Teme pyysi paikallisesta lampaasta kuvan ja tässä se, oleppa hyvä!
perjantai 23. marraskuuta 2012
Kiitos Teme!
Olis mukava saada blogista hieman interaktiivisempi, joten kommenteissa saa mielellään esittää toiveita ja ideoita, joita yritetään sitten toteuttaa. Myös risuja otetaan vastaan, jos joku kirjoittelussamme mättää.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Hommia hommia!
Päätettiin Aucklandissa, että kierretään pohjoissaari nopeahkosti Johnilla ympäri ja otetaan sitten tukikohdaksi Christchurch ja aletaan töiden hakuun. Christchurch valittiin sen perusteella, että tämä suurehko kaupunki sijoittuu Tyynen Valtameren puoleiselle rannikolle ja korkeussuunnassa suurin piirtein keskivaiheille eteläsaarta. Kaupunki on myös vuorten ympäröimä ja aktiviteetteja löytyy lyhyen ajomatkan päästä vaikka millä mitalla. Kaupunki on kärsinyt viimevuosina pahoista maanjäristyksistä, joista pahin oli Helmikuussa 2011. Kaupunki on edelleen uudelleenrakennusvaiheessa ja tästä syystä ainakin rakennustöitä riittää vaikka muille jakaa. Myös muita kausipainotteisia töitä (kahvila, ravintola, hostelli jne..) tuntuisi olevan näin kesän alussa tarjolla hyvin.
Klikkaamalla videota voit nähdä miten aita rakennetaan alle minuutissa:
Aluksi yövyttiin pari yötä leirintäalueella ja sen jälkeen päätettiin viettää viikko maalaiselämää vapaaehtoistöissä Chris ja Paula Millerin farmilla Kaiopoissa, noin 15km päässä Christchurchista. Paula ja Chris löydettiin Helpex.net -palvelun kautta neljän tunnin päivittäisiä töitä vastaan sai ruuat ja asumisen. Helpex.net -palvelun kautta pääsee todella helposti vapaaehtoistöihin koko Uuden-Seelannin alueelle, kunhan tekee itselleen hyvän profiilin. Yleensä hommat painottuvat farmien hoitoon, rikkaruohojen kitkemisestä lampaiden paimentamiseen. Mielestäni tämä on mitä parhain tapa tutustua paikallisiin ihmisiin ja paikalliseen kulttuuriin ja samalla säästää rahaa.
Viiden päivän aikana kerkesimme kitkeä rikkaruohoja, rakennella mystisiä tiipiitä papuja varten ja pystyttää aitaa. Tuossa viiden päivän aikana kerkesimme myös käymään muutamassa työhaastattelussa, saada kymmeniä kutsuja eripuolelle maata tekemään vapaaehtoistöitä, kutsun yksityiselle 8 päivän koskenlaskuretkelle, hommata itsellemme asunnon ja Veeralle työpaikan. Itse sain vielä viiden päivän vapaaehtoistöiden jälkeen kutsun lisätöihin tuntipalkalla. Nyt on Millereiden vajassa katto uusittu ja neljä lammasaitaa rakennettu. Palkoilla saikin sitten maksettua mm. Johnin korjaamokäynnin ja koskenlaskureissun varausmaksun..
Ainiin, uusi osoitteemme on:
141 Marshland Rd
Shirley
Christchurch 8061
New Zealand
Pysytään osoitteessa ainakin kuukausi, joten saa lähettää Joulukortteja, tutut ja tuntemattomat!
Klikkaamalla videota voit nähdä miten aita rakennetaan alle minuutissa:
maanantai 12. marraskuuta 2012
Jamoski Tours - Roturua Uusi-Seelanti
Käytiin ihmettelemässä kiehuvaa vettä ja pierunhajuisia kaasuja Jamoski Toursin matkassa. Käy sinäkin:
ps. Vähikselle terveisiä että oli kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka! Roturua pitää kokea kaikilla aisteilla, joten vaikka videoesittely onkin hieno, joudut silti varata lennot Uuden-Seelannin suuntaan...
Toinen mainitsemisen arvoinen asia on se, että Jamoski Tours ei ota mitään vastuuta, jos joku videon katsomisen jälkeen hyppää keltaiseen kuplivaan vesilammikkoon.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Karvaanari muka teiden tukko?
Ensimmäinen
kolmen päivän retki uuden perheenjäsenen Johnin kyydissä
Uuden-Seelannin miltei pohjoisimpaan kärkeen, Cape Reingaan sujui
loistavasti. Auto tuoksui ihanasti aidolle nahkalle, nautimme joka
kilometristä, kuuntelimme iloisina radiota, lauloimme ja ihastelimme
silmät selällään upeita vuorimaisemia, lampaita, lehmiä ja
turkoosia merta. Ajoimme pienten kylien läpi välillä pysähtyen
syömään eväitä ja koluamaan secondhand storeja löytääksemme
puuttuvat kattilat ja pannut keittiäosastollemme. Tällä kertaa
kattiloiden ja pannujen sijaan Jape löysi kuitenkin vain itselleen,
hohhoijjaa, minipianon. Pianon seuraksi ostimme pöntön punaviiniä
ja illan hämärtyessä kolmen eri leirintäalueen pihalla saatiin
kuulla Mökkitie (sain laulaa Aki mutten ajaa) ja muutama muu
kultainen suomalainen iskelmä haparoivan, mutta tunteikkaan
pianonsoiton säestyksellä. Tuuli puhalsi viileästi, mutta auton
suojassa, peiton ja viltin alle kääriytyneenä oli mukavan
lämmintä. Yöllä heräsimme kuin sattumalta ihastelemaan tuhansien
tähtien valloittamaa taivasta ja kirkkaana möllöttävää
kuuta...tunsimme elävämme elämämme parasta aikaa.
Retken
jälkeen koukkasimme hoitamasssa Aucklandissa muutaman asian
kondikseen ja jatkoimme matkaa samoin tein kohti eteläsaarta ja
Christchurchia, jonne ja josta meillä olisi tarkoitus asettua
aloilleen ja etsiä töitä. Seuraavan kahden päivän aikana yöt
kylmenivät ja olemme yrittäneet saada unta huulet sinisenä hatut,
kerrastot, collagehousut ja fleecet päällä. Laskimme auton
keskikulutuksen ja selvisi, että auto on oikea bensasyöppö. Auto
ei enää starttaa ja viimeiset kaksi päivää MINÄ olen työntänyt
auton käyntiin. Auto on alkanut nykiä ja siitä kuuluu outoa
kolinaa. Jarmo sai moottoritiellä 150 dollarin sakot ALINOPEUDESTA.
MUTTA
kaikesta tästä huolimatta, nautimme karavaanareiden elämästä ja
Johnilla matkustamisesta edelleen yhtä paljon, ellei jopa enemmän!
Leirintäalueilla on mahtava tunnelma ja olemme saaneet paljon
sympatiaa oskasemme kun Jape ohjaa ja minä työnnän kärriä.
Aucklandista
ajoimme ensin Roturuaan ihmettelemään mystistä vulkaanista
maaperää; jopa +300 asteisia pulppuavia mutalampia, geyserejä ja
tulivuoria. Leirintäalueella, jonne vahingossa ekyimme oli kuumia
altaita joihin pääsimme lämmittelemään jäätävän tuulen
kohmettamia jäseniä, joka oli parasta mahtavuutta. Lake Taupon
kautta kurvasimme pääkaupunki Wellingtoniin, josta hyppäsimme
seuraavana aamuna lauttaan, joka kuljetti meidät Pictoniin,
etelä-saarelle.
Uuden-Seelannin
pohjoissaaren keskiosa on hyvin aktiivista, vulkaanista maaperää.
Mm. Roturuan kaupungin keskustasta löytyy puisto, joka on täynnä
aidattuja, kiehuvia mutakuoppia ja niitä pääsee vapaasti
ihmettelemään vaikka iltalenkillä. Suurimmat kiehuvat altaat ja
geyserit on rajattu kansallispuistoiksi, joihin täytyy maksaa
sisäänpääsymaksu, jotta niitä pääsee ihastelemaan merkattua
polkua pitkin. Henkilökohtaisesti itse ensin hieman kiehuin siitä,
että kaikki pitää valjastaa turismin käyttöön ja lipuilla
kiskotaan törkyhintaa turisteilta, mutta puistossa käynnin jälkeen
totesimme molemmat, että ehkä on ihan vähän parempi, että alueet
on rajattu sillä muuten voi olla, että pelastuslaitos saisi olla
jatkuvasti noutamassa uhkrohkeita kinkkejä ja intialaisia
tulikuumista altaista. Sen lisäksi, että altaat voivat olla jopa
+300 asteisia, ne ovat myös jäätävän syviä (syvimmät jopa 60
metriä). Puistoja on useita, itse kävimme Wai-o-Tapu -nimisessä
puistossa, pääsymaksu 32 dollaria per pers. Vulkaanisten kaasujen
aiheuttamasta kananmunapierunhajusta ja kovasta hinnasta huolimatta
suosittelen lämpimästi, oli meinaan mystistä! Jamoski tours
johdattaa myös blogimme lukijat vulkaaniseen ihmemaahan videon
valmistuttua!
Yllättävää
kyllä maisemat muuttuivat huomattavasti saaren vaihtuessa. Nopealla
silmäyksellä ainakin vielä tähän vuodenaikaan eteläsaaren
yleismaisema näyttää aika paljon kuivemmalta ja karummalta
verrattaen pohjoissaareen. Täällä on myös korkeampaa vuoristoa ja
muutama lumihuippuinenkin kukkula. Olimme odottaneet lämpötilan
laskevan edelleen pohjoissaaren lämpötiloista, mutta iloiseksi
yllätykseksemme ainakin ensimmäisenä päivänä sää on ollut
lämpimäpi kun tähän saakka pohjoissaarella. Kahden viikon aikana
olemme todenneet, että lämpömittarilla ainakaan näin keväällä
ei tee Uudessa-Seelannissa hölkäsenpölähtämää. Ulkona
nimittäin paistaa aurinko ja suoraan auringossa, tuulettomalla
paikalla on lämmin, mutta täällä tuulee paljon ja tuuli on
JÄÄTÄVÄN kylmä. Rinkassa Väli-Amerikan läpi painaville
pitkille vaatteille on siis tullut käyttöä. Voin kertoa, että
Namu Naumasen tiiviisti neulomat villasukat & lapaset on ollut
todellinen taivaanlahja selviytymisen kannalta!
Tällä
hekellä olemme Woodend nimisessä kylässä leirintäalueella, noin
30km päässä määränpäästä, Christchurchista. Huomenna
sunnuntaina on tarkoitus alkaa katselemaan ehkä jo hieman
pidempiaikaista majoittumisvaihtoehtoja Christchurchin suburbeilta ja
ensi viikon alussa minulla on ensimmäinen työhaastattelu kahvilaan.
Jape hioo vielä hakemustaan parhaaseen kisakuntoon ja haavailee
urasta River Rafting -oppaana tai mönkkäri-tourin vetäjänä.
Ennen tätä kuitenkin ohjelmanumerossa selvittää mikä meidän
Johnia vaivaa...
Väli-Amerikka numeroina
Rahalla saa ja
hevosella pääsee... aika x raha = mitä kaikkea päästiin
tekemään, näkemään ja kokemaan!
6 reissuviikkoa
1296,40 € kulutetut
eurot (Veera, ei sisällä lentoja)
1698,17 € kuluneet
eurot (Jarmo, ei sisällä lentoja)
2432 kuljetut
kilometrit (Google Mapsin mukaan)
30 tuntia
matkustukseen Martinlaaksosta San Joseen
23 bussimatkaa
(ei sisällä paikallisbusseja)
20 random apinaa aidoissa olosuhteissa (Manuel Antoniota ei lasketa, sillä siellä niitä syötetään)
13 surffipäivää
(Jarmo)
12 tuntia Noora
Naumasen sanoin ”v-mäisiä liikkeitä” eli joogaa (Veera)
11 eri hostellia
Costa Ricassa ja Panamassa
10 villiä laiskiaista
7 kulkuvälinettä
pisimmän yksittäisen reissurupeaman taittamiseen (Santa
Catalina, Panama – Manuel Antonio, Costa Rica, 5 bussia + 2
taksia)
7 järjestettyä
retkeä (2 x snorklaus, sukellus (Jarmo), vesiputousretki, canopy
tour, kahvikierros, night walk)
6 ravintolaillallista (suurimman osan safkoista teimme itse)
6 kahden litran
pulloa pullotettua vettä (miltei kaikissa paikoissa hanavesi
juotavaa)
4 Battery-energiajuomaa,
made in Kerava, löytyi Costa Ricasta miltei jokaisen
supermarketin hyllyltä
4 kansallispuistoa,
joista 3 maksullisia
4 käärmettä,
kaksi ruskeaa ja kaksi vihreän väristä
3 surffirantaa,
joissa päästiin itse surffaamaan. Surffirantoja nähtiin
lukemattomia.
3 litraa
markettirommia
3 bussin
lattialla kuljettua matkaa
3 merikilpikonnaa
(kaksi elävää, yksi rannalleajautunut kuollut)
3 riuttahaita
3 tuntia
editoimatonta videomateriaalia
2 biletysiltaa
(kuitenkin puolen yön aikaan nukkumaan...)
2 eri maata
(Costa Rica & Panama)
2 joogasalia
2 pyöräretkeä
1 Pirkka
snorkkelisetti
1 viidakkoseikkailu
1 omatoiminen
snorklausretki
1 menetetty GoPro
HD Hero -kamera
1 mönkkärisafari
1 villi
krokotiili
0 tavattua
suomalaista
0 avattua sivua
repussa painavista espanjankielenkirjoista
x-määrä: mojitoja,
rommicolia, saksalaisia, pura vida! -huudahduksia, hyväntuulisia
tööttäyksiä liikenteessä, rusketusraitoja, aurinkorasvaa,
marijuana-tarjouksia, lisko-lizardoksia, mereen kadonneita
ponnareita..
tiistai 6. marraskuuta 2012
Karavaanareina Uudessa-Seelannissa
Kuluneena
viikkona saatiin yllättävän paljon aikaan. Hoidettiin veronumerot,
pankkitilit, puhelinliittymät, ostettiin AUTO ja lähdettiin tien
päälle! Enää ei olla kodittomia, pelkästään työttömiä..
Oltiin
jo päätetty ennen Uuteen-Seelantiin tuloa hankkia täällä auto,
kun ollaan maassa pitkään ja halutaan nähdä paikkoja
bussireittejä syvemmälle. Oltiin jo aikaisemmin katseltu hieman
maan tarjontaa, mutta vasta Aucklandissa homma alkoi selkiämään.
Autoja on myynnissä paljon ja budjettiauton saa hintaan 1000€ -
4000€. Henkilöautot on kaikista halvimpia ja niissä tarjonta on
monipuolista. Me etsimme autoa hintaluokasta alle 2500€, jossa
voisi tarvittaessa myös nukkua ja jopa asustella. Pakettiauto oli
siis tavoitteena. Valmiiksi travelleriautoiksi muutettuja
pakettiautoja löytyy markkinoilta yllättävän paljon. Toyota
Hiace, Liteace, Townace, Estima...Nissan Serena, Caravan... Yleensä
etupenkki on normaali ja konttiin on rakennettu sänky ja peräoven
avaamalla pääsee käsiksi keitto-osastoon, joka voi sisältää
hyllyjä, kaappeja, kaasulieden jne.
Uudessa-Seelannissa
autot pitää katsastaa 6kk välein ja läpäisystä saa Warrant Of
Fitness (WOF) -tarran ikkunaan. Tämän lisäksi auto pitää
rekisteröidä postissa. Jos omistaa dieselkäyttöisen auton,
siihen pitää maksaa dieselveroa mallista riippuen n. 29€ /
1000km. Litra bensaa maksaa n. 1,3€ ja litra dieseliä n. 1,0€.
Seurasimme
autotarjontaa pari päivää backpakkereiden keskustelufoorumilta
http://www.gumtree.co.nz ja
kävimme katsomassa autoja Aucklandin Backpackers Car Marketissa.
Perjantaiksi olimme sopineet yhden tapaamisen ja olimme menossa
katsomaan vuoden 1996 Toyota Estimaa, jonka hinta oli 2300 €
kieppeillä. Perjantai-aamuna Veera herätti 08:30 aikoihin lauseella
”löysin meille auton”. Nettiin oli torstai-iltana ilmestynyt
kuningas-travelleriauto suoraan kultaiselta kahdeksankymmentäluvulta:
vm. 1980 Mitsubishi L300, jossa hinta ja speksit olivat kohdallaan.
Olin välittömästi myyty ja tuntia myöhemmin omistaja nouti meidät
koeajolle Hostellin pihalta.
Koeajo
tuntemattomalla autolla, tuntemattomalla seudulla ja vielä
vasemmanpuoleisessa liikenteessä oli mitä mielenkiintoisin mutta
lopputuloksena teimme kaupat. Auton speksit alla:
merkki
ja malli: Mitsubishi L300
vuosimalli: 1980
moottori: 1,8L
bensiinimoottori / teho tuntematon
kilometrit: myyjän
mukaan 150tkm mutta todellisuudessa tuntematon määrä
katsastettu: lokakuussa
2012 / seuraava katsastus huhtikuussa 2013
rekisteröinti: voimassa
31.1.2013 asti, jonka jälkeen pitää maksaa lisää
rekisteröintikuukausia
omistajien
määrä: Kaksi.
Myyjän (John) vaimon perhe ja myyntihetkellä John
auton
nimi: John
makuuhuone: kyllä
keittiö: kyllä (posliiniastiat, leikkuulauta, kokkiveisti, kaasupullo+poltin, kattila, pannu)
säilytystilaa: kyllä
alkuperäisosia: kaikki
museorekisterissä: kyllä
hinta: 1800
€
Saanko esitellä: John!
John takaa
Keittiö ja kaapisto
Makuuhuone ja keittiö sen takana
Kaikki alkuperäistä nahkapenkit, nahkaverhoilu
Niin tiedä sitten paljonko autolla on ajettu
kun ei näy kuin kymmenettuhannet.
15700km oli mittarissa ostohetkellä.
Perjantaina kauppojen jälkeen käytiin vaihdattamassa Johniin öljyt ja öljyn- ja ilmansuodattimet. Tämän jälkeen haettiin halpahallista uudet IHANAT (Veeran lisäys) lakanat, tyynyt ja peitot.
Tuhannen
kilometrin ja ensimmäisen autossa vietetyn pitkän viikonlopun
jälkeen edelleen hyvä meininki ja ehdittiin käydä Uuden-Seelannin
pohjoisimmassa kohdassa Cape Reingassa haikkaamassa ja ihastelemassa
maisemia ympäriinsä. Täällä autolla ajaminen on kyllä mukavaa hommaa ja
saa paahtaa ihan vapaasti, kun yleisrajoitus tuntuu oleman 100km/h.
Tosin Johnilla keskinopeus on syytä pitää kuudenkympin
hujakkeilla, niin pysyy tärinät kohtuullisina, kone vauhdissa mukana ja näkeehän siinä
enemmän maisemiakin.
Edellisessä blogauksessa mainitut Telecomin puhelinliittymät on olleet pienehkö pettumys, sillä Aucklandista ulos ajettaessa kentät kuuluvuus hävisi molemmilta, eivätkä ole palanneet tähän päivään mennessä. Huomenissa saattaa joutua käydä kysymässä, että olisko operaattorilla esittää kuuluvuuskarttaa. Voihan myös olla, että täällä on pääkaupungissa 3G-verkko ja muualla jokin mystinen taajuusalue, jota suomalaiset puhelinlaitteet eivät ymmärrä.
torstai 1. marraskuuta 2012
Paluu tulevaisuuteen
Santa Catalinan surffiviikon jälkeen reissun tahti on kiihtynyt sen verran, että blogi ei ole oikein pysynyt enää perässä. Tässä välissä olemme ehtineet piipahtaa Costa Rican Manuel Antoniossa, Monteverdessä, La Fortunassa, Santa Teresassa, San Josessa, viettää 3 päivää Los Angelesissa Jenkeissä ja lentää määränpäähämme Aucklandiin Uuteen-Seelantiin.
Lähdimme Los Angelesista lauantaina 27.10 ja saavuimme Aucklandiin 12 tunnin lennon jälkeen molempien suureksi yllätykseksi maanantaina 29.10. Asia selvisi meille hostellissa, kun naurua pidättelevä respan tyttö ilmoitti meidän varanneen bunkat sunnuntaille, jonka siis menetimme lentäessämme kansainvälisen päivämäärärajan yli.
Noh, saimme menetetyn hostelliyön takaisin ja nyt olemme olleet Aucklandin Nomads Fat Camel hostellissa kolme yötä. Kolmessa päivässä olemme ehtineet järjestellä töiden hakua varten: IDR numerot (veronumero), pankkitilit ja paikalliset puhelinliittymät. Haaveissa olisi hankkia tila-auto sängyllä ja retkikeittiöllä varustettuna ja lähteä etsimään töitä eteläsaarelta.
IDR numero tarvitaan työnantajaa varten ja sitä haetaan postista (New Zealand Post Office) täyttämällä hakukaavake ja esittämällä Working Holiday viisumi sekä kaksi kuvallista henkilöllisyystodistusta (passi + kansainvälinen ajokortti). Lomakkeeseen tarvitaan myös osoite, johon numero postitetaan 8 arkipäivän sisällä. Hostellin osoite kelpaa tähän.
Pankkeja Uudessa-Seelannissa on useita ja Aucklandin keskustassa näkee 10min kävelylenkillä n. 5 erilaista. Kuitenkin vain harvat suostuvat avaamaan pankkitiliä ulkomaalaisille ilman vakituista osoitetta. Postin yhteydessä toimivan Kiwi Bank on lähellä travelleria ja avaa pankkitilin hostellista pyydettyä asumistodistusta vastaan. Henkilöllisyystodistukseksi riittää passi. Pankkitili avautui saman tien kun sinne talletti X-määrän käteistä (mikä tahansa summa, itse laitoimme 50 NZD). Myös pankkikortin saa saman tien matkaan.
Puhelinliittymiä kauppaa ainakin Vodafone ja Telecom. Itse valitsimme Telecomin, sillä Veeran Aussikokemusten perusteella viestit Vodafonesta eivät tavoittaneet Suomen DNA:n liittymiä. Telecomilla oli myös hyvä tarjous, jossa prepaid liittymän 19 NZD kuukausimaksulla saa soitella rajattomasti Telecomin liittymiin ja 60min muihin Uuden Seelannin liittymiin. Tekstareita saa näpytellä mahtavat 5000kpl kuukaudessa ja nettiä käytellä naurettavat 500MB. Lisäksi liittymään voi ladata lisää rahaa esim Suomeen lähetettäviä tekstareita varten. Terveiset kotiin, Jape ei ole saanut vastausta viesteihini, liekkö tulleet perille...?
**HUOM!! Matkatoimistot ja hostellit tarjoavat paketteja, joissa hoidetaan asiakkaalle valmiiksi Working Holiday viisumi, veronumero, pankkitili ja SIM-kortti. Palveluista joutuu maksamaan usein satoja euroja, esimerkiksi kaksi Tanskalaista poikaa kertoivat maksaneensa näistä palveluista yhteensä 300€. Homma hoituu kuitenkin todella iisisti omatoimisesti pienellä kyselyllä ja KAIKKI palvelut ovat ainakin Suomalaisille maksuttomia. Älkää siis menkö lankaan vaan hoitakaa hommat pienin kuluin itse!
Äkkikäännös Santa Teresaan
Kun olimme
viettäneet kolmisen päivää aktiviteetti-ekin elämää
Monteverdessä ja Arenal tulivuoren lähistöllä (La Fortuna),
laskeskelimme että meillä on lentojen lähtöön 7 vuorokautta.
Seitsämän vuorokautta, eli normaalin hiihtoloman pituinen aika
tuntui hirvittävän lyhyeltä ja mietimme, että ehditäänkö tehdä
juuri mitään ennen lähtöä. Päätimme ottaa bussin La Fortunasta
Puntarenakseen, josta jatkaisimme Jacoon viettämään
brittituristien kanssa 5 päivää rantaelämää. Viiden tunnin
bussimatka oli kovin hiljainen, sillä kumpikaan ei pitänyt
ajatuksesta mennä Jacoon, vaikka se oli järkevin vaihtoehto
sijaintinsa puolesta (Jaco → San Jose 1,5h bussilla). Ennen
Puntarenasta lueskelimme vielä Aylalta ja Jochemilta saamaamme
Lonely Planettia ja netistä tulostettua Costa Rican surffiopasta ja
huomasimme, että Puntarenaksesta pääsisi lautalla ja muutamalla
bussilla Montezumaan (hippien asuttama rento rantakylä) tai jopa
maailmanluokan surffiparatiisiin Santa Teresaan. Kun saavuimme
Puntarenakseen olimme vielä vaihtamassa bussia Jacon suuntaan, mutta
vessanmaksuja perivältä kaverilta kysäistyämme selvisi, että
päivän viimeinen lautta Montezuman ja Santa Teresan suuntaan
lähtisi kuuden minuutin päästä. Sanaakaan vaihtamatta tiesimme,
että nyt on aika hypätä taksiin ja kuusi minuuttia myöhemmin
istuimme laivan kannella hiki otsalla ja helpottunut hymy
suupielissä.
Tässä vaiheessa
emme tienneet miten päästä parin tunnin lauttamatkan jälkeen
Santa Teresaan, mutta taaskaan Väli-Amerikan bussibuukkarit eivät
pettäneet. Kun kävelimme lautasta ulos ja toistelimme ”Montezuma??
Santa Teresa?” löysimme itsemme hyvinkin nopeasti istumasta bussin
lattialta takkutukkaisten hippien kanssa. Seuraavan neljän tunnin ja
kolmen bussin aikana ehti tulla pimeä ja bussimatkan aikana
tutustuimme Espanjasta lähtöisin olevaan Ceasariin, joka piti
hostellia Santa Teresassa. Hän vakuutteli hostellinsa hienoutta ja
lupasi tottakai antaa alennusta, jos tulemme sinne. Kaveri vaikutti
mukavalta ja luotettavalta, eikä meillä ollut mitään tietoa
muista hostelleista, joten lupasimme tulla katsomaan. Hostelli oli
edellisiin verrattuna hieno ja pienellä tinkimisellä saimme
kahdestaan kuuden hengen ison huoneen yhteensä 20 USD / yö
(normihinta 35 USD yö). Huomasimme myös että olimme hostellin
ainoat asukkaat ja tästä syystä oli ymmärrettävää, että
kaveri halusi edes jotain tuloa tyhjiin taskuihin.
Hostellilla (Casa
Del Mar) oli loistava ravintola, kohtalainen yleinen keittiö ja
supermarketti lähistöllä. Kylä oli lähes autio ja aina välillä
joku paikallinen vilahti mönkkärilla kylää halkovaa hiekkatietä
pitkin. Hostellilla oli hyviä surffilautoja vuokralla ja tien
toisella puolella oli Veeralle Joogapaikka. Rannallekin oli vain 100m
matka, joten olimme todella tyytyväiset, että valitsimme Jacon
sijaan Santa Teresan viimeiseksi kohteeksi.
Santa Teresa / Mal Pais sijaitsee
Costa Ricassa, Tyynen Valtameren puolella ja Nicoya Peninsulan
alueella. Santa Teresa on tunnettu maailman surffipiireissä yhtenä
maailman varma-aaltoisimmista rannoistaan. Aallot eivät kehity
massiivisiksi (alle 10 jalkaa), mutta täysin aallotonta päivää ei
Santa Teresassa tunneta ja lähes aina voi surffata.
Vuokrasin tällä
kertaa surffiurani pienimmän laudan NSP 6”4' Fish ja sillä
mentiin sitten koko viikko. Yleisesti aallot olivat Playa Santa
Teresalla parhaita aamulla heti auringonnousun jälkeen ja myöhään
iltapäivällä. Hyviä pitkiä aaltoja useita tuli kopattuakin.
Tosin iltapäivällä ranta tahtoi täyttyä paikallisista ja silloin
jäi kyllä auttamatta jalkoihin. Sain kuitenkin huikeita aaltoja ja
hyvää treeniä monta päivää putkeen. Tällä viimeisellä
viikolla myös satoi paljon ja muutamia päiviä joutui viettämään
riippukeinussa, paikallisia rommeja maistellen.
Iltapäiväsurffit
Mönkkäri on
ehdottomasti yleisin kulkupeli Santa Teresassa ja niitä näkee
tiellä (ei teillä, koska kylällä on tasan yksi tie..) autojakin
enemmän.Yhtenä aamuna Veeran herättikin kypäräpäinen retkiopas
Jamoski Toursilta ja hetkeä myöhemmin 400cc Suzuki kiisi kohti
viidakkoa ja Montezuman vesiputousta. Otimme hostellimme omistajan,
Ceasarin, neuvoman hieman haastavamman polun Montezumaan ja sitä oli
kyllä mukava päästellä mönkkärillä. Tuli ihan vanhat ajat
mieleen, kun paineltiin mönkkäreillä 10-vuotiaina pitkin Palojoen
kyliä, hienojen miesten, eli Joen Jätkien kanssa. Viisitoista
kilometriä kapeaa viidakkotietä ja 7 joenylitystä myöhemmin
saavuimme Montezuman kylään. Montezuma vaikutti kylältä, jossa
aika kulki hidastetusti. Paikkaan tulee hieman aikuisempia turisteja
ottamaan iisisti ja kasvattelemaan rastoja. Monia valkorastaisia,
varttuneita miehiä ja naisia kaduilla hitaasti etenikin, iloisesti
morjenstellen.
Matkalla vesiputoukselle
Vesiputouksen
lähistölle sai mönkkärin parkkiin ja 2 dollarilla riippukeinussa
istuva mies lupasi vartioida kulkuvälinettä koko päivän. Lähdimme
haikkaamaan kohti vesiputousta ja löysimmekin putouksen hetken
kävelyn jälkeen. Ei kyllä ollut ihan kahden dollarin pysäköinnin
arvoinen tämä tapaus. Putous oli viiden metrin korkuinen ja suht
hitaasti laskeva, enemmänkin koskelta näyttävä. Ihmettelimme
putousta hetken ja onneksemme näimme oppaan kahden Israelilaisen
kanssa riisumassa kenkiä kosken luona. Kysyimme ”oppaalta”
(paikallinen nuori kaveri verkkarit jalassa), että onko jossain
suurempikin putous, hän vastasi myöntävästi, joten lähdimme
kävelemään joen halki pienemmän putouksen yläpuolelta ja
löysimme polun jokea ylöspäin. Seuraavaksi oli vuorossa
liukastelua mutaisella jyrkällä polulla ja välillä teppuilua
joessa liukkailla kivillä. Parinkymmenen minuutin temppuilun jälkeen
löysimme mitä olimme etsineet – the putouksen!
Tämä oikea
Montezuman vesiputous oli arviolta 20 metrin korkuinen ja veden
voiman tunsi parinkymmenen metrinkin päästä. Israelilaiset
oppaineen tuli hetkeä myöhemmin paikalle ja kuulin oppaan sanovan
veden olevan kymmenisen metriä syvä putouksen alla. Kaveri hyppäsi
veteen ja minä tietysti heti perässä. Putouksen viereen kalliolle
oli viritetty köysi, josta pääsi flengaamaan putoukseen. Itsehän
halusin tallentaa kyseisen tempauksen ja asensin GoPro kameran
rintaan valjaisiin. Kamera päälle, jättiflengaus ja ländääminen
putoukseen. Vedenpintaan tullessani yritin laittaa kameraa pois
päältä, vain huomatakseni, että kapistus oli tipahtanut pois ja
oli tekemässä matkaansa 10m syvyyteen altaan pohjalle. Nöyrästi
joutui vain uimaan rantaan ja todeta että hyvästi kaikki upeat
mönkkärivideot ja kuvat, hyvästi GoPro Hero HD ja 32Gt
muistikortti. Nyt kävi näin.
Kotimata meni
hyvin, tosin alkoi satamaan heti mönkkärin käynnistyttyä ja sade
kesti koko paluumatkan. Melkein tuli ensimmäisen kerran
Väli-Amerikan reissulla kylmä mutta kuumottava paluureitti ja harmi
kameran menettämisestä piti huolen ettei näin käynyt.
Kuvat tältä erää löytyvät Montezuman vesiputouksen pohjasta n. 10 m syvyydestä. Saa käydä noutamassa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)