Ihmettelijöiden klassiset kysymykset

Kertoessamme suunnitelmastamme lähteä kiertämään maailmaa kymmeneksi kuukuukaudeksi olemme saaneet osaksemme paljon ihmetystä. Alla on lista kysymyksiä joihin olemme saaneet vastata kesän mittaan USEAAN otteeseen niin sukulaisille, ystäville, tuttaville ja työkavereille.

Mistä sä oot saanut niin paljon rahaa? Niin. Noh, jos ihan totta puhutaan, niin ei sitä rahaa niin kauheasti oikeastaan ole. Emme ole lähdössä lomalle sanan varsinaisessa merkityksessä vaan reissuun. Reissulla pääasiana on päästä tutustumaan paikalliseen kulttuuriin aidoimmillaan ja koettaa elää elämää paikallisten tavoin. Toki haluamme myös aika ajoin harrastaa uusia aktiviteetteja matkalla mutta se ei ole reissun päätarkoitus. Reissua on suunniteltu huolellisesti niin, että rahaa reissussa kuluisi mahdollisimman vähän. Majoituksen pyrimme saamaan CouchSurfing-yhteisön kautta eli samanhenkisten reissu-Pettereiden sohvalla bunkataan niin paljon kuin mahdollista. Majoitus on lentojen jälkeen suurin menoerä reissun kokonaiskustannuksissa ja paikallisten luona yöpymisessä tapetaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla – säästetään majoituskustannuksissa ja nähdään paikallisten elämää lähietäisyydeltä. Lisäksi meillä on Uuteen-Seelantiin working-holiday viisumit vuodeksi ja tarkoituksena on etsiä töitä, hommata mahdollisesti oma asunto ja asettua hetkeksi paikoilleen.

Ihan tyhjätaskuna matkaan ei kuitenkaan voi lähteä, se on totta. Kumpikaan meistä ei ole kuitenkaan voittanut lotossa ja tai perinyt rikasta Amerikan tätiä. Emme myöskään lähde maailmalle lainarahalla taikka isukin luottokortti takataskussa. Töitä reissukassan kerryttämiseen on siis saanut tehdä – toisen meistä vähän pidempään, toisen vähän lyhempään. Avainsana onneen ainakin allekirjoittaneen kohdalla on ”ei ne pienet tulot vaan ne pienet menot”. Viimeisen kahden vuoden aikana on joutunut välillä nihkeilemään paljonkin. Joka ikistä hankintaa on harkittu vähintään viiteen kertaan ”tarvitsenko tätä ihan todella –tyyppisesti” ja lopputuloksena rahaa on joka kuukausi jäänyt jonkin verran säästöön. Aina nihkeily ei todellakaan ole kivaa, mutta kun tietää mitä siitä saa palkinnoksi, niin sen voimalla jaksaa läpi heikkojenkin hetkien. Supersniiduiluun en ole kuitenkaan sen jälkeen sortunut, kun Noora välillä muistutteli, ettei kotona elettyä elämää pidä kokonaan unohtaa eikä ystävien kanssa hauskanpidosta ole tervettä kokonaan luopua. Kahden vuoden aikana on siis pidetty hauskaakin, kulmakuppiloiden lisäksi mm. Tahkolla, Rukalla ja Nykissä. Neuvoksi reissusta haaveilevalle voisin sanoa, että pienet valinnat mihin rahaa kuluttaa, merkkaa paljon. Penneistä on tämäkin kassa koottu!

Eikö sua pelota? Ei varsinaisesti, ehkä vähän jännittää. Samalla tavalla jännittää joka ilta kun lähden yhdeksän jälkeen kävelemään kotiin töistä Vantaan Myyrmäestä. Tai kun odotan junaa Helsingin rautatieasemalla kello 3:00 lauantaiyönä. Olen murtanut koipia kotimaassa, olen nähnyt tappeluita lähietäisyydellä snägärijonossa Joensuussa ja minut on ryöstetty Helsingin Kampissa. Sattua ja tapahtua voi missä tahansa enkä halua alkaa pelätä – en Kampissa enkä Costa Ricassa. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen en ole lähdössä reissuun yksin enkä tyttöporukassa (suunnitelma numero 2) vaan mukana onkin oma henk.koht. 193/93 bodyguard, joka tuo turvallisuuden tunnetta (minun lisäksi myös Kekelle). Oman kokemuksen mukaan reissussa osaa myös jotenkin luonnostaan olla vähän valppaampi kuin omilla kotikulmilla ”jossa ei koskaan ennenkään ole sattunut mitään” joten vastauksena kysymykseen ei, ei pelota.

Miten sä voit vaan lähteä? Järjestelykysymys. Minulla lähdöstä helpomman tekee se, että minulla ei ole lainaa tai vakituista työpaikkaa. Japella on, mutta se ei ole ollut missään vaiheessa este vaan tarkoittanut vain hieman lisäjärjestelyitä. Ei kuitenkaan mitään ylitepääsemätöntä. Elämää on alettu järjestämään reissua varten hyvissä ajoin, maaliskuusta saakka ja to-do-listaltan loppu alkaa näin kolme viikkoa ennen h-hetkeä häämöttää. Kun varaa tarpeeksi aikaa, kaikki asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Japella tämä tarkoitti mm. töistä irtisanoutumista ja asunnon vuokrausta, minulla opiskelujen hoitamista niin, että ne voi jättää vuodeksi taas huilimaan (still working on it..). Suurin ponnistelu ja päätöksenteko koski matkareittiä!!

Entäs jos teille tulee Japen kanssa riitaa kesken matkan? No ihan varmasti tulee. Yritä olla ihan kenen tahansa kanssa 24/7 10kk niin, ettei mikään ala ärsyttää. Tuskin tapahtuu. Ollaan kelattu tää homma kuitenkin niin, että aletaan olla jo sen ikäisiä, että tämä on hyvä keino säästää kaikkien aikaa. Reissun päällä tullaan olemaan kiinni toisessa saman verran kuin Suomessa n. 3 vuoden aikana. Jos suhde kestää reissun, ollaan jo aika vankalla pohjalla. Jos ei, niin se on sitten adiosta vaan ja uutta matoa koukkuun ;) No ei, vakavasti ottaen ollaan etukäteen puhuttu paljon tiiviistä yhdessäolosta ja sen vaaroista. Yhteisellä sopimuksella kummallakin on lupa ottaa ilman selityksiä parin päivän breikki yhdessäolosta ja lähteä omalle pikku reissulle. Tätä yritetään toteuttaa myös ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä riitojen välttämiseksi. Molemmilla on jo nyt suunnitelmissa omia juttuja mitä haluaa reissussa tehdä ja kiinnostukset aktiviteettien suhteen eivät aina välttämättä kohtaa. Molemmat meistä on reissannut myös yksin, joten emme ole siinä suhteessa riippuvaisia toisistamme. Saa nähdä kuinka meidän käy.

Nämä klassiset kysymykset meistä kumpikin on kuullut sen satakertaa. Minua matka jännittää ihan kamalasti. Periaatteessa ei tiedä yhtään mihin on menossa ja mitä siellä jossain tapahtuu. Kokemuksesta myös tiedän, että elämä on elämää palmujen allakin. Huonoja päiviä tulee ja koti-ikävä iskee 110% varmuudella. Kaikki ei todellakaan tule menemään aina niin kuin on suunniteltu ja välillä hammasta kiristää. Sohvasurffaus ja toisten nurkissa viruminen voi olla välillä uuvuttavaa ja omaa sänkyä, kuumaa suihkua ja sitä kuuluisaa ruisleipää tulee takuuvarmasti jossain vaiheessa ikävä. Mutta se on se mikä tekee seikkailusta seikkailun ja siksi sen takia ei halua jäädä kotiin!

Reissulle on tehty vain karkea reittisuunnitelma (katso Japen blogaus) ja koneen noususta eteenpäin kaikki asiat etenee omalla painollaan. Molemmilla on reissulle oma muut ylittävä missio, joka on Japella Surrffia, Surffia ja Surffia, turkooseja aaltoja ja onnistumisen kokemuksia. Mulla puolestaan kokemukset uusista kulttuureista ja pienten hetkien fiilistely. Yhteisenä missiona: hidastaa tahtia ja nauttia joka hetkestä!