Parin viikon Panama turneen jälkeen suuntasimme Santa Catalinasta takaisin Costa Ricaan, tällä kertaa Tyynen Valtameren puoleiselle rannikolle, Manuel Antonioon. Olimme kuulleet ja lukeneet matkaoppaista, että Costa Rican Tyynen Valtameren puoleinen rannikko olisi Karibian rannikkoa hektisempi, mutta jostain syystä mielikuvissamme olimme kuitenkin ajatelleet Manuel Antonion olevan enemmän Puerto Viejon tapainen, Queposta ja Jacoa (kaksi kaupunkia Manuel Antonion yläpuolella) pienempi surffikylä. Mielikuvat romuttuivat kuitenkin välittömästi noin 5km taksimatkan aikana Quepoksesta Manuel Antonioon. Mäkistä rantaviivaa koristavat pääasiassa komeat hotellit, hostellit,ravintolat ja baarit. Selväksi tuli myös se, että Manuel Antonio on yksi nuorten travellereiden biletysmekka. Joka ilta on ladies night, joka tarkoittaa, että leidejä juotetaan ilmaiseksi ja juopuneiden neitosten baariin houkuttelemien kundien maksaessa juomista tuplahintaa..
Saavuimme Manuel Antonioon myöhään perjantai-iltana. Tulomatkalla kylään olimme katsoneet että ompa mukavaa, vähän mäkistä maastoa, jossa olisi hyvä heittää pieni lenkki ja katsella samalla kylän meinikiä. 14 tunnin matkustuksen jälkeen erittäin vuoristoisessa maastossa loppumatkan mäet eivät autokyydissä tuntuneet pahoilta eikä 5km kilometrin matkakaan tuntunut juuri miltään. Niinpä lauantai-iltana muiden muiden sonnustautuessa ykkösiin illan bileitä varten me vedimme tennartit jalkaan ja lähdimme hölkyttelemään auringonlaskuun. Askel tuntui kevyeltä vaikka alla on päivän trekkaus kansallispuistossa. Pääranta on ihmismassasta huolimatta kaunis ja näemme vihdoin auringonlaskun meren taakse, jota Karibian puolella ei ole mahdollista nähdä.
Tulee ensimmäinen ylämäki ja hymyssäsuin juoksemme kilpaa mäen ylös. Saavumme mutkaan johon luulimme mäen päättyvän, mutta huomaamme, että se jatkuukin vielä mutkan jälkeen. ”Jaksaa jaksaa, ei oo paha” -Jape huutaa. Kerään kaikki sisuni ja puuskutan seuraavaan mutkaan huomatakseni, että suunta on edelleen ylös päin. Mäki jatkuu mutka toisensa jälkeen eikä loppua tunnu näkyvän. Hymy hyytyy, Jape työntää minua hanurista kun olen jo luovuttamisen partaalla ja keräämme vuoren valloitusyrityksellämme kaikkien ohikulkijoiden ja ravintoloiden asiakkaiden huomion. Sydän hakkaa niin, että olen varma että se pomppaa rinnasta ulos hetkenä minä hyvänsä. Olemme molemmat yltä päältä hiessä kun puuskutamme mäkeä ylös päin ohikulkijoille vilkutellen. Askel lyhenee, mutta kun kerran juoksemaan lähdettiin niin loppuun asti juostaan. Kummallakaan ei anna ylpeys periksi luovuttaa ja sillä kuuluisalla sisulla pääsemme kuin pääsemmekin ylös saakka. Ihastelemme hetken vanhaan rahtilentokoneen runkoon rakennettua ravintolaa ja hengityksen tasaannuttua lähdemme lönkyttelemään rinnettä alas. Suihkun jälkeen päätämme ottaa hostellin baarissa mojitot lenkin kunniaksi. Välittömästi pöytään istuttuamme Alaskalainen sporttipariskunta kysyy meiltä ”Where are you guys from?” -ööö, Finland. ”We saw you running up to the hill, wow respect”. I quess this is the thing we call sisu koska kunto on päässyt viime aikoina vähän rempalleen..
Kauniiden rantojen ja hyvien surffiaaltojen lisäksi Manuel Antonion ykkös vetonaula on yksi Costa Rican monista kansallispuistoista. Kylä on rakentunut käytännössä kansallispuiston oviaukolle ja palvelemaan yksinomaan turisteja. Koska kylä ei muuten herättänyt meissä suuren suurta kiinnostusta päätämme katsastaa kansallispuiston ja jatkaa matkaa heti seuraavana päivä.
Pääsymaksu kansallispuistoon on ulkomaalaisilta 10 dollaria, joka maksetaan puistoon astuttaessa. Lisäksi mukaan voi palkata oppaan, joka spottaa eläimiä kiikareiden kanssa ja kertoo viidakon kasvillisuudesta. Puistoon on merkattu muutama todella iisi trekki ja joiden varrella on look out pointeja ja vessoja.
Päätämme tutkia puistoa ilman opasta. Jos haluaa nähdä paljon eläimiä oppaan palkkaaminen voi olla ihan hyvä idea. Olemme nähneet kuitenkin matkan aikana jo ihan hyvän valikoiman käikennäköisiä eläimiä joten keskitymme maisemiin ja luontokuvauksen treenaamiseen (tässä vaiheessa voisin häpeäkseni tunnustaa, että hankin reilu vuosi sitten järjestelmäkameran, mutta vasta tällä reissulla ensimmäisen kerran tutustuin syvemmin ohjekirjaan ja siihen miten kameraan oikeastaan käytetään. Toivoa sopii, että jossain vaiheessa alkaa tulla parempia kuvia..).
Tunnelmaa puistossa latisti ehkä vähän se, että se oli low seasonista huolimatta aivan tupaten täynnä eritytisesti amerikkalaisia turistilaumoja. Joka kerta kun joku onneton apina sattui pistämään päänsä ulos oksien katveesta, ympärillä oli välittömästi noin 40 turistia kameran kanssa. Katselemme touhua ja mietimme mahtaako puisto ja sen elämet kärsiä moisista turistilaumoista (johon itsekkin kuuluimme). Costa Ricassa kaikista eniten luonnonsuojelualueita maailmassa suhteutettuna pinta-alaan, josta Manuel Antonion kansallispuistosta turisteille rajattu alue on vain murto-osa. Tulemme pähkäilyissämme siihen tulokseen, että ehkä se on kuitenkin hyvä asia, että puistoista pienet alueet on rajattu turisteille ja muut alueet pysyvät sitten koskemattomina. Pääsymaksuista käytetään (ainakin kuulemamme mukaan) puistojen suojelemiseen ja tutkimuksiin joita tehdään säännöllisesti esimerkiksi siitä kuinka turismi vaikuttaa viidakkoihin. Manuel Antoniossa on lähiaikoina rajattu kuinka paljon kävijöitä puistoon otetaan päivittäin ja maanantasin puisto on kokonaan suljettu turisteilta.
Koska matkamme Väli-Amerikassa alkaa lähestyä loppusuoraa emme anna Tyynen-Valtameren rannikolle enää toista mahdollisuutta vaan suuntaamme suunnuntaina kohti sisämaata, ekstreme-ekien paratiisia, Monteverdeä.
Manuel Antonio Beach
Siilipuu
Valkonaama-apina
Kämmenen kokoinen perhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti