perjantai 23. marraskuuta 2012

Kiitos Teme!

Olis mukava saada blogista hieman interaktiivisempi, joten kommenteissa saa mielellään esittää toiveita ja ideoita, joita yritetään sitten toteuttaa. Myös risuja otetaan vastaan, jos joku kirjoittelussamme mättää.

Teme pyysi paikallisesta lampaasta kuvan ja tässä se, oleppa hyvä! 


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Hommia hommia!

Päätettiin Aucklandissa, että kierretään pohjoissaari nopeahkosti Johnilla ympäri ja otetaan sitten tukikohdaksi Christchurch ja aletaan töiden hakuun. Christchurch valittiin sen perusteella, että tämä suurehko kaupunki sijoittuu Tyynen Valtameren puoleiselle rannikolle ja korkeussuunnassa suurin piirtein keskivaiheille eteläsaarta. Kaupunki on myös vuorten ympäröimä ja aktiviteetteja löytyy lyhyen ajomatkan päästä vaikka millä mitalla. Kaupunki on kärsinyt viimevuosina pahoista maanjäristyksistä, joista pahin oli Helmikuussa 2011. Kaupunki on edelleen uudelleenrakennusvaiheessa ja tästä syystä ainakin rakennustöitä riittää vaikka muille jakaa. Myös muita kausipainotteisia töitä (kahvila, ravintola, hostelli jne..) tuntuisi olevan näin kesän alussa tarjolla hyvin.

Aluksi yövyttiin pari yötä leirintäalueella ja sen jälkeen päätettiin viettää viikko maalaiselämää vapaaehtoistöissä Chris ja Paula Millerin farmilla Kaiopoissa, noin 15km päässä Christchurchista. Paula ja Chris löydettiin Helpex.net -palvelun kautta neljän tunnin päivittäisiä töitä vastaan sai ruuat ja asumisen. Helpex.net -palvelun kautta pääsee todella helposti vapaaehtoistöihin koko Uuden-Seelannin alueelle, kunhan tekee itselleen hyvän profiilin. Yleensä hommat painottuvat farmien hoitoon, rikkaruohojen kitkemisestä lampaiden paimentamiseen. Mielestäni tämä on mitä parhain tapa tutustua paikallisiin ihmisiin ja paikalliseen kulttuuriin ja samalla säästää rahaa.

Viiden päivän aikana kerkesimme kitkeä rikkaruohoja, rakennella mystisiä tiipiitä papuja varten ja pystyttää aitaa. Tuossa viiden päivän aikana kerkesimme myös käymään muutamassa työhaastattelussa, saada kymmeniä kutsuja eripuolelle maata tekemään vapaaehtoistöitä, kutsun yksityiselle 8 päivän koskenlaskuretkelle, hommata itsellemme asunnon ja Veeralle työpaikan. Itse sain vielä viiden päivän vapaaehtoistöiden jälkeen kutsun lisätöihin tuntipalkalla. Nyt on Millereiden vajassa katto uusittu ja neljä lammasaitaa rakennettu. Palkoilla saikin sitten maksettua mm. Johnin korjaamokäynnin ja koskenlaskureissun varausmaksun..

Ainiin, uusi osoitteemme on: 
141 Marshland Rd
Shirley
Christchurch 8061
New Zealand

Pysytään osoitteessa ainakin kuukausi, joten saa lähettää Joulukortteja, tutut ja tuntemattomat!

Klikkaamalla videota voit nähdä miten aita rakennetaan alle minuutissa:



maanantai 12. marraskuuta 2012

Jamoski Tours - Roturua Uusi-Seelanti


Käytiin ihmettelemässä kiehuvaa vettä ja pierunhajuisia kaasuja Jamoski Toursin matkassa. Käy sinäkin:



ps. Vähikselle terveisiä että oli kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka! Roturua pitää kokea kaikilla aisteilla, joten vaikka videoesittely onkin hieno, joudut silti varata lennot Uuden-Seelannin suuntaan...

Toinen mainitsemisen arvoinen asia on se, että Jamoski Tours ei ota mitään vastuuta, jos joku videon katsomisen jälkeen hyppää keltaiseen kuplivaan vesilammikkoon.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Karvaanari muka teiden tukko?


Ensimmäinen kolmen päivän retki uuden perheenjäsenen Johnin kyydissä Uuden-Seelannin miltei pohjoisimpaan kärkeen, Cape Reingaan sujui loistavasti. Auto tuoksui ihanasti aidolle nahkalle, nautimme joka kilometristä, kuuntelimme iloisina radiota, lauloimme ja ihastelimme silmät selällään upeita vuorimaisemia, lampaita, lehmiä ja turkoosia merta. Ajoimme pienten kylien läpi välillä pysähtyen syömään eväitä ja koluamaan secondhand storeja löytääksemme puuttuvat kattilat ja pannut keittiäosastollemme. Tällä kertaa kattiloiden ja pannujen sijaan Jape löysi kuitenkin vain itselleen, hohhoijjaa, minipianon. Pianon seuraksi ostimme pöntön punaviiniä ja illan hämärtyessä kolmen eri leirintäalueen pihalla saatiin kuulla Mökkitie (sain laulaa Aki mutten ajaa) ja muutama muu kultainen suomalainen iskelmä haparoivan, mutta tunteikkaan pianonsoiton säestyksellä. Tuuli puhalsi viileästi, mutta auton suojassa, peiton ja viltin alle kääriytyneenä oli mukavan lämmintä. Yöllä heräsimme kuin sattumalta ihastelemaan tuhansien tähtien valloittamaa taivasta ja kirkkaana möllöttävää kuuta...tunsimme elävämme elämämme parasta aikaa.

Retken jälkeen koukkasimme hoitamasssa Aucklandissa muutaman asian kondikseen ja jatkoimme matkaa samoin tein kohti eteläsaarta ja Christchurchia, jonne ja josta meillä olisi tarkoitus asettua aloilleen ja etsiä töitä. Seuraavan kahden päivän aikana yöt kylmenivät ja olemme yrittäneet saada unta huulet sinisenä hatut, kerrastot, collagehousut ja fleecet päällä. Laskimme auton keskikulutuksen ja selvisi, että auto on oikea bensasyöppö. Auto ei enää starttaa ja viimeiset kaksi päivää MINÄ olen työntänyt auton käyntiin. Auto on alkanut nykiä ja siitä kuuluu outoa kolinaa. Jarmo sai moottoritiellä 150 dollarin sakot ALINOPEUDESTA.

MUTTA kaikesta tästä huolimatta, nautimme karavaanareiden elämästä ja Johnilla matkustamisesta edelleen yhtä paljon, ellei jopa enemmän! Leirintäalueilla on mahtava tunnelma ja olemme saaneet paljon sympatiaa oskasemme kun Jape ohjaa ja minä työnnän kärriä.

Aucklandista ajoimme ensin Roturuaan ihmettelemään mystistä vulkaanista maaperää; jopa +300 asteisia pulppuavia mutalampia, geyserejä ja tulivuoria. Leirintäalueella, jonne vahingossa ekyimme oli kuumia altaita joihin pääsimme lämmittelemään jäätävän tuulen kohmettamia jäseniä, joka oli parasta mahtavuutta. Lake Taupon kautta kurvasimme pääkaupunki Wellingtoniin, josta hyppäsimme seuraavana aamuna lauttaan, joka kuljetti meidät Pictoniin, etelä-saarelle.

Uuden-Seelannin pohjoissaaren keskiosa on hyvin aktiivista, vulkaanista maaperää. Mm. Roturuan kaupungin keskustasta löytyy puisto, joka on täynnä aidattuja, kiehuvia mutakuoppia ja niitä pääsee vapaasti ihmettelemään vaikka iltalenkillä. Suurimmat kiehuvat altaat ja geyserit on rajattu kansallispuistoiksi, joihin täytyy maksaa sisäänpääsymaksu, jotta niitä pääsee ihastelemaan merkattua polkua pitkin. Henkilökohtaisesti itse ensin hieman kiehuin siitä, että kaikki pitää valjastaa turismin käyttöön ja lipuilla kiskotaan törkyhintaa turisteilta, mutta puistossa käynnin jälkeen totesimme molemmat, että ehkä on ihan vähän parempi, että alueet on rajattu sillä muuten voi olla, että pelastuslaitos saisi olla jatkuvasti noutamassa uhkrohkeita kinkkejä ja intialaisia tulikuumista altaista. Sen lisäksi, että altaat voivat olla jopa +300 asteisia, ne ovat myös jäätävän syviä (syvimmät jopa 60 metriä). Puistoja on useita, itse kävimme Wai-o-Tapu -nimisessä puistossa, pääsymaksu 32 dollaria per pers. Vulkaanisten kaasujen aiheuttamasta kananmunapierunhajusta ja kovasta hinnasta huolimatta suosittelen lämpimästi, oli meinaan mystistä! Jamoski tours johdattaa myös blogimme lukijat vulkaaniseen ihmemaahan videon valmistuttua!

Yllättävää kyllä maisemat muuttuivat huomattavasti saaren vaihtuessa. Nopealla silmäyksellä ainakin vielä tähän vuodenaikaan eteläsaaren yleismaisema näyttää aika paljon kuivemmalta ja karummalta verrattaen pohjoissaareen. Täällä on myös korkeampaa vuoristoa ja muutama lumihuippuinenkin kukkula. Olimme odottaneet lämpötilan laskevan edelleen pohjoissaaren lämpötiloista, mutta iloiseksi yllätykseksemme ainakin ensimmäisenä päivänä sää on ollut lämpimäpi kun tähän saakka pohjoissaarella. Kahden viikon aikana olemme todenneet, että lämpömittarilla ainakaan näin keväällä ei tee Uudessa-Seelannissa hölkäsenpölähtämää. Ulkona nimittäin paistaa aurinko ja suoraan auringossa, tuulettomalla paikalla on lämmin, mutta täällä tuulee paljon ja tuuli on JÄÄTÄVÄN kylmä. Rinkassa Väli-Amerikan läpi painaville pitkille vaatteille on siis tullut käyttöä. Voin kertoa, että Namu Naumasen tiiviisti neulomat villasukat & lapaset on ollut todellinen taivaanlahja selviytymisen kannalta!

Tällä hekellä olemme Woodend nimisessä kylässä leirintäalueella, noin 30km päässä määränpäästä, Christchurchista. Huomenna sunnuntaina on tarkoitus alkaa katselemaan ehkä jo hieman pidempiaikaista majoittumisvaihtoehtoja Christchurchin suburbeilta ja ensi viikon alussa minulla on ensimmäinen työhaastattelu kahvilaan. Jape hioo vielä hakemustaan parhaaseen kisakuntoon ja haavailee urasta River Rafting -oppaana tai mönkkäri-tourin vetäjänä. Ennen tätä kuitenkin ohjelmanumerossa selvittää mikä meidän Johnia vaivaa...

Väli-Amerikka numeroina



Rahalla saa ja hevosella pääsee... aika x raha = mitä kaikkea päästiin tekemään, näkemään ja kokemaan!

6 reissuviikkoa
1296,40 €  kulutetut eurot (Veera, ei sisällä lentoja)
1698,17 € kuluneet eurot (Jarmo, ei sisällä lentoja)

2432 kuljetut kilometrit (Google Mapsin mukaan)
30 tuntia matkustukseen Martinlaaksosta San Joseen
23 bussimatkaa (ei sisällä paikallisbusseja)
20 random apinaa aidoissa olosuhteissa (Manuel Antoniota ei lasketa, sillä siellä niitä syötetään)
13 surffipäivää (Jarmo)
12 tuntia Noora Naumasen sanoin ”v-mäisiä liikkeitä” eli joogaa (Veera)
11 eri hostellia Costa Ricassa ja Panamassa
10 villiä laiskiaista
7 kulkuvälinettä pisimmän yksittäisen reissurupeaman taittamiseen (Santa Catalina, Panama – Manuel Antonio, Costa Rica, 5 bussia + 2 taksia)
7 järjestettyä retkeä (2 x snorklaus, sukellus (Jarmo), vesiputousretki, canopy tour, kahvikierros, night walk)
6 ravintolaillallista (suurimman osan safkoista teimme itse)
6 kahden litran pulloa pullotettua vettä (miltei kaikissa paikoissa hanavesi juotavaa)
4 Battery-energiajuomaa, made in Kerava, löytyi Costa Ricasta miltei jokaisen supermarketin hyllyltä
4 kansallispuistoa, joista 3 maksullisia
4 käärmettä, kaksi ruskeaa ja kaksi vihreän väristä
3 surffirantaa, joissa päästiin itse surffaamaan. Surffirantoja nähtiin lukemattomia.
3 litraa markettirommia
3 bussin lattialla kuljettua matkaa
3 merikilpikonnaa (kaksi elävää, yksi rannalleajautunut kuollut)
3 riuttahaita
3 tuntia editoimatonta videomateriaalia
2 biletysiltaa (kuitenkin puolen yön aikaan nukkumaan...)
2 eri maata (Costa Rica & Panama)
2 joogasalia
2 pyöräretkeä
1 Pirkka snorkkelisetti
1 viidakkoseikkailu
1 omatoiminen snorklausretki
1 menetetty GoPro HD Hero -kamera
1 mönkkärisafari
1 villi krokotiili
0 tavattua suomalaista
0 avattua sivua repussa painavista espanjankielenkirjoista
x-määrä: mojitoja, rommicolia, saksalaisia, pura vida! -huudahduksia, hyväntuulisia tööttäyksiä liikenteessä, rusketusraitoja, aurinkorasvaa, marijuana-tarjouksia, lisko-lizardoksia, mereen kadonneita ponnareita..

tiistai 6. marraskuuta 2012

Karavaanareina Uudessa-Seelannissa



Kuluneena viikkona saatiin yllättävän paljon aikaan. Hoidettiin veronumerot, pankkitilit, puhelinliittymät, ostettiin AUTO ja lähdettiin tien päälle! Enää ei olla kodittomia, pelkästään työttömiä..

Oltiin jo päätetty ennen Uuteen-Seelantiin tuloa hankkia täällä auto, kun ollaan maassa pitkään ja halutaan nähdä paikkoja bussireittejä syvemmälle. Oltiin jo aikaisemmin katseltu hieman maan tarjontaa, mutta vasta Aucklandissa homma alkoi selkiämään. Autoja on myynnissä paljon ja budjettiauton saa hintaan 1000€ - 4000€. Henkilöautot on kaikista halvimpia ja niissä tarjonta on monipuolista. Me etsimme autoa hintaluokasta alle 2500€, jossa voisi tarvittaessa myös nukkua ja jopa asustella. Pakettiauto oli siis tavoitteena. Valmiiksi travelleriautoiksi muutettuja pakettiautoja löytyy markkinoilta yllättävän paljon. Toyota Hiace, Liteace, Townace, Estima...Nissan Serena, Caravan... Yleensä etupenkki on normaali ja konttiin on rakennettu sänky ja peräoven avaamalla pääsee käsiksi keitto-osastoon, joka voi sisältää hyllyjä, kaappeja, kaasulieden jne.

Uudessa-Seelannissa autot pitää katsastaa 6kk välein ja läpäisystä saa Warrant Of Fitness (WOF) -tarran ikkunaan. Tämän lisäksi auto pitää rekisteröidä postissa. Jos omistaa dieselkäyttöisen auton, siihen pitää maksaa dieselveroa mallista riippuen n. 29€ / 1000km. Litra bensaa maksaa n. 1,3€ ja litra dieseliä n. 1,0€.

Seurasimme autotarjontaa pari päivää backpakkereiden keskustelufoorumilta http://www.gumtree.co.nz ja kävimme katsomassa autoja Aucklandin Backpackers Car Marketissa. Perjantaiksi olimme sopineet yhden tapaamisen ja olimme menossa katsomaan vuoden 1996 Toyota Estimaa, jonka hinta oli 2300 € kieppeillä. Perjantai-aamuna Veera herätti 08:30 aikoihin lauseella ”löysin meille auton”. Nettiin oli torstai-iltana ilmestynyt kuningas-travelleriauto suoraan kultaiselta kahdeksankymmentäluvulta: vm. 1980 Mitsubishi L300, jossa hinta ja speksit olivat kohdallaan. Olin välittömästi myyty ja tuntia myöhemmin omistaja nouti meidät koeajolle Hostellin pihalta.

Koeajo tuntemattomalla autolla, tuntemattomalla seudulla ja vielä vasemmanpuoleisessa liikenteessä oli mitä mielenkiintoisin mutta lopputuloksena teimme kaupat. Auton speksit alla:

merkki ja malli:   Mitsubishi L300
vuosimalli:          1980
moottori:             1,8L bensiinimoottori / teho tuntematon
kilometrit:            myyjän mukaan 150tkm mutta todellisuudessa tuntematon määrä
katsastettu:           lokakuussa 2012 / seuraava katsastus huhtikuussa 2013
rekisteröinti:         voimassa 31.1.2013 asti, jonka jälkeen pitää maksaa lisää rekisteröintikuukausia
omistajien määrä: Kaksi. Myyjän (John) vaimon perhe ja myyntihetkellä John
auton nimi:           John
makuuhuone:        kyllä
keittiö:                   kyllä (posliiniastiat, leikkuulauta, kokkiveisti, kaasupullo+poltin, kattila, pannu)
säilytystilaa:          kyllä
alkuperäisosia:      kaikki
museorekisterissä: kyllä
hinta:                     1800 €



Saanko esitellä: John!

John takaa

Keittiö ja kaapisto


Makuuhuone ja keittiö sen takana



Kaikki alkuperäistä nahkapenkit, nahkaverhoilu


Niin tiedä sitten paljonko autolla on ajettu
kun ei näy kuin kymmenettuhannet. 
15700km oli mittarissa ostohetkellä.


Perjantaina kauppojen jälkeen käytiin vaihdattamassa Johniin öljyt ja öljyn- ja ilmansuodattimet. Tämän jälkeen haettiin halpahallista uudet IHANAT (Veeran lisäys) lakanat, tyynyt ja peitot.

Tuhannen kilometrin ja ensimmäisen autossa vietetyn pitkän viikonlopun jälkeen edelleen hyvä meininki ja ehdittiin käydä Uuden-Seelannin pohjoisimmassa kohdassa Cape Reingassa haikkaamassa ja ihastelemassa maisemia ympäriinsä. Täällä autolla ajaminen on kyllä mukavaa hommaa ja saa paahtaa ihan vapaasti, kun yleisrajoitus tuntuu oleman 100km/h. Tosin Johnilla keskinopeus on syytä pitää kuudenkympin hujakkeilla, niin pysyy tärinät kohtuullisina, kone vauhdissa mukana ja näkeehän siinä enemmän maisemiakin.

Edellisessä blogauksessa mainitut Telecomin puhelinliittymät on olleet pienehkö pettumys, sillä Aucklandista ulos ajettaessa kentät kuuluvuus hävisi molemmilta, eivätkä ole palanneet tähän päivään mennessä. Huomenissa saattaa joutua käydä kysymässä, että olisko operaattorilla esittää kuuluvuuskarttaa. Voihan myös olla, että täällä on pääkaupungissa 3G-verkko ja muualla jokin mystinen taajuusalue, jota suomalaiset puhelinlaitteet eivät ymmärrä.

torstai 1. marraskuuta 2012

Paluu tulevaisuuteen

Santa Catalinan surffiviikon jälkeen reissun tahti on kiihtynyt sen verran, että blogi ei ole oikein pysynyt enää perässä. Tässä välissä olemme ehtineet piipahtaa Costa Rican Manuel Antoniossa, Monteverdessä, La Fortunassa, Santa Teresassa, San Josessa, viettää 3 päivää Los Angelesissa Jenkeissä ja lentää määränpäähämme Aucklandiin Uuteen-Seelantiin.

Lähdimme Los Angelesista lauantaina 27.10 ja saavuimme Aucklandiin 12 tunnin lennon jälkeen molempien suureksi yllätykseksi maanantaina 29.10. Asia selvisi meille hostellissa, kun naurua pidättelevä respan tyttö ilmoitti meidän varanneen bunkat sunnuntaille, jonka siis menetimme lentäessämme kansainvälisen päivämäärärajan yli. 

Noh, saimme menetetyn hostelliyön takaisin ja nyt olemme olleet Aucklandin Nomads Fat Camel hostellissa kolme yötä. Kolmessa päivässä olemme ehtineet järjestellä töiden hakua varten: IDR numerot (veronumero), pankkitilit ja paikalliset puhelinliittymät. Haaveissa olisi hankkia tila-auto sängyllä ja retkikeittiöllä varustettuna ja lähteä etsimään töitä eteläsaarelta.

IDR numero tarvitaan työnantajaa varten ja sitä haetaan postista (New Zealand Post Office) täyttämällä hakukaavake ja esittämällä Working Holiday viisumi sekä kaksi kuvallista henkilöllisyystodistusta (passi + kansainvälinen ajokortti). Lomakkeeseen tarvitaan myös osoite, johon numero postitetaan 8 arkipäivän sisällä. Hostellin osoite kelpaa tähän.

Pankkeja Uudessa-Seelannissa on useita ja Aucklandin keskustassa näkee 10min kävelylenkillä n. 5 erilaista. Kuitenkin vain harvat suostuvat avaamaan pankkitiliä ulkomaalaisille ilman vakituista osoitetta. Postin yhteydessä toimivan Kiwi Bank on lähellä travelleria ja avaa pankkitilin hostellista pyydettyä asumistodistusta vastaan. Henkilöllisyystodistukseksi riittää passi. Pankkitili avautui saman tien kun sinne talletti X-määrän käteistä (mikä tahansa summa, itse laitoimme 50 NZD). Myös pankkikortin saa saman tien matkaan.

Puhelinliittymiä kauppaa ainakin Vodafone ja Telecom. Itse valitsimme Telecomin, sillä Veeran Aussikokemusten perusteella viestit Vodafonesta eivät tavoittaneet Suomen DNA:n liittymiä. Telecomilla oli myös hyvä tarjous, jossa prepaid liittymän 19 NZD kuukausimaksulla saa soitella rajattomasti Telecomin liittymiin ja 60min muihin Uuden Seelannin liittymiin. Tekstareita saa näpytellä mahtavat 5000kpl kuukaudessa ja nettiä käytellä naurettavat 500MB. Lisäksi liittymään voi ladata lisää rahaa esim Suomeen lähetettäviä tekstareita varten. Terveiset kotiin, Jape ei ole saanut vastausta viesteihini, liekkö tulleet perille...?

**HUOM!! Matkatoimistot ja hostellit tarjoavat paketteja, joissa hoidetaan asiakkaalle valmiiksi Working Holiday viisumi, veronumero, pankkitili ja SIM-kortti. Palveluista joutuu maksamaan usein satoja euroja, esimerkiksi kaksi Tanskalaista poikaa kertoivat maksaneensa näistä palveluista yhteensä 300€. Homma hoituu kuitenkin todella iisisti omatoimisesti pienellä kyselyllä ja KAIKKI palvelut ovat ainakin Suomalaisille maksuttomia. Älkää siis menkö lankaan vaan hoitakaa hommat pienin kuluin itse!

Äkkikäännös Santa Teresaan


Kun olimme viettäneet kolmisen päivää aktiviteetti-ekin elämää Monteverdessä ja Arenal tulivuoren lähistöllä (La Fortuna), laskeskelimme että meillä on lentojen lähtöön 7 vuorokautta. Seitsämän vuorokautta, eli normaalin hiihtoloman pituinen aika tuntui hirvittävän lyhyeltä ja mietimme, että ehditäänkö tehdä juuri mitään ennen lähtöä. Päätimme ottaa bussin La Fortunasta Puntarenakseen, josta jatkaisimme Jacoon viettämään brittituristien kanssa 5 päivää rantaelämää. Viiden tunnin bussimatka oli kovin hiljainen, sillä kumpikaan ei pitänyt ajatuksesta mennä Jacoon, vaikka se oli järkevin vaihtoehto sijaintinsa puolesta (Jaco → San Jose 1,5h bussilla). Ennen Puntarenasta lueskelimme vielä Aylalta ja Jochemilta saamaamme Lonely Planettia ja netistä tulostettua Costa Rican surffiopasta ja huomasimme, että Puntarenaksesta pääsisi lautalla ja muutamalla bussilla Montezumaan (hippien asuttama rento rantakylä) tai jopa maailmanluokan surffiparatiisiin Santa Teresaan. Kun saavuimme Puntarenakseen olimme vielä vaihtamassa bussia Jacon suuntaan, mutta vessanmaksuja perivältä kaverilta kysäistyämme selvisi, että päivän viimeinen lautta Montezuman ja Santa Teresan suuntaan lähtisi kuuden minuutin päästä. Sanaakaan vaihtamatta tiesimme, että nyt on aika hypätä taksiin ja kuusi minuuttia myöhemmin istuimme laivan kannella hiki otsalla ja helpottunut hymy suupielissä.



Tässä vaiheessa emme tienneet miten päästä parin tunnin lauttamatkan jälkeen Santa Teresaan, mutta taaskaan Väli-Amerikan bussibuukkarit eivät pettäneet. Kun kävelimme lautasta ulos ja toistelimme ”Montezuma?? Santa Teresa?” löysimme itsemme hyvinkin nopeasti istumasta bussin lattialta takkutukkaisten hippien kanssa. Seuraavan neljän tunnin ja kolmen bussin aikana ehti tulla pimeä ja bussimatkan aikana tutustuimme Espanjasta lähtöisin olevaan Ceasariin, joka piti hostellia Santa Teresassa. Hän vakuutteli hostellinsa hienoutta ja lupasi tottakai antaa alennusta, jos tulemme sinne. Kaveri vaikutti mukavalta ja luotettavalta, eikä meillä ollut mitään tietoa muista hostelleista, joten lupasimme tulla katsomaan. Hostelli oli edellisiin verrattuna hieno ja pienellä tinkimisellä saimme kahdestaan kuuden hengen ison huoneen yhteensä 20 USD / yö (normihinta 35 USD yö). Huomasimme myös että olimme hostellin ainoat asukkaat ja tästä syystä oli ymmärrettävää, että kaveri halusi edes jotain tuloa tyhjiin taskuihin.

Hostellilla (Casa Del Mar) oli loistava ravintola, kohtalainen yleinen keittiö ja supermarketti lähistöllä. Kylä oli lähes autio ja aina välillä joku paikallinen vilahti mönkkärilla kylää halkovaa hiekkatietä pitkin. Hostellilla oli hyviä surffilautoja vuokralla ja tien toisella puolella oli Veeralle Joogapaikka. Rannallekin oli vain 100m matka, joten olimme todella tyytyväiset, että valitsimme Jacon sijaan Santa Teresan viimeiseksi kohteeksi.

Santa Teresa / Mal Pais sijaitsee Costa Ricassa, Tyynen Valtameren puolella ja Nicoya Peninsulan alueella. Santa Teresa on tunnettu maailman surffipiireissä yhtenä maailman varma-aaltoisimmista rannoistaan. Aallot eivät kehity massiivisiksi (alle 10 jalkaa), mutta täysin aallotonta päivää ei Santa Teresassa tunneta ja lähes aina voi surffata.

Vuokrasin tällä kertaa surffiurani pienimmän laudan NSP 6”4' Fish ja sillä mentiin sitten koko viikko. Yleisesti aallot olivat Playa Santa Teresalla parhaita aamulla heti auringonnousun jälkeen ja myöhään iltapäivällä. Hyviä pitkiä aaltoja useita tuli kopattuakin. Tosin iltapäivällä ranta tahtoi täyttyä paikallisista ja silloin jäi kyllä auttamatta jalkoihin. Sain kuitenkin huikeita aaltoja ja hyvää treeniä monta päivää putkeen. Tällä viimeisellä viikolla myös satoi paljon ja muutamia päiviä joutui viettämään riippukeinussa, paikallisia rommeja maistellen.


Iltapäiväsurffit


Mönkkäri on ehdottomasti yleisin kulkupeli Santa Teresassa ja niitä näkee tiellä (ei teillä, koska kylällä on tasan yksi tie..) autojakin enemmän.Yhtenä aamuna Veeran herättikin kypäräpäinen retkiopas Jamoski Toursilta ja hetkeä myöhemmin 400cc Suzuki kiisi kohti viidakkoa ja Montezuman vesiputousta. Otimme hostellimme omistajan, Ceasarin, neuvoman hieman haastavamman polun Montezumaan ja sitä oli kyllä mukava päästellä mönkkärillä. Tuli ihan vanhat ajat mieleen, kun paineltiin mönkkäreillä 10-vuotiaina pitkin Palojoen kyliä, hienojen miesten, eli Joen Jätkien kanssa. Viisitoista kilometriä kapeaa viidakkotietä ja 7 joenylitystä myöhemmin saavuimme Montezuman kylään. Montezuma vaikutti kylältä, jossa aika kulki hidastetusti. Paikkaan tulee hieman aikuisempia turisteja ottamaan iisisti ja kasvattelemaan rastoja. Monia valkorastaisia, varttuneita miehiä ja naisia kaduilla hitaasti etenikin, iloisesti morjenstellen.

Matkalla vesiputoukselle


Vesiputouksen lähistölle sai mönkkärin parkkiin ja 2 dollarilla riippukeinussa istuva mies lupasi vartioida kulkuvälinettä koko päivän. Lähdimme haikkaamaan kohti vesiputousta ja löysimmekin putouksen hetken kävelyn jälkeen. Ei kyllä ollut ihan kahden dollarin pysäköinnin arvoinen tämä tapaus. Putous oli viiden metrin korkuinen ja suht hitaasti laskeva, enemmänkin koskelta näyttävä. Ihmettelimme putousta hetken ja onneksemme näimme oppaan kahden Israelilaisen kanssa riisumassa kenkiä kosken luona. Kysyimme ”oppaalta” (paikallinen nuori kaveri verkkarit jalassa), että onko jossain suurempikin putous, hän vastasi myöntävästi, joten lähdimme kävelemään joen halki pienemmän putouksen yläpuolelta ja löysimme polun jokea ylöspäin. Seuraavaksi oli vuorossa liukastelua mutaisella jyrkällä polulla ja välillä teppuilua joessa liukkailla kivillä. Parinkymmenen minuutin temppuilun jälkeen löysimme mitä olimme etsineet – the putouksen!

Tämä oikea Montezuman vesiputous oli arviolta 20 metrin korkuinen ja veden voiman tunsi parinkymmenen metrinkin päästä. Israelilaiset oppaineen tuli hetkeä myöhemmin paikalle ja kuulin oppaan sanovan veden olevan kymmenisen metriä syvä putouksen alla. Kaveri hyppäsi veteen ja minä tietysti heti perässä. Putouksen viereen kalliolle oli viritetty köysi, josta pääsi flengaamaan putoukseen. Itsehän halusin tallentaa kyseisen tempauksen ja asensin GoPro kameran rintaan valjaisiin. Kamera päälle, jättiflengaus ja ländääminen putoukseen. Vedenpintaan tullessani yritin laittaa kameraa pois päältä, vain huomatakseni, että kapistus oli tipahtanut pois ja oli tekemässä matkaansa 10m syvyyteen altaan pohjalle. Nöyrästi joutui vain uimaan rantaan ja todeta että hyvästi kaikki upeat mönkkärivideot ja kuvat, hyvästi GoPro Hero HD ja 32Gt muistikortti. Nyt kävi näin.



Kotimata meni hyvin, tosin alkoi satamaan heti mönkkärin käynnistyttyä ja sade kesti koko paluumatkan. Melkein tuli ensimmäisen kerran Väli-Amerikan reissulla kylmä mutta kuumottava paluureitti ja harmi kameran menettämisestä piti huolen ettei näin käynyt.

Kuvat tältä erää löytyvät Montezuman vesiputouksen pohjasta n. 10 m syvyydestä. Saa käydä noutamassa!