Aikaa olla matkalla: Fox Glacier, jäätikkö sademetsän keskellä

Yksi Uuden-Seelannin luonnon ainutlaatuisuuksista on sen jäätiköt. Jäätiköissä sinällään ei ole mitään ihmeellistä, mutta Uuden-Seelannin jäätiköistä erikoisen tekee se, että täällä voi nähdä jäätiköitä, jotka valuvat alas sademetsän reunustamaa vuorenuumaa. On aivan uskomatonta, että samaan kuvaan voi vangita rehevää, vihreänä kukoistavaa sademetsää sekä palan valtavaa jäätikköä! Miten tämä sitten on mahdollista? Me lähdimme ottamaan selvää.

Franz Josef sekä Fox Glacier ovat luultavasti tunnetuimmat Uuden-Seelannin jäätiköistä. Molemmat jäätiköt sijaitsevat eteläsaaren länsirannikolla, noin saaren puolen välin paikkeilla. Molempien jäätiköiden alapää on vain noin 300metriä merenpinnan yläpuolella ja näin ollen yhtäaikaa samalla tasolla sademtsän keskellä, joka on hyvin harvinaista. Franz Josefille ei ainakaan tällä hetkellä ole turvallisuussyistä mahdollista mennä kävellen, mutta helikopterilla jäätikköä pääsee ihmettelemään lintuperspektiivistä. Vain puolen tunnin ajomatkan päässä Franz Josefilta sijaitsevalle Fox Glacieria sen sijaan on mahdollista päästä katsomaan ja koskettamaan konkreettisesti. (Wikipedia, luettu 2.3.2013)

Yleinen suositus on, että jäätikkölle mennään ainoastaan oppaan kanssa. Kukaan ei kuitenkaan suoraan kiellä menemästä jäätikölle omin päin. Jäätiköllä vierailun jälkeen suosittelen ”tavantallaajia”, joilla ei ole riittävää tietoa / kokemusta jäätiköistä, panostamaan opastettuun retkeen. Oppaat, jotka jäätikköretkiä tekevät, tarkkailevat jatkuvasti jäätikön käyttäytymistä ja arvioivat alueen riskejä joihin lukeutuu mm. kivi, lumi- ja jäävyöryn vaarat. Molempia jäätiköitä pääsee omin päin katsomaan turvallisesti noin parin sadan metrin päähän jäätiköistä rakennetuille katselupaikoille.

Turisteja, jotka varoituksista huolimatta aikovat jäätikölle omin päin, kehoitetaan lukemaan aitaan naulatut lehtileikkeet, jotka kertovat traagisista, jäätiköillä sattuneista onnetomuuksista. Onnettomuuksia sattuu silloin tällöin varoituksista huolimatta uhkarohkeille seikkailijoille. Viimeisin vakava onnettomuus tapahtui vain muutama vuosi sitten vuonna 2009 kun kaksi Australialaisturistia päättivät varoituksista huolimatta mennä lähemmäksi jäätikköä ottamaan kuvia. Yli 1000 tonnia painava jäälohkare murtui pahaonnisesti turustien yläpuolella, jonka seurauksena he molemmat menehtyivät. Turistit eivät olleet opastetun ryhmän mukana ja ylittivät varoituskyltit 500 metrillä. Ennen jäätikölle astumista kannattaa miettiä onko riskin otto todella sen arvoista. (Wikipedia, luettu 2.3.2013)

Saavuimme Franz Josefin kylään myöhään iltapäivällä. Heti ensitöiksemme lähdimme katsomaan jäätikköä, sen edustalle rakennetulle katselupaikalle. Sademetsän uumenista esiin paljastuva, massiivinen jäätikkö tosiaan oli näkemisen arvoinen, mutta me halusimme tietää enemmän. Siispä niukasta retkibudjetista huolimatta panostimme tässä kohtaa koko päivän mittaiseen opastettuun jäätikköretkeen, lomalaiset, Aimo & Suvi, puolestaan helikopteriajeluun.

Sekä helikopteriretkiä että opastettuja jäätikkövaelluksia pystyy varaamaan molemmista kylistä suoraan retkenjärjestäjien toimistoista tai vaihtoehtoisesti Frans Josefilla sijaitsevasta iSitestä. Valtion ylläpitämä turisti-info iSite ei peri asiakkaalta varauksista välityspalkkiota, joten hinta on sama kuin sen varaisi suoraan palveluntarjoajilta. 3O minuuttia kestävä helikopteriretki kustantaa noin 250 dollarilla / henkilö. Sniiduilija haikkaa kopterin sijaan jäätikölle koko päiväksi 165 dollarilla jalkaisin oppaan kanssa. Kirkkaana päivänä helikopterikyydissä on mahtavat näkymät jäätikölle ja kopteriajelu on varmasti mahtava elämys. Puolen tunnin retkellä helikopteri myös laskeutuu jäätikön yläpäähän niin, että kyydissä olijat voivat ottaa kuvia jäätiköstä. Tiedon janoisemmille suosittelen haikkausta oppaan kanssa. Koko päivän mittaisella retkellä oppaat ehtivät kertoa enemmän mielenkiintoisia faktoja jäätiköstä ja siitä ympäröivästä sademetsästä.

Varasimme siis seitsämän tunnin vaelluksen Fox Glacierille (165nzd / hlö, sis. opastuksen, ei lounasta). Parikymmenhenkinen ryhmä jaettiin heti retken aluksi kahteen osaan. Meille kävi mieletön tuuri kun saimme oppaaksemme yhdystysvaltalaisen Taylorin. Biologiaa pääaineenaan opiskellut nuori kundi oli todella vihkiytynyt alalleen ja tuntui tietävän uskomattoman paljon jäätiköistä. Bussin jättäessä meidän jäätikön reunalle lähdemme ensin vaeltamaan ylös vuoren rinnettä syvälle sademetsään. Tämä on Taylorin mukaan turvallisin reitti astua jäätikölle. Taitamme matkaa noin tunnin verran Taylorin tarinoidessa intohimoisesti jääiköstä sekä sademetsästä ympärillämme. Jäätikölle päästyämme Taylor kysyy meiltä kysymyksen ”tiedättekö mikä tekee jäätiköstä jäätikön?”. Ensimmäisenä tulee mieleen, että jäätikkö on massiivinen jäämuodostuma, joka on ollut samalla paikalla ööö, pitkään. Seuraavan viiden tunnin aikana opin kuitenkin, että jäätikkö on myös paljon muuta. Kaksi tärkeintä seikkaa, jotka tekevät jäätiköstä jäätikön on 1) jäätikkö ei ole jäätynyttä vettä vaan tiiviiksi pakkautunutta lunta ja 2) jäätikkö elää koko ajan, siis liikkuu.

Mielessäni pyörii kysymys ”miten ihmeessä on mahdollista, että sademetsän keskelle on muodostunut jäätikkö?”. Pian saan vastauksen myös tähän kysymykseen. Homma etenee yllättävän loogisesti. Australian mantereen lämmin ilmamassa liikkuu kohti Uutta-Seelantia, länsirannikon saavuttaessa lämmin ilma törmää vuoristoon ja alkaa kohota ylöspäin. Kohotessa lämmin ilma viilenee, tiivistyy pilviksi ja muuttuu lopulta sateeksi.Ylhäällä vuorilla sade tulee viileästä ilmastosta johtuen alas lumena, josta muodostuu jäätikön yläpää. Alhaalla laaksossa lämpötila on korkeampi, sade tulee alas vetenä ja ruokkii puolestaan sademetsää. Jotta lumesta muodostuu massiivinen jäätikkö sademetsän keskelle, tarvitaan runsaita sateita.

Uuden-Seelannin länsirannikko on yksi maailman sateisimmista paikoista ja sateen määräksi mitataan 7000-10 000mm (siis jopa 10metriä) vuodessa. Ylhäällä vuorilla tämä tarkoittaa 50-80 metriä lunta, joka on aivan käsittämätön määrä! Vuoriston yläpäähän pakkautunut lumi painaa jäätikköä alaspäin, joka aiheuttaa sen liikkeen. Vuonna 2006 Fox Glacier liikkui keskimäärin 1 metrin viikossa. Jäätikkö ei siis ole tuhansia vuosia vanha vaan itseasiassa jäätikön alapäässä jää on oppaamme mukaan arviolta korkeintaan 60 vuotta vanhaa.

Alla on linkki josta voi nähdä Fox Glacierin liikkuvan. Videoon on otettu yksi kuva päivässä jäätiköstä. Kun kuvat liittää yhteen, voi havainnollistuu kuinka vuoden aikana jäätikkö valuu alas kuin joki. Mystistä!

Olemme saaneet retken alussa vaelluskengät ja niihin jykevät jääpiikit. Ilman piikkejä jäätiköllä vaeltaminen olisi todella hankalaa. Vaelluksen jäätikköosuuden on tarkoitus kestää kolmisen tuntia. 12 hengen ryhmämme koostuu tällä kertaa hyväkuntoisista, innokkaista reppureissaaja nuorista ja Taylor innostuu viemään meitä paikkoihin joihin ”normaalin” ryhmän kanssa ei ole aina mahdollista mennä. Tutkimme jäätikköä lopulta reilut neljä tuntia. Sukellamme syvälle railoihin ja korkeille teräville huipuille. Ihmettelemme jäätikölle muodostuneita vesialtaita ja kallion seinää alasvaluvaa, sulaa jäätikköä. Viiden tunnin jälkeen väsymys alkaa painaa jaloissa ja vilu hiipiä askelten hidastuessa. Ajattelen mielessä koti-Suomea ja päätän, että matka jatkuu ainakin siihen saakka kunnes kesä kotona kukoistaa. Pistäytyminen jäätiköllä oli kiehtova, mutta nautin ajatuksesta, että seuraavaksi karavaanimme renkaat suuntaa kohti helteistä Queenstownia!

Budjettimatkaajat haikkaavat jäätikölle jatkaisin...