Karavaanareina Uudessa-Seelannissa

Kuluneena viikkona saatiin yllättävän paljon aikaan. Hoidettiin veronumerot, pankkitilit, puhelinliittymät, ostettiin AUTO ja lähdettiin tien päälle! Enää ei olla kodittomia, pelkästään työttömiä..

Oltiin jo päätetty ennen Uuteen-Seelantiin tuloa hankkia täällä auto, kun ollaan maassa pitkään ja halutaan nähdä paikkoja bussireittejä syvemmälle. Oltiin jo aikaisemmin katseltu hieman maan tarjontaa, mutta vasta Aucklandissa homma alkoi selkiämään. Autoja on myynnissä paljon ja budjettiauton saa hintaan 1000€ - 4000€. Henkilöautot on kaikista halvimpia ja niissä tarjonta on monipuolista. Me etsimme autoa hintaluokasta alle 2500€, jossa voisi tarvittaessa myös nukkua ja jopa asustella. Pakettiauto oli siis tavoitteena. Valmiiksi travelleriautoiksi muutettuja pakettiautoja löytyy markkinoilta yllättävän paljon. Toyota Hiace, Liteace, Townace, Estima...Nissan Serena, Caravan... Yleensä etupenkki on normaali ja konttiin on rakennettu sänky ja peräoven avaamalla pääsee käsiksi keitto-osastoon, joka voi sisältää hyllyjä, kaappeja, kaasulieden jne.

Uudessa-Seelannissa autot pitää katsastaa 6kk välein ja läpäisystä saa Warrant Of Fitness (WOF) -tarran ikkunaan. Tämän lisäksi auto pitää rekisteröidä postissa. Jos omistaa dieselkäyttöisen auton, siihen pitää maksaa dieselveroa mallista riippuen n. 29€ / 1000km. Litra bensaa maksaa n. 1,3€ ja litra dieseliä n. 1,0€.

Seurasimme autotarjontaa pari päivää backpakkereiden keskustelufoorumilta http://www.gumtree.co.nz ja kävimme katsomassa autoja Aucklandin Backpackers Car Marketissa. Perjantaiksi olimme sopineet yhden tapaamisen ja olimme menossa katsomaan vuoden 1996 Toyota Estimaa, jonka hinta oli 2300 € kieppeillä. Perjantai-aamuna Veera herätti 08:30 aikoihin lauseella ”löysin meille auton”. Nettiin oli torstai-iltana ilmestynyt kuningas-travelleriauto suoraan kultaiselta kahdeksankymmentäluvulta: vm. 1980 Mitsubishi L300, jossa hinta ja speksit olivat kohdallaan. Olin välittömästi myyty ja tuntia myöhemmin omistaja nouti meidät koeajolle Hostellin pihalta.

Koeajo tuntemattomalla autolla, tuntemattomalla seudulla ja vielä vasemmanpuoleisessa liikenteessä oli mitä mielenkiintoisin mutta lopputuloksena teimme kaupat. Auton speksit alla:

merkki ja malli:   Mitsubishi L300

vuosimalli:          1980

moottori:             1,8L bensiinimoottori / teho tuntematon

kilometrit:            myyjän mukaan 150tkm mutta todellisuudessa tuntematon määrä

katsastettu:           lokakuussa 2012 / seuraava katsastus huhtikuussa 2013

rekisteröinti:         voimassa 31.1.2013 asti, jonka jälkeen pitää maksaa lisää rekisteröintikuukausia

omistajien määrä: Kaksi. Myyjän (John) vaimon perhe ja myyntihetkellä John

auton nimi:           John

makuuhuone:        kyllä

keittiö:                   kyllä (posliiniastiat, leikkuulauta, kokkiveisti, kaasupullo+poltin, kattila, pannu)

säilytystilaa:          kyllä

alkuperäisosia:      kaikki

museorekisterissä: kyllä

hinta:                     1800 €

Saanko esitellä: John!

John takaa

Keittiö ja kaapisto

Makuuhuone ja keittiö sen takana

Kaikki alkuperäistä nahkapenkit, nahkaverhoilu

Niin tiedä sitten paljonko autolla on ajettu

kun ei näy kuin kymmenettuhannet. 

15700km oli mittarissa ostohetkellä.

Perjantaina kauppojen jälkeen käytiin vaihdattamassa Johniin öljyt ja öljyn- ja ilmansuodattimet. Tämän jälkeen haettiin halpahallista uudet IHANAT (Veeran lisäys) lakanat, tyynyt ja peitot.

Tuhannen kilometrin ja ensimmäisen autossa vietetyn pitkän viikonlopun jälkeen edelleen hyvä meininki ja ehdittiin käydä Uuden-Seelannin pohjoisimmassa kohdassa Cape Reingassa haikkaamassa ja ihastelemassa maisemia ympäriinsä. Täällä autolla ajaminen on kyllä mukavaa hommaa ja saa paahtaa ihan vapaasti, kun yleisrajoitus tuntuu oleman 100km/h. Tosin Johnilla keskinopeus on syytä pitää kuudenkympin hujakkeilla, niin pysyy tärinät kohtuullisina, kone vauhdissa mukana ja näkeehän siinä enemmän maisemiakin.

Edellisessä blogauksessa mainitut Telecomin puhelinliittymät on olleet pienehkö pettumys, sillä Aucklandista ulos ajettaessa kentät kuuluvuus hävisi molemmilta, eivätkä ole palanneet tähän päivään mennessä. Huomenissa saattaa joutua käydä kysymässä, että olisko operaattorilla esittää kuuluvuuskarttaa. Voihan myös olla, että täällä on pääkaupungissa 3G-verkko ja muualla jokin mystinen taajuusalue, jota suomalaiset puhelinlaitteet eivät ymmärrä.