Kaikourasta Cave Streamiin – Delfiiniuintia ja luolaseikkailu

Pari päivää sitten koettiin ehkä tähän mennessä Uuden-Seelannin huikein seikkailu! Ilmassa oli sydämmentykytyksiä, jääkylmää vettä sekä kostean kallion seinämistä kaikuvia riemun kiljahduksia kun kahlasimme läpi Maoreille pyhän Cave Streamin, lähellä Uuden-Seelannin Arthur's Passia. Ennen kuin alan hehkuttamaan luolaseikkailun jälkeisiä fiiliksiä kerrottakoon muutamalla sanalla kuinka oikein päädyimme Arthur's Passiin syvälle luolan pimeyteen...

Christchurchista matka jatkui jälleen rannikkoa ylös päin, tällä kertaa Kaikouraan. Kolme kuukautta aiemmin kun ajoimme Pictonista kohti Christchurchia jouduimme kaasuttamaan kuvan kauniin Kaikouran ohi kiirehtiessämme työhaastatteluihin. Onneksi vahinko saatiin korjattua sillä Kaikoura todellakin oli näkemisen arvoinen paikka!

Kaikoura on erityisen tunnettu rikkaasta merieläimistöstä ja niin paikallisia kuin turistejakin ilahduttavat erityisesti delfiinit, hylkeet, albatrossit sekä ei enempää tai vähempää kuin valaat. Eläimellisen päivänsä voi päättää nauttimalla mahtavan Grayfish-illallisen. Kyseistä merenherkkua (Grayfish on siis jättimäinen rapulaji joka viihtyy viileissä merivesissä) pyydystetään alueella runsaasti ja pienessä kylässä onkin useita ravintoloita, joiden menusta löytyy Grayfishiä. Mikäli gurmeet mielii duunata itse niin fisua saa kaupasta 70nzd kilohintaan (n.50e / kg).

Alun perin meillä oli tarkoitus mennä HelpXaamaan Kaikourassa B&B:tä pyörittävää Alisonia. Perille saavuttuamme saimme selville, että Alisonille oli tullut tuplabuukkaus ja pieni ja kodikas asuntovaunu, jossa meidän oli tarkoitus asustella odotellessa Suvia ja Aimoa, olikin kolmen saksalaisen reissaajan valloittama. Hyväsydämisenä ihmisenä Alison oli kuitenkin keksinyt ratkaissut tilanteen ja ”lahjoitti” meidät naapuriin Bradshawn perheelle. Tämä diili ei kuitenkaan ollut meille yhtään aiempaa diiliä huonompi. Itse asiassa tämä järjestely oli meille erittäin loistava. Ianin ja Jackien mahtavassa kartanossa saimme oman bungalowin kaikilla mukavuuksilla. Perheeseen kuului kaksi ihanaa lasta, 2-vuotias enkelityttö Rosa ja 5-vuotias puuhapetteri Toby.

Ensimmäisenä aamuna heräsimme klo 7.30 kun perheen äiti Jackie tuli koputtamaan ovelle. Jackie ei suinkaan tullut hätistelemään meitä edellispäivänä kesken jääneen kitkemishomman viimeistelyyn vaan tuli kysymään haluttaisko me lähteä uimaan delfiinien kanssa. Uimaan delfiinien kanssa?!? Todellakin! Perheen isä Ian nimittäin omistaa Kaikouran ainoan ja koko maailman ensimmäisen ”Swim with Dolphins” (Dolphin Encounter, Kaikoura) -yrityksen. Retket ovat varsinkin kesäaikaan suosittuja ja usein täyteen buukattuja, mutta tuona aamuna yhdessä paateista sattui olemaan kaksi paikkaa vapaana. Koska Ian oli edellispäivänä töistä kotiin tullessaan niin iloinen aikaansaannoksistamme halusi hän kiitokseksi tarjota meille mahdollisuuden päästä uimaan delfiinien kanssa – ilmaiseksi tottakai. Ja sehän sopi meille. Coiban muistot edelleen vahvasti mielessä heitin matkapahoinvointilääkkeet paahtoleivän väliin ja menoksi kohti Dophin Encounteria.

Lyhyen märkäasujen sovitusten sekä priiffauksen jälkeen suuntasimme veneen nokka kohti ulappaa ja delfiinejä. Priiffausvideon tärkein opetus oli, että delfiinit, joita olimme menossa katsomaan, ovat täysin luonnonvaraisia. Delfiinejä ei syötetä tai houkutella ihmisten ilmoille millään muillakaan keinoilla. Delfiinit voivat tulla näyttäytymään jos niitä huvittaa – tai sitten ei. Koko homman juju piilee siinä, että delfiinit eivät tule viihdyttämään ihmisiä vaan meidän tehtävä oli viihdyttää niitä saadaksemme ne kiinnostumaan meistä. Moottorin pysähdyttyä 12 märkäpukuihin ja snorkkeleihin sonnustautunutta ikähaitarilla 10-70-vuotiasta turistia hyppää mereen ja aloittaa armottoman delfiinikutsukonsertin - jokainen täysin omalla sävelellään. Vain viiden minuutin jälkeen olen saada sydänkohtauksen kun ensimmäinen delfiini sujahtaa ohitseni katsoen kummaksuen epätoivoista esitystäni. Innostuksen vimmalla jatkan esittämällä delfiinille ympyräuintia ja snorkkelin läpi esitettyä Aapiinaa orkesterii -biisiä. Jarmo liittyy seuraani omaperäisellä gorillasaundillaan. Haltioissamme töllistelemme vajaan tunnin verran kun noin 20 delfiiniä sujahtelee ohi, yli ja ympäri. Esityksen päätyttyä kapuamme jääkalikkoina, mutta onnesta soikeina takaisin veneeseen. Jatkamme vielä toiselle paikalle ottamaan kuvia delfiiniparvista. Jarmo hoitaa tällä kertaa kuvaukset sillä aamupalasta huolimatta istun loppumatkan pää sankossa...

Delfiinien kanssa pulikointia

Delfiiniuinti oli huikea aloitus kymmenen päivän mittaiselle visiitillemme Ianin ja Jackien luona. Siivouksen ja pihanhoidon lomassa ehdimme kiivetä 1600m korkealle Mt. Fyffe vuorelle katsomaan upeita vuorimaisemia, ihmetellä rantakivikossa majailevaa hylje yhdyskuntaa, opetella kuinka Grayfishiä pyydystetään, nauttia Ianin ja Jackien huikeista kiviuunipitsoista, leikkiä yllinkyllin Rosan ja Tobyn kanssa sekä jakaa matkakertomuksia viinilasin äärellä Ianin, Jackien ja naapurin Alisonin kanssa. Viikon jälkeen oli kuitenkin aika jättää haikeat hyvästit huikealle isäntäperheelle sekä Alisonille ja suunnata kohti Pictonia Suvia ja Aimoa vastaan.

Back flip

Toby opettaa Veeralle ja Rosalle Grayfishin anatomiaa

Delfiiniparvi

Vuorenvalloituksessa

Jackie ja Ian paistaa kiviuunipitsoja

Alisonin alpakat oli veikeitä

Luolaseikkailu

Pictonista duoomme täydentyi kvartetiksi ja matkustamiseen tuli lisää vauhtia. Lyhyen Abel Tasman kansallispuistovisiitin, Marlboroughn alueen viinitioihin tutustumisen sekä Caken iloisen jälleen näkemisen jälkeen Christchurchissa Caravaanin renkaat kääntyivät kohti eteläsaaren länsirannikkoa. Jenkkikundi Colin, johon Jarmo tutustui kolme kuukautta sitten räftäysretkellä, oli kertonut meille, että mikäli rohkenee, Arthur's Passia ennen Castle Hill Villagessa olisi mahdollista tehdä huikea luolaseikkailu omin päin.

Retkiremmi

Cave Stream, suoraan suomennettuna ”luola virtaus”, on siis kallion läpi virtaava joki. Lähellä Arthur's Passia Broken River -niminen joki virtaa 500m matkalta Castle Hillin kallioiden läpi ja silloin kun vesi on riittävän matalalla, eikä se ole liian kylmää luolan läpi on mahdollista kahlata. Chrichchurchista Greymouthiin johtavan tien varrella on selkeät opasteet joiden mukaan Cave Streamille voi suunnistaa. Useat turistit pysähtyvät paikalle kurkistamaan jokea luolan alasuulta. Uteliaimmat haluavat kahlata luolan läpi ja siitä syystä Department of Conservation (valtion ylläpitämä osasto joka huolehtii maan kansallispuistoalueista) on asettanut luolan alasuulle kyltin, jossa on turvallisuusohjeita luolaan aikoville. Ohjeissa mm. suositellaan käyttämään märkäpukua ja ottamaan ylimääräinen taskulamppu mukaan mikäli patterit loppuvat tai taskulamppu tippuu veteen. Luolaan on turvallista sukeltaa mikäli vesi joen alasuulla on korkeintaan rintaan saakka ja se ei ole jäätävän kylmää.

Colinin kertomuksen perusteella luolan läpi virtaavan joen kahlaaminen kuulosti sen verran mielenkiintoiselta kokemukselta, että halusimme ehdottomasti vetää jarrut pohjaan Cave Streamin kohdalla. Legginsit board shortsien alla ja villasukat lenkkareissa saivat tällä kertaa ajaa märkäpuvun asemaa. Fikkarit nuppiin ja extra fikkarit kuivapussiin ja olimme valmiita seikkailuun. Lähdemme Jarmon ja Aimon kanssa suunnistamaan kohti luolan alasuuta Suvin jäädessä auton vahdiksi.

Luolan suun lähentyessä yritimme vielä pitää kenkiä kuivina hyppimällä virtausten yli ja ohi. Hyvin pian kuitenkin huomasimme, että mikäli mielii kulkea luolan läpi, kuivana säilymisestä ei olisi pienintäkään toivoa. Lähden vetämään retkijoukkiotamme sisälle luolan uumeniin ja humps hujahdan saman tien rintaan saakka jääkylmään veteen. Valitan ääneen ”miks mä oikein teen tän, tää tuntuu tosi inhottavalta”. Pian vesi kuitenkin laskee taas ja sitä on ainoastaan pohkeisiin saakka. Tunnelin alapään valo katoaa kun joki jatkaa mutkittellen kallion sisään. Joessa on kevyt virtaus ja kuljemme joen yläjuoksua kohden. Joenvirtaus sekä katosta tihkuvat vesipisarat kaikuvat kallion seinämissä. Luolassa on pilkko pimeää joka luo hetkeen pientä jännitystä. Taskulampun valossa suunnistamme eteenpäin ja tutkailemme luolan seinämiä. Vesi on aivan kirkasta ja virtauksen pyöreäksi hiomat kivet näkyvät selvästi taskulampun valossa. Matkan varrella joki paikoin syvenee ja taas madaltuu. Luola tuoksuu raikkaalle veden ja kostean kiven sekoitukselle.

Puolenvälin paikkeilla luovutan yritykset pitää fleecen kuivana. Vesikään ei enää tunnu niin kylmältä kuin aluksi. Loppua kohden joen virtaus voimistuu ja alan jännittää miten luolasta päästään pois. Lopulta kallioiden välistä paistaa valoa, mutta samalla paljastuu, että luolaseikkailun vaikein osuus on vielä edessä. Cave Stream päättyy noin 5m pitkään vesiputoukseen ja ainut mahdollisuus päästä luolasta ulos on kiivetä kallion seinämään ruuvattuja metalliaskelmia pitkin ja sen jälkeen ryömiä vesiputouksen ja kallion seinämän välistä reunalle asetetusta kettingistä kiinni puristaen (toivoen parasta ettei luiskahda vieressä pauhaavaan vesiputoukseen). Liukas kallionpinta nostaa hetkeksi taas sykettä kunnes pääsen vihdoin nousemaan ylös tukevalle maalle. Olen aivan jäässä, mutta siitä huolimatta hymy kipuaa huulille. Jälleen yksi totaalisen erinlainen kokemus matkakirjaan. Cave Stream - suosittelen!

Kuvista huolimatta luolassa OLI pimeää!

Luolahirviö

Aimo suunnistaa luolassa