maanantai 11. maaliskuuta 2013

Maailman epäonnisin surffaaja


Kaikoura, Uusi-Seelanti, perjantai 8.3.2013 klo 07:30. Herätyskello herättää ja on aika nousta aamupalalle. Eilen katsottu surffisääennuste lupaa tälle päivälle hyvää keliä ja 10 min ajomatkan päässä olevalle Mangamanu pointbreakille kolme tähteä kymmenestä. Kolme tähteä kymmenestä ei ole paljon, mutta verrattuna viimekuukausina tarjolla olevaan nollan tähden tasoon, odotukset ovat huipussaan. Heitän nopeasti leivät huiviin ja singahdan pihan poikki työmaalle. Olemme siis Kaikourassa tekemässä vapaaehtoistöitä ja ensin on hoidettava päivän hommat vaikka surffi odottaa. Kaivan ripeästi loput kuopat, joihin on tarkoitus iltapäivästä betonoida 5m pitkät ja 30cm paksut paalut ilmassa leijuvaa sänkyä varten.

Kaivuuhommat on hoidettu vähän alle tunnissa ja hyppään pakettiautomme rattiin, johon surffikamat on jo edellisiltana pakattu valmiiksi. Pitkä startti, mutta auto ei käynnisty. Uusi startti ja hieman kaasua – ei tulosta. Aalloille on päästävä, vaikka mikä olisi, joten avaan ikkunan ja hyppään ulos autosta. Työnnän autoa pihan hiekkatietä pitkin, ikkunasta samalla ohjaten, sillä muistan ennen postilaatikoita olevan loivan mäen ja mahdollisen starttipaikan. Työnnän autoa kaikin voimin mäkeä alas ja juoksen vauhdista kyytiin. Kakkonen silmään ja kytkin ylös – renkaat menevät hiekalla lukkoon ja vauhti hieman hidastuu, kolmonen silmään ja kytkin ylös – auto nykii ja yskii eteenpäin. Autan vielä startilla auton käynnistymistä mutta lopulta mäki loppuu ja startti huutaa tyhjää. Tekisi mieli repiä Johnin (automme nimi) ratti irti ja heittää surffilauta metsään, mutta sen sijaan juoksen kuitenkin sisälle taloon, jossa Veera on aamupalalla. ”Tarttis vähän apua Johnin kanssa” -on jo tuttu lause Veeran korville, joten hän lähtee sen enempää ihmettelemättä mukaani ulos. Haen tallista farmin mönkijän ja pätkän narua ja ajan Veeran kanssa auton luo. Hinaamme auton takaisin mäen päälle ja Veeran hurjalla työnnöllä saan auton käyntiin. Päätämme lisätä tulevaan auton myynti-ilmoitukseen ”great for couples”.


Onneksi apuna on Veera, kun John tarttee työntöapua. 
Tällä kertaa myös Ianin mönkijä jeesaamassa.


Kaikesta säätämisestä huolimatta, olen surffirannalla klo 10 aikoihin. Parkkipaikalla on vain yksi auto, joten jätän omani varmuuden vuoksi käyntiin ja menen katsomaan aaltoja. Ketään ei ole vedessä ja eivätkä aallotkaan näytä erikoisilta. Pian rannalta parkkipaikalle päin kävelee noin 60+ vuotias mies vettä tippuen, longboard kainalossaan. Mies toteaa, että kyllä siellä muutamia isompiakin tulee väliin ja kertoo saaneensa tunnissa noin kymmenen hyvää aaltoa. Kymmenen aaltoa kuulostaa todella hyvältä, sillä oma pitkän ajan keskiarvoni on noin yksi kohtalainen aalto yhtenä surffipäivänä. Päätän sammuttaa auton, välittämättä tässä vaiheessa siitä, miten sen saan myöhemmin käyntiin ja hyppään aaltoihin.

Mangamanu on Kaikouran paras surffipaikka ja se sijaitsee noin 13km Kaikouran keskustasta pohjoiseen päin. Parkkipaikka on kylältä merta kohti tultaessa tiukan vasemman mutkan jälkeen oleva pieni levennys tien vasemmalla puolella, jossa vaihdetaan kamat ja josta sitten juostaan tien ja rautatien yli rantaan. Break on kivinen ranta / riutta, josta alkaa lahti n. 200m sisämaahan päin. Kun sopivan kokoinen, täydellisessä kulmassa tuleva aalto tulee, se alkaa rikkoutumaan lahden ulkoreunan kohdalla ja aalto on mahdollista surffata lahden loppuun asti rannalle. Ranta on todella kivinen ja aaltojen lyödessä koko ajan vastaan, paljain varpain surffilaudan kanssa veteen meno on sangen mielenkiintoista. Kun saa itsensä kivikon ja aaltojen taakse ja kääntyy takaisin rantaan päin, on näkymä todella koukuttava. Tiheää jylhää vuoristometsää ja lumihuippuiset vuoret kauempana.

Kun saan itseni aaltoihin, jään odottelemaan tapahtumia. Rauhalliselta vaikuttaa, mutta pian kohdalle osuu kohtalaisen suuri aaltosetti, josta nappaan yhden kiinni. Tällä kertaa alla on noin 10-vuotias 8'0” High Voltage funboard ja se kannattalee minut vaudikkaan puolitoistametrisen ja kauniisti rikkoutuvan aallon kanssa lähes koko 200m matkan lahden pohjan suuntaan. Juuri ennen kivikkoa hyppään aallolta pois ja vajoan mereen huutaen täyttä huutoa. Tällaistä surffaamisen olisi pitänyt olla koko ajan!!!

Uusi-Seelanti / Kaikoura - Mangamanu


Tapahtunut aikaisemmin..

Huolimatta sinnikkäästä yrittämisestä ja palavasta halusta oppia oikeasti surffaamaan, taidot eivät ole vielä päässeet räjähdysmäisesti kehittymään kohtalon heittäessä hieman kiviä tielle. Aloitin maailmanympärimatkan surffiharjoitukset Costa Rican Karibian puoleisella rannikolla noin 6kk sitten. Huolimatta siitä, että Puerto Viejon Playa Cocles -nimisellä rannalla oli ihan kelpo aaltoja miltei joka päivä 9 päivän vierailumme aikana, ei tästä viikosta jäänyt vielä suuria menestystarinoita kerrottavaksi. Tuolloin en nimittäin ymmärtänyt surffista vielä juuri mitään, kylvin vuokralaudan kanssa lämpimässä Karibianmeressä ja ihmettelin miten kymmenvuotiaat pikkutytöt surffasivat jokaisen aallon, jonka itse menetin. Halu oppia kuitenkin kasvoi pikkutyttöjä katsellessa ja Costa Ricasta matka jatkui Panaman puolelle Bocas Del Toroon, jossa tarkoituksena oli jatkaa hyvin alkanaeita surffiharjoituksia. Paikallisen surffipuodin ikkunasta sain kuitenkin harmikseni lukea saman minkä silmällä pystyi havaitsemaan - aallot ja sen mukana myös lautavuokraamo olivat tauolla. Suureksi pettymykseksi Bocas Del Torosta ei siis kirjattu sille viikolle yhtään surffipäivää.

Costa Rica / Puerto Viejo - Playa Cocles


Bocasin pettymyksen jälkeen matka jatkui pieneen Panamalaiseen surffikylään nimeltään Santa Catalina. Internetin ja Lonely Planetin mukaan Santa Catalina olisi Panaman surffiparatiisi ja aaltojen pitäisi olla suhteellisen varmoja, joten odotukset olivat jälleen korkealla. Viikon ahkeran treenauksen tuloksena meinasin kuitenkin vain hukuttaa itseni ja Coloradolaisen hiihdonopettajan, joutuessamme vahvan paluuvirran vietäväksi vesisateen haitatessa näkyvyyttä. Suurin osa päivistä Santa Catalinassa oli muutenkin sateisia ja ilmeisesti aallotkin oli aika huonoja sillä suurimman osan ajasta sain viettää ”surffiparatiisissa” aivan yksinäni.

Panama / Santa Catalina

Panama / Santa Catalina - ei liikaa porukkaa surffirannalla


Leuka rinnassa pettymysten jälkeen jatkoimme kuitenkin edelleen täydellisten aaltojen metsästämistä Väli-Amerikasta ja suuntasimme myöhemmin vielä viikoksi Costa Rican Santa Teresaan, joka tunnetaan yhtenä maailman aaltovarvimmista kohteista ympäri vuoden. Nyt jos ei aaltoja löydy niin ei sitten mistään! Majoituimme Casa Del Mar -nimiseen hostelliin, jossa meille selvisi, että hostellin omistaja Cesar oli entinen ammattisurffaaja. Cesar kertoi käyvänsä Santa Teresan aalloissa joka ikinen aamu, joka nostatti jälleen odotuksia. Meidän viikon aikana Cesar ei kuitenkaan vaivautunut aaltoihin kertaakaan, sillä totesi niiden olevan huonoimmat mitä hän muistaa viimeisen paikassa vietetyn kymmenen vuoden ajalta.. Itse kävin hiomassa kylpytaitojani joka päivä sateesta huolimatta. Surffipäiviä kyllä, muttei edelleenkään suuria menestystarinoita.

Hieman epäonnisesta alusta huolimatta luovutus ei kuitenkaan tullut kyseeseen. Kun Costa Ricasta oli aika siirtyä omaan pääsurffikohteeseeni Uuteen-Seelantiin, oli aika myös hankkia ensimmäinen ikioma lauta. Viimeksi olin surffannut Santa Teresassa 6'6” NSP Fish -laudalla, joka on longboardin ja shortboardin risteytys, ollen leveä ja paksu hyvän kannattelevuuden aikaansaamiseksi mutta kuitenkin hyvin lyhyt paremman hallittavuuden ja nopeiden käännösten mahdollistamiseksi. Muistelin tämän laudan sopineen minulle hyvin, vaikkakin lauta oli todella lyhyt. Christchurchissa löysin lähes vastaavan, mutta vielä hieman lyhyemmän laudan, ihastuin lautaan välittömästi ja ostin sen. Christchurch ei ole erityisen tunnettu suuresta surffista, mutta internetistä kaivettujen tietojen mukaan paikka olisi kuitenkin kohtalaisen varma aaltojen suhteen. Surffibiitsejä lähistöllä on kolme, jotka ovat parhausjärjestyksessä Taylor's Mistake, Sumner ja New Brighton. Itse käytin suurimman osan ajasta tuskaillessani New Brightonin aaltoja, sillä se oli lähimpänä asuinpaikkaamme. Muutamia hyviä päiviä oli ja yksi jopa niin hyvä, että yksi ranskalainen kaveri surffasi New Brightonissa olevan kävelysillan alitse useita kertoja. Itse ajauduin kerran myös sillan alle, mutta sen sijaan että olisin alittanut sillan yhtä tyylikkäästi kuin ranskalainen kaveri, jäin aallon ja sillan betonisen tolpan väliin. Kahden Christchurchissa vietetyn kuukauden aikana surffasin lopulta vain noin kymmenenä päivänä sillä useimpina päivinä tuuli sekoitti meren sellaiseksi sekamelskaksi, ettei sinne ollut mitään järkeä mennä yrittämään. Hieman menestyksekkäämpiä surffipäiviä tuona aikana tuli kuitenkin yksi Akaroassa Jenkki-kundi Colinin ja hänen hippikavereiden sekä muutaman hylkeen kanssa ja Joulupäivänä kävimme Colinin kanssa Cheviotissa Core Baylla surffilla. Myös Christchurch oli siis hieman pettymys aaltojen suhteen, mutta biitsin läheistä skeittiparkkia tuli koluttua useampanakin iltana.


Uusi-Seelanti / Christchurch - New Brighton beach



Uusi-Seelanti / Akaroa - Couch Bay
Colin pukeutuu merestä löydettyyn ja 3 kokoa liian pieneen märkäpukuun

Uusi-Seelanti / Akaroa - Couch Bay



Christchurchista matka jatkui Kaikouraan Suvia ja Isää vastaan ja odotukset surffin suhteen olivat jälleen korkealla. Meillä kävi isäntäperheen kanssa mieletön tuuri, heidän ollessa aivan mahtavia ja torjoten meille upean paikan asua ja mahtavaa ruokaa vastineeksi muutaman tunnin päivittäisestä työstä. Tämän kaiken lisäksi perheen isän, Ianin, paras kaveri Jenksy sattui olemaan surffiaddikti, viettäen miltei kaikki aikansa aalloilla Kaikouran Mangamanu biitsillä ja lupasi näyttää parhaat surffipaikat. Tavatessani Jenksyn ensimmäisen kerran, hän kuitenkin totesi harmitellen, että edellisellä viikolla oli mahtavat aallot, mutta tälle viikolle surffiennuste lupasi ainoastaan tasaista. Kävin sillä viikolla kerran aalloissa..

Suvin ja Isän liityttyessä mukaan matkaan päädyimme kiertämään eteläsaarta sellaisella vauhdilla, johon ei surffille, tai ainakaan sen odottelulle ollut aikaa. Vietimme myös suurimman osan ajasta sisämaassa muissa mahtavissa aktiviteeteissa, joten yhtä pikaista sessioita lukuunottamatta lauta sai viettää kokonaiset kolme viikkoa karavaanin tavaratilassa. Helmikuun lopussa oli kuitenkin aika jättää hyvästi Isälle, Suville ja mahtavalle Britz-karavaanillemme ja jatkaa matkaa taas hieman verkkaisemmin Johnilla. Suunnitelmana oli ajaa Queenstownista takaisin itärannikolle ja tutkia sen lukemattomia surffipaikkoja ja pikkukyliä takaisin pohjoisen suuntaan. Toisin kuitenkin kävi.

Torstai aamuna 28.2.2013 heitämme Suvin ja Isän kentälle ja lähdemme ajelemaan suunnitelman mukaan kohti itärannikkoa. Noin kolmen tunnin ajon jälkeen pysähdymme pitämään lounastaukoa joenrantaan. Vanhasta tottumuksesta nostan surffilaudan tauon ajaksi tavaratilasta auton katolle, jotta konttiin mahtuisi ottamaan ruokanokoset. Eväiden ja päiväunien jälkeen keksimme vielä pulahtaa jokeen uimaan, jonka jälkeen hyppäämme suorinta tietä takasin rattiin ja tielle. Seuraavan kerran pysähdymme sadan kilometrin päässä tarkastelemaan mahdollista yöpymispaikkaa. Sopivan leiriytymispaikan löydyttyä nousemme autosta ulos, Veera avaa kontin ja kääntää samantien kauhistuneen katseensa minuun. Kysyn, että mikäs nyt on ja Veera vain osoittaa konttia. Kurkistan konttiin, mutta enkä vieläkään tajua. Sitten Veera sanoi tärisevällä äänellä – surffilauta! Seuraavat kolme minuuttia olen hengittämättä ja mietin kuinka tyhmä voi ihminen olla! Kuinka paljon omenoita pitää poimia jotta saa 420 dollaria kasaan?? Voiko katolta tippuva surffilauta aiheuttaa kolarin tai tappaa jonkun?! Ja mitähän vakuutusyhtiö tästä sanoo, kun viikko sitten haljennut Macbook Airin näyttökin oli vielä vakuutusyhtiöllä käsittelyssä!? Hetken paperipussiin hengitettyämme päätämme lähteä takaisin etsimään lautaa. Kaasu pohjassa ajamme takaisin lounaspaikalle. Etsimme kävellen jokaisen mutkan, jossa lauta olisi oletettavasti voinut pudota mutta turhaan, pudonneesta laudasta ei näy merkkiäkään. Ennen takaisin suuntaamista kirjoitamme vielä läheisen kylän infopisteen sekä kaupan ja poliisilaitoksen seinään ilmoitukset kadonneesta laudasta ja ystävällisen pyynnön ottaa yhteyttä mikäli joku tunnustaisi löytäneensä laudan. Lappuja jakaessa mielessä käy, että voikohan poliisi sakottaa tällaisesta vastuuttomasta toimesta jättää lauta katolle ilman mitään siteitä. Mietin, että sakot olisi kaiken kruunu tälle jo viisi kuukautta jatkuneelle huonolle onnelle surffiharrastuksen ympärillä, mutta päätämme ottaa riskin ja jättää lapun myös poliisille.

Kolme päivää laudan hukkaamisesta sain soiton Lawrencen poliisilaitokselta, jossa ystävällinen konstaapeli kertoo pahoittelevalla äänellä, ettei lautaa valitettavasti ole löytynyt. Onni on sentään sen verran myötä ettei vastuuttomasta toiminnasta tällä kertaa myönnetä sakkoja vaan poliisi kehottaa käydä tekemässä vielä katoamisilmoituksen lähimmällä poliisilaitoksella, jos vaikka lauta sattuisikin palautumaan.

Neljä päivää myöhemmin olemme jälleen Christchurchissa Carloksella ja uutisissa kerrotaan valkohain tappaneen surffaajan Uudessa-Seelannissa. On aika summata uuden laudan tarve suhteessa tämänhetkisiin surffikokemuksiin ja jäljellä olevaan puoleentoista syyskuukauteen Uudessa-Seelannissa. Huono onni tuntuu leijuvan yllä edelleen, mutta en aio edelleenkään luovuttaa. Sekunnin murto-osassa olen ehtinyt käynnistää uudella 630€ maksaneella näytöllä varustetun Macbookkini ja löydän sopivan laudan netistä, laitan tekstarin kaverille ja lupaan tulla hakemaan 10 vuotta vanhan laudan märkäpuvun kanssa 150 dollarilla.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen kymmenisen vuotta sitten Uudessa-Seelannissa veistetyn High Voltage (HV) -laudan omistaja. Pituutta uudella vanhalla laudalla on hieman edellistä enemmän ja ensimmäisten yritysten jälkeen tällä laudalla surffi tuntuu vihdoin luistavan. Hieman lautaa joutui epoxilla korjailemaan, ettei se imisi vesiä sisään ja leash on lähtenyt kahdesti jalasta meressä pois, mutta muuten tuntuu pelittävän oikein mainiosti.


Uusi vanha lauta. 8'0 High Voltage vuodelta X

HV


Huomiseksi on luvattu jälleen 3 tähden surffia Mangamanuun ja Jenksyn kanssa on sovittu treffit yhdeksäksi aamulla. Johnin akku on yön latauksessa, saa nähdä tarvitseeko herättää Veera työntämään.


Muistetaan pakata lauta autoon, eikä jätetä katolle

Uusi-Seelanti / Kaikoura - Mangamanu

Uusi-Seelanti / Kaikoura - Mangamanu


1 kommentti:

  1. Hyvä että rannalle kuitenkin pääsi. Meidänkin piti melkein hinaus hankkia. Auto päätti yhtäkkiä, että eipäs enää liikutakkaan. Naapuri tuli kuitenkin sen lopulta auttamaan takaisin meidän pihaan, nyt menossa korjaukseen. https://www.mikkelin-hinauskuljetus.fi/palvelut

    VastaaPoista