Uuden-Seelannin etappi lähestyy loppuaan

11kk kestävän reissumme pisin etappi, 6kk Uudessa-Seelannissa, alkaa olla loppusuoralla kun on jäljellä enää 1kk. Sen jälkeen kun lopetimme työt ja jätimme haikeat hyvästit Christchurchille, olemme kiertäneet ensin eteläsaarta Jarmon isän ja siskon kanssa karavaanilla ja Suvin ja Aimon suunnattua takaisin Suomeen Queenstownista, omalla autollamme Johnilla. Kolme viikkoa sitten palasimme eteläsaarelta takaisin pohjoissaarelle, josta Uuden-Seelannin seikkailumme alkoi tasan 5kk sitten. Viikko sitten meistä tuli jälleen työttömien lisäksi myös kodittomia kun Johni meni kuin menikin kaupaksi YouTubeen ladatun esittelyvideon ansiosta. Video oli ollut jonkun muunkin kuin vain meidän mielestä hauska ja riskin otto tässä tapauksessa siis kannatti. Haikeana katsoimme kun auton uudet onnelliset omistajat, kanadalaishippipariskunta, kaarsi Johnilla pakoputki savuttaen kohti pohjoista juuri niin kuin mekin teimme ensimmäisenä uuden perheenjäsenen kanssa. Johnin perävalojen kadottua Aucklandin kiireisen liikenteen sekaan ensimmäiset viisi minuuttia seisoimme kumpikin hiljaa parkkipaikalla ja tuijotimme tavarakassaa, jonka kanssa olimme nyt jääneet. Autolla reissaaamisen huonoihin puoliin lukeutuu se, että kun tavararoita ei tarvitse kantaa, sitä tulee kuin huomaamatta haalittua lisää. Vaikka olimme valmistautuneet Johnin äkilliseen poistumiseen elämästämme inventoimalla matkatavaroista pois ”kaiken” epäoleellisen, rinkan lisäksi kädet riittivät vain juuri ja juuri kaikille repuille ja nyssyköille, jonne oli sullottuna tavaraa, jotka eivät yksinkertaisesti mahtuneet enää rinkkaan. Matkalla hostellille mietimme mahtaako yksikään bussi ottaa meitä kyytiin kun rinkkojen ja kaikkien kassien ja nyssyköiden päälle tulisi vielä Jarmon surffilauta. Liftaamisesta olisi tällaisen kuorman kanssa turha edes haaveilla.

Niin tosiaan, molempien suureksi yllätykseksi Jarmon katolta lentänyt surffilauta löytyi kuin löytyikin. Jättäessämme ilmoitusta kadonneesta surffilaudasta Christchurchin poliisille olimme aivan varmoja ettemme todellisuudessa näkisi lautaa enää koskaan. Ilmoitus tehtiin lähinnä matkavakuutusta varten, siinä toivossa, että laudasta saisi korvauksen mikäli se julistettaisiin lopullisesti kadonneeksi. Kaksi viikkoa myöhemmin laudan katoamisesta Jarmo oli jo ehtinyt ostaa uuden longboardin ja surffata sillä elämänsä aaltoja Kaikouran Mangamanu biitsillä ja maailman kuulussa Manu Bayssa Raglanissa kun Dunedinin poliisilaitokselta, eteläsaarelta soitettiin, että lauta oli palautettu heille. Tarina ei kertonut sitä missä lauta oli pari viikkoa viettänyt, mutta sillä ei juuri ollut väliä kun katsoi Jarmon onnellista ilmettä hyvien uutisten jälkeen. Hieman osumaa nokkaan ja perään ottanut lauta oli kuitenkin edelleen surffikunnossa, joten möimme uuden vanhan lonkkarin Raglanissa HelpX perheellemme ja järjestimme toiselle laudalle kuljetuksen pohjoissaarelle.

Viimeinen kuukausi matkaa taitetaan oman auton sijaan julkisilla kulkuvälineillä ja peukalokyydillä. Halusimme ottaa viimeisen kuukauden Uudessa-Seelannissa iisisti, sillä Aasiassa kiertely taas jatkuisi vielä kolme kuukautta ennen kotiinpaluuta. Tällä hetkellä olemme Muriwai Beachilla, noin 40 minuutin ajomatkan päästä Aucklandista. Teemme vapaaehtoistöitä kaksi tuntia päivässä pariskunnalle, joka omistaa surffikoulun 35km pitkän Muriwai biitsin eteläpäässä. Vastineeksi kahden tunnin päivittäisestä talon maalauksesta saamme ilmaisen majoituksen omassa pienessä Bungalowissa ja sen lisäksi saamme käyttää koulun surffilautoja ja märkäpukuja. Bungalowi sijaitsee pienen kukkulan päällä ja kuistilta avautuu huikea näkymä suoraan merelle. Iltaisin kuistilta näkee auringonlaskun. Täydellinen paikka rauhalliselle reissun päätökselle ennen hektistä Aasia turneeta. Jarmo pääsee vihdoin surffaamaan sydämensä kyllyydestä, sillä aikaa kun minä saan keskittyä omiin lempipuuhiini joogaamiseen ja kirjoittamiseen. Ja torkkumiseen riippukeinussa.

Paikka, jossa asustelemme on todella alkeellinen. Pienen mökin vihreistä ulkoseinistä maali on käpristynyt ja halkeillut. Sisällä mökissä on kerrossänky, jossa vain toisessa, 80cm leveässä sängyssä, on peitto, onneton pieni tyyny ja lakanat. Ikkuna on korjattu teipillä ja nurkissa viruu hämähäkinseittejä. Viereisessä mökissä on suihkukoppi ja wc, mutta sinne ei tule sähköjä joten iltapesut hoituu kynttilänvalossa. Pihan kolmannessa rakennuksessa on toinen aitta, jossa asustelee kaksi ranskalaista kundia sekä katos, jonka alla on ulkokeittiö. Keittiössä on pieni pöytä, jääkaappi, kaasuliesi, allas ja sen vieressä muovinen vesisäiliö joka täytyy itse täyttää, muutama nokinen kattila ja pannu sekä sekalainen valikoima hieman pölyisiä astioita ja nurkassa jättimäinen hiirenloukku. Päivän totuttelun jälkeen näistä mikään ei kuitenkaan tunnu häiritsevän sen suuremmin ja päivän toimet sujuvat näissäkin olosuhteissa kuin missä tahansa muualla. Voin kuvitella mielessäni kuinka äiti lukee blogausta ja nauraa ”meidän hienohelmako muka suostuu asumaan tuollaisissa oloissa, jossa ei voi edes tukkaa kihartaa ja käkertää”. Niinpä. On itsellekin hämmentävää huomata, että kun on pitkään reissussa, uusiin olosuhteisiin mukautuu yllättävän nopeasti, eikä monista asioista enää jaksa valittaa. Tai edes mainita. Ne jotka minut ja Jarmon tuntee, tietää että tykkäämme että kotona on aina siistiä ja tavarat on järjestyksessä. Reissussa molemmat ovat kuitenkin joutuneet tinkimään siisteyskäsityksestään oman mielenterveyden vuoksi ja tilalle on astunut luonne, joka pyrkii näkemään ränsistyneen maalin ja roskaisen lattian sijasta positiiviset puolet vallitsevista olosuhteista. Mökissä on puhtaat lakanat, sisällä on lämmin, vessa toimii, suihkusta tulee lämmintä vettä ja keittiössä on aina puhdasta vettä kokkaamiseen. Tässä vaiheessa reissua on mahtavaa huomata pieniä asioita, jotka ovat reissussa muuttaneet omaa ajatusmaailmaa ja ehkä myös tavallaan luonnetta. Se, että osaa sopeutua epäsiisteihin olosuhteisiin, ei välttämättä ole saavutus, mutta jos samanlainen positiivinen ajattelu siirtyy myös omaan arkielämään ja moniin muihin tilanteisiin helpottaisi se varmasti elämää monissa tilanteissa. Erityisesti Jarmosta on reissun aikana kuoriutunut vielä entistäkin positiivisempi Jarmo, joka muistuttaa minua kaikista hyvistä asioista silloin kun meinaa kiukuttaa..

Muriwaissa on tarkoitus viettää pari viikkoa. Ennen Aasiaan suuntaamista haaveilemme vielä Tongalla tai Samoalla piipahtamisesta nyt kun mahdollisuus on niin lähellä. Mikäli lennot lohkeaa huokeasti niin, että se mahtuu vielä Uuden-Seelannin etapille varattuun matkabudjettiin, saatetaan meidät nähdä vielä kypemässä Tyynenmeren +28 asteisissa alloissa ennen Aasiaan suuntaamista. Aasiassa meitä ovat vastaanottamassa minun vanhemmat. Tiinan ja Keken kanssa on tarkoitus kiertää yhdessä Kambodzaa parin viikon ajan ennen Vietnamiin, Laosiin, Burmaan ja Thaimaaseen suuntaamista. Sillä välin, reissaajat hiljentyy surffi- ja joogaretriittiin. Uskollisen blogilukijamme Jaakko Koiviston toiveesta lupaan myös laiskottelun lomassa ehtiä kalaan ennen maasta poistumista. Aasiasta kuuluu taas!