Muriwai beach – surffia ja iisiä elämää

Kello herättää 06:00 tiistai-aamuna. Ulkona on hieman viileää ja pimeää, mutta kuun valossa näkee hyvin kävellä sähköttömään vessaan aamutoimille. Kävelen keittiöön pikaiselle aamupalalle, jossa hiiret ovat hieman hämillään aikaisesta noususta ja säntäilevät roskiksesta nurmikolle ja aidan alitse piiloon. Yksi epäonnekas hiiri on joutunut loukkuun ja yrittää ensin piiloutua loukun kulmaan, mutta hetken päästä alkaa jo havitella muina hiirinä syöttinä olevaa kuivaa maissinpalaa. Istahdan pöydän ääreen syömään aamupalaa ja selaamaan Kiwi Surf -lehteä vuodelta 1997 ja päätän hoidella hiiren myöhemmin. 

Muutaman sivun koluttua aurinko alkaa nousta kukkuloiden takaa ja lehden kuvien lisäksi näkee jo tekstinkin. Hetken päästä Martin kurkistaa aidan takaa ja nyökkää kertoakseen, että on aika mennä. Hyppäämme autoon sanaakaan vaihtamatta ja ajamme viisi minuuttia kohteeseen, jossa Martin toteaa ”It's pumping!”.

Maori Bay auringonnousun aikoihin. Jape edessä ja Martin takana.

Maori Bay ja nätti pieni tuubi

Olemme saapuneet Muriwai-kylän Maori Bayhin, jossa Martin on surffannut lähes jokaisena auringonnousuna viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän ei koskaan käytä herätyskelloa vaan herää aina auringon ensisäteisiin surffaamaan, nousi aurinko sitten neljän tai seitsämän aikaan. Neljäkymmentäseitsämänvuotias Martin omistaa vaimonsa Bridgetin kanssa Muriwai Surf Schoolin, jota he ovat pyörittäneet jo parinkymmenen vuoden ajan. Heidän perheeseen kuuluu myös poika Dylan, rauhallinen ja erittäin mukava rastapää, joka työskentelee surffikoululla surffivalmentajana, sekä tytär Chelsea, joka on Espanjassa au pairina. Perheellä on muutaman hehtaarin tontti Muriwaissa korkean mäen päällä, josta avautuu mahtavat näkymät noin kahden kilometrin päässä olevalle Tasmanian merelle. Tontille on vuosien saatossa rakentunut useita pieniä mökkejä, joiden päärakennuksessa asuvat Martin ja Bridget ja hieman pienemmässä mökissä Dylan saksalaisen tyttöystävänsä Elenan kanssa. Yksi mökki on Chelsealle ja vielä riittää kolme pienen huoneen kokoista mökkiä ”surffileirillä” oleville vapaaehtoistyöskentelijöille. Itse olemme asuttaneet viimeisen neljän viikon ajan pienintä, mutta parhaimmilla näkymillä varustettua mökkiä. Jokaisesta mökistä löytyy pinoittain surffilehtiä, surffilautoja on ympäri pihamaata, mökkien seiniä koristaa surffiaiheiset taulut ja jopa surffileirin nuotiopaikan penkki on rakennettu vanhasta softboardista.

Nuotiopaikka

Pari lautaa mökin takana

Surffilauta kukkapenkkinä

Perheen koko elämä on rekentunut surffin ympärille. Aamulla herätään auringonnousun aikaan ja lähdetään surffaamaan, sitten aamupalalle ja katsotaan kalenterista kuinka monta surffituntia on annettavana. Päivällä surffituntien välissä valmentajat käyvät surffaamassa.. Kun tunnit on annettu ja surffit surffattu, tullaan kotiin kunnostamaan taloja tai kitkemään kasvimaata tai mennään pelamaan rugbya tai otetaan pari bisseä ja hengaillaan. Illalla ennen auringonlaskua saatetaan käydä vielä surffilla, jos aallonkorkeus ja tuuliolosuhteet vaikuttavat hyviltä. Kesäkaudella Muriwai Surf Schoolissa työskentelee kymmenisen surffivalmentajaa ja talvella vain Martin, Bridget ja Dylan.

Bridget ja Veera surffikoululla

Laudoissa oli mistä valita

Dylan viemässä oppilaita mereen

On ollut jännä huomata miten Martin nauttii jokaisesta aallosta, vaikka on surffannut samassa paikassa jo vuosikymmenien ajan. Hän menee veteen aina jos olosuhteet suinkin sallivat, kelin ei todellakaan tarvitse olla täydellinen. Kun ajamme aamulla rantaan, hän on hiljainen ja vaikuttaa hieman kärttyiseltä, mutta kun kilpailemme aalloista tai nousemme merestä pois, niin leveää hymyä ja juttua riittää vaikka muille jakaa. 

Martin viimeistelee

Jape reunalla

Yhtenä aamuna kysyin Martinilta, onko hänen pojallaan Dylanilla surffaamisen lisäksi muita tulevaisuudensuunnitelmia. Rantaan noustuamme Martin kertoi pitkän tarinan omista työnarkomaaneista vanhemmistaan ja kuinka hän itse oli jo nuorena päättänyt elää elämäänsä toisella tavalla. Hän päätti että tekisi juuri niin paljon töitä kuin olisi pakko, jotta voisi elättää itsensä ja perheensä ja tehdä sitä mitä rakastaa, eli jahdata suuria aaltoja ja surffata mahdollisimman paljon. Kuulostaa vätystelyltä näin suomalaisesta kasvatusnäkökulmasta ja voisi kuvitella että tuolla tavalla löytää itsensä äkkiä sillan alta nukkumasta. Nyt kuitenkin Bridgetin kanssa vietetyn 27 yhteisen surffivuoden jälkeen heillä on upea perhe, mahtavalla paikalla oleva suurehko velaton talo ja vielä yritys, joka tuottaa heille tarpeeksi rahaa kaikkeen tarpeelliseen. Martinin mielestä elämän suunnittelu on eurooppalainen toimintamalli ja he vain pyrkivät elämään elämäänsä, eivät niinkään suunnittelemaan sitä.

Kun asiaa miettii, niin Suomessa oletustilanne on hankkia mahdollisimman nopeasti koulutus, hoitaa varusmiespalvelus alta pois ja tämän jälkeen tehdä töitä. Sitten tehdään töitä, otetaan asuntolaina ja tehdään lisää töitä, jotta saadaan laina maksettua seuraavan kolmenkymmenen vuoden sisällä. Hankitaan lapsia ja tehdään lisää töitä. On myös osattava nähdä itsensä viiden vuoden päässä ja pystyttävä varmistamaan, että rahat riittävät myös eläkepäiville. Pitää olla omaisuutta, hieno auto ja tietysti säästöjä. Entäs kun perintöäkin pitäisi jäädä ja perintösuunnittelu olisi hyvä aloittaa hyvissä ajoin!? Kaikki tuntuu olevan valmiiksi suunniteltua jo kouluun astumisen aikoihin ja sitten vain toteutetaan niitä suunnitelmia, joista jauhetaan kotona vanhempien ja baarissa kavereiden kanssa. Martinin pojalla, Dylanilla ei ole tulevaisuudensuunitelmia, eikä Martin aio painostaa häntä mihinkään suuntaan. Pääasia Martinin mielestä on, että Dylan pystyy hankkimaan ruokaan ja asumiseen riittävät rahat ja muuten elää elämäänsä juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Oli erittäin mielenkiintoista ja avartavaa elää kuukausi Martinin ja Bridgetin perheen elämää ja keskittyä siihen mitä villi Tasmanian meri pystyi tarjoamaan. Vaikka en ehkä itse pystyisi elämään koko elämääni ilman suunnitelmia ja huolta huomisesta, niin allekirjoitan paljon heidän valitsemastaan elämäntyylistä. Suurelle osalle ihmisistä tuntuu olevan mahdotonta muuttaa tekemiään suunnitelmia, olivat ne sitten suunniteltu kaupassakäynti, jokapäiväinen lounasrutiini tai yhdeksännellä luokalla tehty ammatinvalinta. Ehkä muutamilla meillä suomalaisista voisi olla hieman opittavaa Martinilta ja Bridgetiltä. Aloitetaan vaikka tekemällä asteen verran vähemmän suunnitelmia ja elämällä hieman enemmän.

Veera maalaa taloa

Auringonlasku kuistilta katsottuna

Japen huippuhetket