mutta ei aiheuttanut vakavia onnettomuuksia. Kuusi kuukautta myöhemmin uusi maanjäristys (6.3, 5km) iski kaupunkiin helmikuussa 2012. Kyseinen maanjäristys on voimakkain koskaan mitattu maanjäristys kaupunkialueella. Järistys surmasi yhteensä 185 ihmistä, romutti kaupungin keskustan lähestulkoon kokonaan ja vaurioitti rakennuksia laajalla alueella. Molempia järistyksiä seurasi vielä useita jälkijäristyksiä, jotka ovat hidastaneet korjaustöitä.

Heti ensimmäisenä iltana Christchurchissa meille valkeni hyvin selvästi millaista tuhoa maanjäristykset olivat saaneet aikaan. Jarmo oli varannut meille ennakkoon kivan hostellin aivan keskustan tuntumasta, läheltä kivaa Irkkupubia, jossa meillä oli tarkoitus juhlia minun uutta työpaikkaa. Muutaman viinilasillisen jälkeen lähdimme suunnistamaan hilpeinä kohti keskustaa. Hymy kuitenkin hyytyi nopeasti, kun suureksi ihmetykseksemme kaduilla vallitsi aavemainen hiljaisuus eikä missään näkynyt ristinsielua. Tarkistimme kännykän gepsistä, että olemme varmasti menossa oikeaan suuntaan ja jatkoimme epäileväisinä matkaa. Noin parinkymmenen minuutin jälkeen saavuimme osoitteeseen, jossa pubin oli määrä sijaita. Pubia ei kuitenkaan enää ollut. Itse asiasssa koko jättimäinen rakennus, jonka nurkassa Irkkupubi oli joskus aikoinaan ollut, oli viimeistä tiilenpäätä myöten maan tasalla. Tämä ei suinkaan ollut ainoa rakennus vaan yhä edelleen, vuosi viimeisen tuhoisan maanjäristyksen jälkeen, suurin osa kaupungin keskustasta on edelleen yksi suuri kivikasa ja suljettu aidoilla. Hätäratkaisuna täydelliseen tuhoon kaupat, kahvilat, ravintolat, postit ja pankit keskustassa on rakennuttu värikkäisiin merikontteihin.

Toisen kerran törmäsimme järistyksen tuhoihin paria päivää myöhemmin kun olimme katsomassa ensimmäistä vuokrahuoneistoa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja kiertelimme ympäriinsä saadaksemme käsityksen naapurustosta. Suurin osa taloista oli silminnähden pahasti vaurioituneita ja autioita. Pariskunta, joka vuokrasi talostaan huonetta selvensi meille, että suurin osa taloista oli täysin asumiskelvottomia ja saaneet purkutuomion. Heidän talonsa vuoro olisi parin kuukauden kuluttua ja haikeina he kertoivat nauttivansa viimeisistä hetkistä talossa, jonka he aikoinaan itse olivat rakentaneet ja jossa he olivat kasvattaneet lapsensa. Huokeasta vuokrasta huolimatta emme jääneet asuttamaan autiota kaupungisosaa.

Traagisista tapahtumista huolimatta kaupungin asukkaissa on aistittavissa käsittämätöntä yhteen hiileen puhaltamista ja päättäväisyyttä yhdessä selvitä ja rakentaa Christchurchista vielä entistäkin parempi. Maantieteellinen fakta kuitenkin on, että Christchurch sijaitsee kahden mannerlaatan kohtaamispaikalla ja maanjäristyksiä mitataankin tuhansia vuodessa. Sopia toivoo, että yhtä kohtalokkaita maanjäristyksiä ei enää ainakaan hetkeen mitattaisi ja entistä paremman rakennustekniikan ansioista rakennuksista osataan tehdä notkeampia ja näin järsityshetkellä kestävämpiä. Suurin osa mitatuista maanjäristyksistä ovat joko niin heikkoja tai syvällä maan pinnan alapuolella ettei ihmiset niitä havaitse. Minä tunsin kolmen kuukauden aikana maanjäristyksistä selkeästi kaksi, Jarmo yhden.

Menneet kolme kuukautta

Huolimatta siitä, ettei Christchurchissa ollut kamalasti mitään erikoista tekemistä, viihdyimme kaupungissa ihan mukavasti ja kolme kuukautta meni käsittämättömän nopeasti. Yhtenä syynä siihen oli varmasti se, että vuokraisäntä Caken kesäloma venähti parista viikosta kuuteen viikkoon töiden tekemisen sijaan Cake keskittyi enemmän naisen metsästämiseen sekä meidän viihdyttämiseen. Harva se ilta meillä syötiinkin ruhtinaallisia barbeque-illallisia, vietettiin leffailtoja, nautiskeltiin kylmiä juomia kuumassa porealtaassa, leikittiin vesisotaa tai pelattiin korista. Cake myös vei Jarmon pyydystämään paikallista meriherkkua Pauaa ja yhdessä Caken ja Jhanin kanssa minä kävin katsomassa ensimmäistä kertaa elämässäni autojen kilpa-ajoja. Benefitseihin kuului myös, että me saatiin lainata Caken ja pikku-kundin maastofillareita, joilla me käytiinkin useana iltana vetämässä rallia vuorilla ja metsässä.

Paikallisessa Jää Showssa. Pikkukaverin korvat eivät meinanneet pysyä perässä!

Haikkaamassa Port Hillseillä

Pojat leikkii vesisotaa

Oikealla Floris joka ajaa Johnin meille Queenstowniin

Vihdoin kauan odotettuja aaltoja!

Jojo yrittää saada Cocoa ulos märkkiksestä

Ensimmäinen illallinen uudessa kodissa Marshland Roadilla

Takana yhteinen vuosi ja edelleen samassa kohteessa. Kippis sille!

Bottle Lakella fillaroimassa

Viikonloppuretkellä Akaroassa

Vähintään pari kertaa viikossa vastusteluista huolimatta Cake myös tarjosi Japelle baari-illan ja kevyt huoli Jarmon alkoholisoitumisesta olikin yksi syy siihen miksi meidän todella täytyi jatkaa matkaa. Vuokraisännän suhteen ei kyllä olisi voinut käydä parempi tuuri. Parin kuukauden aikana Cakesta ja Jhanista tuli hyviä ystäviämme ja pikku kundi jopa tirautti kyyneleet kuullessaan, että me jatketaan matkaa. Kyyneleet tirautti myös minun työnantaja Penny kun kerroin, että on tullut aika jatkaa matkaa. Minulla tosin ei irronnut kyyneleitä Point Break Backpackersille, vaikka ihan hyvä kokemus respassa työskentely olikin..suureksi yllätykseksi Penny ja hostellin muu staffi oli järjestänyt minulle läksiäislounaan!

Pikkujoulut hostellilla

Vasemmalla Penny

New Brighton Beach

Beautiful New brighton Pier

New Brighton Mall

Sunset at the New Brighton Beach

Töiden lopettamisen jälkeen jäimme Christchurchiin vielä pariksi viikoksi katsomaan World Buskers Festivalia. Kyseessä on naurun täyteinen tapahtuma johon kokoontuu parhaat katutaiteilijat ja koomikot ympäri maailmaa esiintymään ja viihdyttämään ihmisiä. Buskers Festival on samalla Uuden-Seelannin suurin ulkoilmatapahtuma, joka levittäytyy joka kesä kymmeneksi päiväksi ympäri kaupunkia. Suosittelen lämpimästi festaria kaikille, jotka sattuvat olemaan Uudessa-Seelannissa kyseiseen aikaan ja vinkkinä kehotan varamaan varapikkarit matkaan sen verran hulvattomasta tapahtumasta on kyse.

Viimeisenä viikonloppuna Cake järjesti meille läksiäiset ja läksiäislahjaksi saimme Lonely Planet Southeast Asian. Pikku hiljaa onkin aika alkaa suunnittelemaan reissun päättävää kolmen kuukauden Aasia turneeta, mutta sitä ennen Uudessa-Seelannissa on vielä paljon nähtävää! Siksi onkin korkea aika jättää hyvästit Christchurchille ja suunnata taas tien päälle. Seuraavaksi aikomuksena on suunnata eteläsaaren pohjoisosaan, Kaikouraan ja Nelsoniin, Jarmon isää ja siskoa vastaan, jotka seikkailevat parhaillaan Uuden-Seelannin pojoissaarella. Yhdessä Suvin ja Aimon kanssa on tarkoitus tutkia eteläsaarta kolmisen viikkoa. Matka taittuu jättimäisellä karavaanilla samaan aikaan kun hollantilainen kundi Floris ajaa Johnyn (toivon mukaan) Queenstowniin!

Akaroa!