Aikaa olla matkalla: Sairaan kaunis Kambodza

Siem Reapista matka jatkui bussilla Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Päräyttävän temppelikokemuksen jälkeen oli vuoro tutustua hieman toisenlaiseen Kambodzan historiaan, Puna Khmerien valtakauteen.

Huhtikuussa 1975 alkoi Kambodzassa neljä vuotta kestänyt, yksi maailman historian hirveimmistä hallintokausista, kun Maolainen (kommunistinen) Puna Khmerien liike (Khmer Rouge) nousi valtaan ja alkoi toteuttaa hirvittävää suunnitelmaansa. Liikkeenjohtajan ja Kambodzan pääministeriksi nousseen Pol Potin ja Puna Khmerien tavoitteena oli luoda maahan agraariyhteiskunta, jollaista ei ollut ennen nähty. Muutamassa päivässä kaupungit tyhjennettiin ja tuhannet ihmiset, mukaan lukien sairaat, lapset ja vanhukset, marssitettiin maaseudulle pakkotöihin, jossa heidät pakotettiin tekemään raskaita töitä jopa 12-15 tuntia päivässä, ravintonaan ainoastaan kaksi kupillista riisiä. Samaan aikaan kaupunkien keskiluokkaa ja intelektuelleja alettiin ”poistamaan” summittaisilla teloituksilla. Liikkeen ajatuksena oli, että ainoastaan ahkeralla fyysisellä työllä olisi merkitystä, ei lukeneisuudella tai koulunkäynnillä.

Maahan perustettiin neljän vuoden aikans yli kaksisataa keskitysleiriä, joihin kuljetettiin päivittäin Puna Khmerien mielestä tottelemattomia, laiskoja ja intellektuelleja. Joskus ainoastaan vieraalla kielellä puhuminen saattoi riittää syyksi joutua keskitysleiriin. Keskityleireillä ihmisiä kidutettiin mitä hirveimmillä tavoilla järjestelmällisesti niin kauan, että he myönsivät (usein keksityn) rikoksensa, jonka jälkeen heidät kuljetettiin teloitettavaksi. Menehtyneiden määrästä Puna Khmerien hallintokauden aikana on useita arvioita. Killing Filds -opastuksessa arvioidaan, että neljän vuoden aikana noin kaksi miljoonaa Kambodzalaista (yksi neljäs osa koko kansasta) menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja teloituksiin. Tapahtumat sijoittuvat samoihin aikoihin kun Kommunistinen Pohjois-Vietnamin Viet Cong niminen -liike voitti kommunistisen Kiinan ja Neuvostoliiton tuella yhdeksän vuotta kestäneen Vietnamin sodan Etelä-Vietnamia ja sen tukemaa USA:ta vastaan ja valloitti entisen Saigonin, nykyisen Ho Chi Minh Cityn. Joidenkin tietolähteiden mukaan myös Khmer Rouge -liike sai tukea kommunistiselta Kiinalta. Parhaiten Puna Khmerien historiaan pääsee tutustumalla Tuol Slengin museoon sekä Killing Fieldseihin Phnom Penhissä.

Yksi tunnetuimmista Puna Khmerien aikaisista vankiloista lienee Tuol Slengin vankila, joka tunnetaan paremmin nimellä S-21. Vankila muutettiin museoksi miltei heti Puna Khmerien kaaduttua. Alunperin vankila on Puna Khmerien vuonna 1975 valtaama koulu, joka koostuu neljästä rakennuksesta. Vankila, mukaanlukien piikilanka-aidat, tiilistä muuratut 0,8m x 2m kokoiset vankikopit ja mitä hirveimmät kidutuslaitteet on jätetty sellaiseksi kun ne ovat olleet ja lisäksi vankilassa tapahtuneista hirveyksistä kertoo sadat kuvat ja kertomukset käytävillä ja huoneiden seinillä. Neljän vuoden aikana Tuol Slengiin tuotiin yhteensä 20 000 ihmistä, joista ainoastaan 7 selvisi hengissä Puna Khmerien suistuttua vallasta. Jokainen vankilaan tuotu valokuvattiin ja myös nämä kuvat ovat esillä museossa. Museon avauduttua, pian Puna Khmerien vallan hellitettyä, ulkomaailaisten vierailijoiden lisäksi sadattuhannet Kambodzalaiset virtasivat vankilaan etsimään jälkiä omista kadonneista perheenjäsenistä, sukulaisista ja tuttavista.

Tuol Slengistä näillä surkeilla ihmiskohtaloilla matka jatkui paikkaan, joka tunnetaan nykyisin nimellä Killing Fields. Entinen Kiinalaisten hautausmaa on noin 7km päässä Phnom Penhistä, jonne ihmisiä kuljetettiin kuorma-autojen lavoilla keskellä yötä, huumattuina ja silmät sidottuina. Vangeille kerrottiin, että heidät siirrettäisiin toiseen paikkaan asumaan, mutta moni aavisti, ettei tästä toisesta paikasta enää olisi paluuta. Myös Killing Fildseihin pääsee nykyään tutustumaan. Sisäänpääsymaksulla saa korvakuulokkeet, joista kertoja opastaa läpi Killing Fieldsin kertoen Puna Khmerien hirveyksistä ja tapahtumista kyseisellä ”kuoleman kentillä”. Matkanvarrella on muistomerkkejä ja penkkejä, joilla voi istua ja kuunnella opastusta. Tarinat ovat sanalla sanoen sydäntä raastavia, niin hirveitä, etten edes halua toistaa niitä enää. Ihmismassoista huolimatta alueella vallitsee täysi hiljaisuus ja ilmeet kävijöiden kasvoilla on vakavat kun opastuksen kertoja, nuori Kambodzalaismies, joka on itse joutunut kokemaan Puna Khmerien hirveydet, kertoo tapahtumista yksityiskohtia säästelemättä. Kertoja itse ei vielä tänäkään päivänä tiedä kahden siskonsa kohtalosta ja odottaa toiveikkaana jälleennäkemistä, huolimatta siitä että sydämmessään tietää ettei sitä enää ehkä koskaan tulisi.

Käynti Toul Slengissä ja Killing Fieldseillä ei todellakaan ollut helppo. Varmasti moni miettii tässä kohtaa, että miksi tuollaiseen paikkaan sitten pitää mennä. Nämä ei ole lomamatkailun ykkös kohteita, mutta syvempää merkitystä reissulleen hakevalle suosittelen Kambodzan historiaan tutustumista paikan päällä. Tuntuu uskomattomalta, että näistäkin tapahtumista on aikaa ainoastaan reilu kolmekymmentä vuotta. Järkyttävintä tarinassa ehkä on se, että Vietnamilaisten tullessa apuun ja Puna Khmerien suistuttua vallasta, liike ei suinkaan lopettanut toimintaansa. Puna Khmerit jatkoivat toimintaa viidakossa, Thaimaan ja Kambodian rajalla. Kaikki Khmer Rougen johtajat, mukaan lukien Pol Pot, jatkoi kukin omaa elämäänsä perheidensä kanssa aina eläkepäiviin saakka. Vasta 1990-luvulla Pol Pot julistettiin elinikäiseen kotiarestiin. Vain vuosi kotiarestiin julistamisen jälkeen Pot kuoli sydänkohtaukseen.

Vasta vuonna 2006 saatiin perustettua YK:n alainen kansanmurhatuomioistuin, jonka eteen haastettiin joitain yhä elossa olleita Puna Khmerien johtohahmoja. Tekijät eivät siis koskaan joutuneet kunnolla vastuuseen teoistaan. Mielestäni tällaisista historian tapahtumista on hyvä tietää sillä ne auttavat ymmärtämään monia asioita. Pol Pot ei todellakaan ole ainoa laatuaan, joka on saanut aivopestyä suuren joukon ihmisiä ja pystynyt uskomattomiin hirveyksiin. Järkytävä tosiasia myös on, ettei tämä suurella todennäköisyydellä tule myöskään olemaan viimeinen hirmuhallitsija, joka saa aikaan tuohoa oman kansan keskuudessa. Luoja tietää mitä esimerkiksi Pohjois-Koreassa tällä hetkellä tapahtuu. Mahdollisesti tuhannet ihmiset kärsii eikä kukaan tunnu pystyvän auttamaan.

Synkästä historiasta huolimatta Kambodzalaiset ovat todella iloisia ja kohteliaita ihmisiä. Maa ja sen asukkaat ovat silminnähden köyhiä, mutta esimerkiksi kerjäläisiä näkyy katukuvassa suhteellisen vähän. Sen sijaan näkyy yrittämistä - yrittämistä hankkia itse oma ja perheen toimeentulo. Turistien suosimissa kohteissa luonnollisesti palveluiden ja tavaroiden kauppaaminen on yleistä, mutta myyminen ei ole samanlaista tyrkyttämistä kuin monissa muissa Aasian maissa. Useat turismin parissa toimivat Kambodialaiset, erityisesti nuoret, puhuvat hämmästyttävän hyvää englantia ja kauppaa käydään kohteliaassa ilmapiirissä. Esimerkiksi hävyttömään ukotukseen, jonka kohteeksi jouduimme heti Vietnamin matkamme aluksi, emme Kambodiassa törmänneet. Ehkä juuri siitä syystä joskus tuntui siltä, ettei jo valmiiksi länsimaalaiselle halvoista hinnoista kehdannut alkaa raivokkaasti tinkimään.

Eräs oppaamme kertoi meille matkalla kelluvaan kylään Siem Reapissa, kuinka Kambodianhallituksen selkeä linjaus on tukea turismin kehitystä maassa ja jonka kustannuksella esimerkiksi yhteiskunnassa heikossa asemassa olevien ihmisten huomioiminen on jäänyt kokonaan taka-alalle. Olimme ainot turistit veneessä ja huomattuaan mielenkiintomme, alkoi opas tarinoimaan Kambodzan nykytilasta. Turismin tukeminen hyvinvointivaltion kehittämisen sijaan on muun muassa johtanut siihen, että tuloerot kasvavat kasvamistaan – rikkaat rikastuvat ja samaan aikaan kun köyhien ahdinko pahenee pahenemistaan. Siitä syystä yhä useammat ihmiset yrittävät päästä hyötymään maahan virtaavista turisteista. Monet haluisivat tehdä jotain muuta, mutta vaihtoehdot ovat usein vähissä ja siitä syystä rahaa on yritettävä hakea sieltä missä sitä on. Opas kieltäytyy puhumasta sen tarkemmin maan hallituksesta ja siitä mitä mieltä hän on hallituksen toiminnasta. Pettymys sitä kohtaan, ettei oman maan kansalaiset ole kykeneviä auttamaan heikompiaan vaan ainoa apu makaa ulkomaalaisten käsissä ja rahapusseissa on selvästi havaittavissa nuoren miehen puheista. Opas itse oli ajautunut turisteja palveleviin veneisiin töihin, ensin apupojaksi ja myöhemmin oppaaksi, sen jälkeen kun hänen isä oli hukkunut pojan ollessa reilu kymmenen vuotias. Ainoana lapsena hänen oli keksittävä jotain elättääkseen itsensä ja äitinsä. Nykyään äiti on vanha ja sairas. Veneretkiä järjestävälle firmalle työskennellessään opas tienaa juuri ja juuri tarpeeksi äitinsä ja itsensä elättämiseen ja lisäksi firma maksaa äidin lääkärikäynnit, joihin muuten ei olisi varaa. Opas tuntee olevansa onnekas työpaikan suhteen, mutta myöntää, että hän haaveilee edelleen pääsevänsä opiskelemaan ja tekemään jotain muuta.

Floting Village - kelluva kylä

Yksi valonpilkahdus tulevaisuuteen on maahan rantautuneet ulkomaiset avustusprojektit. Eräänä iltana löysimme Made in Kambodia -nimisille markkinoille. Illan hämärtyessä kadun varret olivat täyttyneet eri avustusjärjestöjen kojuista, joissa Kambodzalaisnaiset möivät ylpeinä valmistamiaan laadukkaita käsitöitä. Markkinoilla oli mahdollisuus tutustua myös projektien toimintaan, joissa suurimmassa osassa tavoitteena on tukea Kambodialaisnaisten itsenäisyyttä ja toimeentuloa. Markkinoilla oli erittäin lämminhenkinen tunnelma, musiikkki- ja tanssiesitysten sekä naurun raikaessa.

Made in Cambodia

Erittäin kulttuuri- ja historiapainoitteisen Aasian matkan alun jälkeen oli aika päästä vähän relaamaan. Paras paikka tähän Kambodzassa on Sihanoukville, joka on merenrantakaupunki aivan maan eteläosassa. Onneksemme Sihanoukvillessä EI ole mitään nähtävää, jonka ansiosta pystyimme täysipainoitteisesti keskittymään uimahyppyjen reenaamiseen, laiskotteluun, hierontoihin, kalastukseen (tai siitä haaveiluun..) värikkäisiin drinksuihin, sekä mahtavaan ruokaan! Viiden rentouttavan rantalomailupäivän jälkeen oli aika jättää hyvästit jo toisille maailmanympärimatkamme vieraille, minun vanhemmille ja ottaa suunnaksi hektinen Vietnam! Kiitos matkaseurasta Tiina ja Keke!!