Surffiviikko Santa Catalinassa

Panama Cityn kaupunkikierrosten ja maailmankuulun kanavaan tutustumisen jälkeen hyppäsimme aamubussiin ja suuntasimme pikkuruiseen surffi- ja kalastajakylään, Santa Catalinaan. Santa Catalinaan meidät veti kaksi asiaa; paikan kerrottiin olevan Panaman surffin mekka, Tyynen valtameren merivirtojen kasvattamien, vuodenajasta riippumattomien aaltojen ja syrjäisen sijaintinsa vuoksi. Tämän lisäksi Santa Catalinasta pääsee n. 2 tunnissa veneellä Coiba -nimiselle, todella mystiselle saarelle, joka on niin sanottu Panaman Galábagos. Saari on julistettu yhdeksi Unescon maailmanperintökohteeksi. Coibasta lisää myöhemmässä kirjoituksessa.

Santa Catalina sijaitsee Panamassa, Tyynen valtameren puolella ja sinne pääsee helpohkosti Panama Citystä. Ota ensin bussi Soná:an (5h / 9,5 USD) ja sieltä pieni paikallisbussi Santa Catalinaan (1,5h / 4,65 USD). Kannattaa lähteä ajoissa Panama Citystä, sillä Soná:sta lähtee vain 3 bussia päivittäin Santa Catalinaan.

Saavuimme Santa Catalinaan torstaina 4. lokakuuta, kolmelta iltapäivällä ja hyväksi käytännöksi muodostuneen tavan mukaan, kamojen roudaamisen minimoimiseksi, otimme ensimmäiseksi yöksi lähimmän halvan hostellin (Rolo's 10 USD yö / henkilö) ja lähdimme katsastamaan alueen tarjontaa. Itse kylä on todella pieni ja keskusta koostuu paikallisten kalastajaperheiden asutuksista, muutamasta ravintolasta, hostellista, sukellus- ja snorklausoppaiden toimistoista ja yhdestä pienestä kaupasta. Keskustan katu päättyy hiekkarantaan (Playa Santa Catalina), jossa kylän pikkupojat treenailevat surffausta ja kalastajat tutkivat päivän saalistaan. Keskustasta (lue: kaupalta ja kylän ainoasta risteyksestä) lähtee tie, jota seuraamalla löysimme lisää hostelleja. Noin 20 min kävelyn jälkeen tie päättyi jokeen, jonka jälkeen avautui suurempi hiekkapohjainen surffiranta (Playa Estero). Kävelymatkan varrelta löysimme kaikin puolin paremman hostellin (Surfside Inn 32 USD / yö kahdelta omassa huoneessa) ja päätimme siirtyä seuraavana aamuna sinne.

Hostelli Rolo's vuokraa alueen halvimmat mutta OK-kuntoiset surffilaudat (10 USD / päivä ja 50 USD viikko) ja vuokrasin sieltä viikoksi NSP:n 7'6” funboardin.

Surfside Inn -hostelli sijaitsee meren äärellä ja suoraan alueen kuuluisimman surffiaallon, Punta Santa Catalinan yläpuolella. Hostellin nurmikolta voi kävellä suoraan mereen, josta lähtee kanava terävän kivikon yllä rikkoutuvan aallon juurelle. Vuoroveden vaihtelu on täällä käsittämättömän suurta ja merenpinnan korkeus vaihtelee päivittäin n. 3,5 metriä! Kokeneemman surffaajan aikataulun määrittelee hyvin pitkälti vuorovesi, kun useat paikat on surffattavissa vain kun vuorovesi on korkeimmillaan ja pari tuntia sitä ennen ja jälkeen. Ollessani vielä aloittelija, voin huokaista helpotuksesta, sillä hiekkapohjalle muodostuvat aallot ovat sen sijaan surffattavissa koko päivän, tosin aallot ovat sielläkin parhaimmillaan vuoroveden puolivälistä korkeimpaan kohtaan.

Surfside Inn

Ehkä maailman pienin Lizardos huoneessamme (Surfside Inn)

Perjantaina iltapäivällä pääsin ensimmäisen kerran Tyynen valtameren aaltoihin ja taas miestä vietiin kuin halpaa makkaraa. Parin tunnin session jälkeen totean saaneeni kiinni nolla kunnollista aaltoa ja nenäontelot oli hiekkapesty suolavedellä moneen kertaan. Vaikka tämäkin surffisessio antoi vain märkiä pyyhkeitä, innostus lajia kohtaan vain kasvaa ja päätän tulla seuraavana aamuna seiskalta apajille, vuoroveden ollessa korkeimmillaan!

Lauataiaamuna kello soi seiskalta ja ulkona sataa vettä. Meinaan siirtää herätystä tunnilla, mutta Veera kääntää kylkeä ja toteaa: ”Ausseissa surffileirillä lähdettiin aina aamulla mereen, satoi tai paistoi”. Nousen nöyrästi ylös, heitän paistetut munat paahtoleivän kera huiviin, pakkaan muovipussiin vettä sekä pussin pähkinöitä ja lähden lauta kainalossa vesisateeseen. Viiden minuutin kävelyn jälkeen tulen mereen virtaavalle joelle ja huomaan veden muuttuneen vesisateen myötä eilisestä kirkkaasta nyt täysin ruskeaksi. Joki on myös leventynyt eilisestä viidellä metrillä. Kahlaan joen yli polveen saakka yltävässä vedessä ja kuvittelen kuinka krokotiilit nousevat jalkojen vierestä pinnalle hetkenä minä hyvänsä..
Mielikuvituskrokot ohitettuani löydän itseni vesisateesta erittäin sotkuaaltoisen ja joen mudasta ruskeaksi värjäytyneen meren ääreltä. Heitän muovipussin rannalle ja istun hiekalla ihmettelemään miksi kukaan muu ei ole vielä tullut lauantaiaamun aalloille, onhan Santa Catalinassa sentään kolmisensataa paikallisasukasta ja turistejakin hostelleiden määrästä pääteltynä keskimäärin lähes saman verran...? Mielessäni pyörii kysymyksiä: ”onkohan merivirrat tänään erityisen kovat ja kukaan ei uskalla lähteä kokeilemaan, tuleekohan hait lähemmäs rantaa saalistamaan pilvisellä ja sateisella säällä, eksyyköhän krokotiilit joesta mereen kun merivesi on värjäytynyt ruskeaksi (kuten Costa Ricassa ainakin Lonely Planetin mukaan)”... Totean kuitenkin olevani ainoa hölmö tuosta kuudensadan joukosta, joka on valmis lähtemään tällä kelillä ja näin aikaisin mutaisiin aaltoihin harrastamaan ja päätän käydä rannalla lenkillä ja katsella miten meri tänään käyttäytyy.

Joki piti ylittää kun halusi Playa Esterolle

Tunnin päästä paikalle ilmestyy laudan kanssa arviolta 40v nainen ja kysyy olenko jo ollut surffaamassa. Vastaan etten ole vielä ollut ja toteamme yhteen ääneen ettei keli ja aallokko oikein suosi. Hän on tullut Hollannista ja aikoo olla Santa Catalinassa vain pari päivää, joten kaikki aika on käytettävä hyödyksi ja niinpä suuntaamme aaltoihin. Meressä vesisade ei juurikaan haittaa ja kun melomme mutavyöhykkeen ohi, aallotkin alkavat näyttää paremmilta. Myöhemmin aamupäivällä porukkaan liittyy vielä muita turisteja, joilla on vain pari päivää aikaa käydä surffaamassa, vesisade lakkaa ja puolitoistametriset aallot alkavat rikkoutumaan tasaisemmin. Saan aamupäivän aikana kiinni useita jo rikkoutuneita aaltoja ja aamupäivän session kruunaa täydellisellä hetkellä kopattu aalto.

Meri ja taivas antoi ymmärtää "älä tule tänne"

mentiin silti (Jape ja Simon from Colorado)

Olen käynyt nyt kuutena päivänä Playa Esterolla joka aamu ja iltapäivä treenaamassa kelistä riippumatta. Maanantaina oli suurimmat aallot (6 jalkaa eli vähän alle 2m) ja silloin beachbreakilla aallot alkoivat rikkoutumaan kerralla koko matkalta (closing out). Kun sattui sopivasti setin tielle niin vaihtoehtona oli joko jäädä muutaman kuution vesimassan alle tai jättää lauta ja sukeltaa aallon läpi. Samana päivänä rannan paluuvirta merelle päin oli aika kova jonka seurauksena ajauduimme Coloradolaisen hiihdonopettajan kanssa 200m ulapalle. Meloimme kymmenisen minuuttia takaisin vastavirtaan, kun ei tajuttu amatööreinä lähteä kiertämään virtausta. Kaikesta hurjuuksista huolimatta muistuttaisin vanhempia että homma on ollut aina kuitenkin hyvin pitkälti hyvin hanskassa!

Tänään torstaina oli ensimmäinen päivä koko viikon aikana jolloin keli oli oikeasti kohdallaan. Taivas oli pilvetön ja aallot rikkoutuivat hiukan yli metrisinä todella pehmeästi. Myös Veera oli tänään koko päivän aalloissa ja saatiin myös mahtavaa GoPro pätkää sen menosta. Usean peräkkäisen päivän treenaus haastavissa olosuhteissa auttoi todella paljon. Kun tänään kelin ollessa kohdillaan kiisi laudalla veden pintaa pitkin ja pystyi koskettamaan vieressään vielä rikkoutumatonta aaltoa, joutui viimeistään toteamaan: ”kannatti lähteä”..

Veera ottaa vauhtia

Vaahtopäitä

Käytiin myös tutustumassa päivän verran Coibaan mutta tuo retki vaatii oman kirjoituksen..