Äkkikäännös Santa Teresaan

Kun olimme viettäneet kolmisen päivää aktiviteetti-ekin elämää Monteverdessä ja Arenal tulivuoren lähistöllä (La Fortuna), laskeskelimme että meillä on lentojen lähtöön 7 vuorokautta. Seitsämän vuorokautta, eli normaalin hiihtoloman pituinen aika tuntui hirvittävän lyhyeltä ja mietimme, että ehditäänkö tehdä juuri mitään ennen lähtöä. Päätimme ottaa bussin La Fortunasta Puntarenakseen, josta jatkaisimme Jacoon viettämään brittituristien kanssa 5 päivää rantaelämää. Viiden tunnin bussimatka oli kovin hiljainen, sillä kumpikaan ei pitänyt ajatuksesta mennä Jacoon, vaikka se oli järkevin vaihtoehto sijaintinsa puolesta (Jaco → San Jose 1,5h bussilla). Ennen Puntarenasta lueskelimme vielä Aylalta ja Jochemilta saamaamme Lonely Planettia ja netistä tulostettua Costa Rican surffiopasta ja huomasimme, että Puntarenaksesta pääsisi lautalla ja muutamalla bussilla Montezumaan (hippien asuttama rento rantakylä) tai jopa maailmanluokan surffiparatiisiin Santa Teresaan. Kun saavuimme Puntarenakseen olimme vielä vaihtamassa bussia Jacon suuntaan, mutta vessanmaksuja perivältä kaverilta kysäistyämme selvisi, että päivän viimeinen lautta Montezuman ja Santa Teresan suuntaan lähtisi kuuden minuutin päästä. Sanaakaan vaihtamatta tiesimme, että nyt on aika hypätä taksiin ja kuusi minuuttia myöhemmin istuimme laivan kannella hiki otsalla ja helpottunut hymy suupielissä.

Tässä vaiheessa emme tienneet miten päästä parin tunnin lauttamatkan jälkeen Santa Teresaan, mutta taaskaan Väli-Amerikan bussibuukkarit eivät pettäneet. Kun kävelimme lautasta ulos ja toistelimme ”Montezuma?? Santa Teresa?” löysimme itsemme hyvinkin nopeasti istumasta bussin lattialta takkutukkaisten hippien kanssa. Seuraavan neljän tunnin ja kolmen bussin aikana ehti tulla pimeä ja bussimatkan aikana tutustuimme Espanjasta lähtöisin olevaan Ceasariin, joka piti hostellia Santa Teresassa. Hän vakuutteli hostellinsa hienoutta ja lupasi tottakai antaa alennusta, jos tulemme sinne. Kaveri vaikutti mukavalta ja luotettavalta, eikä meillä ollut mitään tietoa muista hostelleista, joten lupasimme tulla katsomaan. Hostelli oli edellisiin verrattuna hieno ja pienellä tinkimisellä saimme kahdestaan kuuden hengen ison huoneen yhteensä 20 USD / yö (normihinta 35 USD yö). Huomasimme myös että olimme hostellin ainoat asukkaat ja tästä syystä oli ymmärrettävää, että kaveri halusi edes jotain tuloa tyhjiin taskuihin.

Hostellilla (Casa Del Mar) oli loistava ravintola, kohtalainen yleinen keittiö ja supermarketti lähistöllä. Kylä oli lähes autio ja aina välillä joku paikallinen vilahti mönkkärilla kylää halkovaa hiekkatietä pitkin. Hostellilla oli hyviä surffilautoja vuokralla ja tien toisella puolella oli Veeralle Joogapaikka. Rannallekin oli vain 100m matka, joten olimme todella tyytyväiset, että valitsimme Jacon sijaan Santa Teresan viimeiseksi kohteeksi.

Santa Teresa / Mal Pais sijaitsee Costa Ricassa, Tyynen Valtameren puolella ja Nicoya Peninsulan alueella. Santa Teresa on tunnettu maailman surffipiireissä yhtenä maailman varma-aaltoisimmista rannoistaan. Aallot eivät kehity massiivisiksi (alle 10 jalkaa), mutta täysin aallotonta päivää ei Santa Teresassa tunneta ja lähes aina voi surffata.

Vuokrasin tällä kertaa surffiurani pienimmän laudan NSP 6”4' Fish ja sillä mentiin sitten koko viikko. Yleisesti aallot olivat Playa Santa Teresalla parhaita aamulla heti auringonnousun jälkeen ja myöhään iltapäivällä. Hyviä pitkiä aaltoja useita tuli kopattuakin. Tosin iltapäivällä ranta tahtoi täyttyä paikallisista ja silloin jäi kyllä auttamatta jalkoihin. Sain kuitenkin huikeita aaltoja ja hyvää treeniä monta päivää putkeen. Tällä viimeisellä viikolla myös satoi paljon ja muutamia päiviä joutui viettämään riippukeinussa, paikallisia rommeja maistellen.

Iltapäiväsurffit

Mönkkäri on ehdottomasti yleisin kulkupeli Santa Teresassa ja niitä näkee tiellä (ei teillä, koska kylällä on tasan yksi tie..) autojakin enemmän.Yhtenä aamuna Veeran herättikin kypäräpäinen retkiopas Jamoski Toursilta ja hetkeä myöhemmin 400cc Suzuki kiisi kohti viidakkoa ja Montezuman vesiputousta. Otimme hostellimme omistajan, Ceasarin, neuvoman hieman haastavamman polun Montezumaan ja sitä oli kyllä mukava päästellä mönkkärillä. Tuli ihan vanhat ajat mieleen, kun paineltiin mönkkäreillä 10-vuotiaina pitkin Palojoen kyliä, hienojen miesten, eli Joen Jätkien kanssa. Viisitoista kilometriä kapeaa viidakkotietä ja 7 joenylitystä myöhemmin saavuimme Montezuman kylään. Montezuma vaikutti kylältä, jossa aika kulki hidastetusti. Paikkaan tulee hieman aikuisempia turisteja ottamaan iisisti ja kasvattelemaan rastoja. Monia valkorastaisia, varttuneita miehiä ja naisia kaduilla hitaasti etenikin, iloisesti morjenstellen.

Matkalla vesiputoukselle

Vesiputouksen lähistölle sai mönkkärin parkkiin ja 2 dollarilla riippukeinussa istuva mies lupasi vartioida kulkuvälinettä koko päivän. Lähdimme haikkaamaan kohti vesiputousta ja löysimmekin putouksen hetken kävelyn jälkeen. Ei kyllä ollut ihan kahden dollarin pysäköinnin arvoinen tämä tapaus. Putous oli viiden metrin korkuinen ja suht hitaasti laskeva, enemmänkin koskelta näyttävä. Ihmettelimme putousta hetken ja onneksemme näimme oppaan kahden Israelilaisen kanssa riisumassa kenkiä kosken luona. Kysyimme ”oppaalta” (paikallinen nuori kaveri verkkarit jalassa), että onko jossain suurempikin putous, hän vastasi myöntävästi, joten lähdimme kävelemään joen halki pienemmän putouksen yläpuolelta ja löysimme polun jokea ylöspäin. Seuraavaksi oli vuorossa liukastelua mutaisella jyrkällä polulla ja välillä teppuilua joessa liukkailla kivillä. Parinkymmenen minuutin temppuilun jälkeen löysimme mitä olimme etsineet – the putouksen!

Tämä oikea Montezuman vesiputous oli arviolta 20 metrin korkuinen ja veden voiman tunsi parinkymmenen metrinkin päästä. Israelilaiset oppaineen tuli hetkeä myöhemmin paikalle ja kuulin oppaan sanovan veden olevan kymmenisen metriä syvä putouksen alla. Kaveri hyppäsi veteen ja minä tietysti heti perässä. Putouksen viereen kalliolle oli viritetty köysi, josta pääsi flengaamaan putoukseen. Itsehän halusin tallentaa kyseisen tempauksen ja asensin GoPro kameran rintaan valjaisiin. Kamera päälle, jättiflengaus ja ländääminen putoukseen. Vedenpintaan tullessani yritin laittaa kameraa pois päältä, vain huomatakseni, että kapistus oli tipahtanut pois ja oli tekemässä matkaansa 10m syvyyteen altaan pohjalle. Nöyrästi joutui vain uimaan rantaan ja todeta että hyvästi kaikki upeat mönkkärivideot ja kuvat, hyvästi GoPro Hero HD ja 32Gt muistikortti. Nyt kävi näin.

Kotimata meni hyvin, tosin alkoi satamaan heti mönkkärin käynnistyttyä ja sade kesti koko paluumatkan. Melkein tuli ensimmäisen kerran Väli-Amerikan reissulla kylmä mutta kuumottava paluureitti ja harmi kameran menettämisestä piti huolen ettei näin käynyt.

Kuvat tältä erää löytyvät Montezuman vesiputouksen pohjasta n. 10 m syvyydestä. Saa käydä noutamassa!